Hämäläinen Juhannus 23.-26.6.2011

Ruostejärven virkistysalue – Liesjärven kansallispuisto

Tänä vuonna valkattiin Juhannuksen retkikohde jo hyvissä ajoin. Liesjärven kansallispuistoa suositeltiin yön-parin vaellukseen ja kun läheltä löytyi muitakin näkemisen arvoisia paikkoja – päätettiin viettää tämän vuoden keskikesän juhlaa Hämeen järviylängöllä. Karttakin tilattiin ajoissa (hyvä me, särmää toimintaa!). Edeltävinä päivinä meinattiin muuttaa retken suuntaa Pohjois-Karjalaan, kun sään ennustajat lupasivat lounaaseen myrskyä. Onneksemme pysyttiin suunnitelmissa: ensimmäisenä yönä kuunneltiin myrskytuulta, mutta muut päivät Suomen kesä näytti parhaita puoliaan.

Ensimmäinen yö nukuttiin laavussa kansallispuiston ulkopuolella, Ruostejärvellä (virkistysalue Hämeen luontokeskuksen luona). Kolmiomainen laavu suojasi ihan riittävästi sateelta. Myöhään illalla moottoripyöräkaksikko yritti majoittua samaan asumukseen, mutta totesi sen hieman ahtaaksi. Hyvä, että oltiin ajoissa liikkeellä tänäkin vuonna! Ruostejärvessä uiminen jäi kokeilematta viileän kelin ja äkäisen lokkiliigan vuoksi.. Liesjärvellä matkat ovat lyhyitä ja puiston halki ja sinne kulkee monta yhdysreittiä. Päätettiin kuitenkin siirtyä autolla puiston parkkialueelle, ettei tarvitse kulkea samoja polkuja edestakaisin. Pirttilahden pysäköintialueelta sai tehtyä hyvin rengasreitit sekä Liesjärven pohjoispuolella että Kyynäränharjun eteläpuolellakin.

Perjantaina kierrettiin Siltalahden kautta Kaksvetiselle lounastamaan. Lounashetkeä ilahdutti kolmihenkinen perhe (isä kertoi ettei ole laavuihmisiä) runsaine eväineen. Matka taittui ripeää tahtia Peukalolammille ja sieltä takaisin autolle. Emme olleet lyöneet lukkoon yöpymispaikkaa, mutta koska puiston pohjoisosa ei sävähdyttänyt, päätettiin laittaa teltta pystyyn Savilahteen. Omat kenkäni hiersivät jo siinä määrin ikävästi että yhtään pidemmälle en olisi kyllä tarponutkaan. Illan ohjelmassa nokkaunet, naku-uinti ja lähialueen tutkiskelua. Löydettiin geo-kätkökin! Juhannuksen kunniaksi herkuteltiin nötköttinäkkärillä, nami nam.

Lauantaina aamuvarhain herättiin sateen ropinaan. Pyykit suojaan korjattuamme jatkettiin unia siihen, kunnes sade loppui. Oltiin edellispäivänä löydetty Soukonkorven polku, joka ei ollut virallisessa käytössä. Alueella oli tehty ennallistamistutkimusta eikä sitä ollut opastettu mitenkään, saati korjattu pitkosia tai muuta. Liesjärven tasaisten urien jälkeen oli elämys puikkelehtia kaatuneiden puiden yli, ali ja vieritse melkoisen hapristuneita pitkosia pitkin. On hienoa, että ojitettuja soita ennallistetaan. Ennen – jälkeen kuvat polun toisessa päässä kertoi karua kieltään ihmisen tekemistä rikkomuksista luontoa kohtaan. Soukonkorvesta selvittyämme kierrettiin Pitkäkärjen kautta Korteniemen perinnetilalle. Onni suosi jälleen, sade yllätti vasta perillä. Tutustuttiin hienosti entisöityyn pihapiiriin eläimineen ja rakennuksineen, syötiin lounas ja oltiin päiväretkeilijöiden lasten ihmetyksen kohteena. Harmittavan moni lapsi ei osannut arvostaa paikkaa ollenkaan, vaan mankui kotiin menoa ja tietsikkapelejä – eli me oltiin varmasti aika kummajaisia rinkkoinemme. Kaivolla vesivarannot täytettyämme suunnattiin takaisin majapaikkaamme. Jalat huusivat taas hoosiannaa, ei väsymyksestä vaan kenkien hangatessa sekä kantapäitä että varpaita. Miten ihmeessä näillä on kävelty Karhunkierros ja muut reissut viime vuonna?? Savilahdessa sadekuuro karkotti makkaranpaistajat ja päästiin naku-uinnille, jes. Muita illan puhteita oli jälkien ja jätösten selvittely kirjan avulla (huippu synttärilahja kullalta!) ja nuotiolla istuminen.. Käytiin aikaisin nukkumaan, että jaksettiin aamuvarhaisella nousta ylös. Mentiin nimittäin Perttelin Peikkojen juhannusrasteille suunnistamaan. Oli ihanaa kokea aikainen aamu, järveltä pyyhki kovasti sumua ja oli melkoisen raikas keli.

Kaikenkaikkiaan Liesjärvi tuntui hyvin rauhalliselta paikalta. Yöpyjiä oli lisäksemme kaksi porukkaa (eri öinä) ja päiväretkeilijöitä lähinnä Korteniemessä. Saatiin siis just sitä mitä haluttiin – luonnonrauhaa!

 

 

 

Torronsuo

Tarkoitus oli tutkia Liesjärven lisäksi myös Torronsuota, mutta se jäi tällä kertaa aika pintaraapaisuksi. Rakkojen takia en voinut pitää jaloissa enää muita kuin crocseja ja niitäkin ilman kantalenkkiä. Valittiin siis suosilla pitkosia pitkin kulkeva muutaman kilsan lenkki luontotornille ja takaisin. Suoympäristö houkuttelee palaamaan takaisin, ehkä hiihtelemään? Pitkosilta puiston laajuutta oli vaikea käsittää, mutta tornista pinta-ala hahmottui paremmin. Ja se tuoksu, ihanaa!

Luumäki – Lemi (-Leningrad) (106 km)

Huh hellettä. Lämpömittari näytti huikeita lukemia (27-30 astetta lämmintä), mutta hellettä uhmaten lähdettiin pitkälle pyöräretkelle. Pakattiin taas pyörälaukut mukaan ja sinne trangia sekä uimavarusteet.. Sekä tietty vettä niin paljon kun vaan saatiin mahtumaan.

Viime viikonlopun innoittamina ajeltiin Vilkjärven tietä Pulsaan ja sieltä Jurkkolan kautta Luumäen kirkolle. Ensimmäinen lyhyt huilitauko pidettiin porkkanoita napostellen Anolan kylässä. Hiki irtosi jo silloin.. Tie oli päällystämättömänä paikoin aika kehnossa kunnossa, mutta hyvin siinä pääsi polkemaan. Vähän epätasainen pohja piti ehkä matkavauhdin paremmin kuosissa näin alkumatkasta? Porkkanoiden jälkeen jatkettiin matkaa Jurkkolaan. Tien pinta oli paikoin sepeliä täynnä ja se sai taka- ja toispuoleiseksi pakatun pyörän lähtemään välillä ihan omille teilleen. Eli ehkä on syytä hankkia toinenkin laukkupari, että pakkaaminen on helpompaa. Luumäen kirkolle päästiin nälkäisinä ja siitä Pitkällä-Shellillä vesivarantoja täydennettyämme fillaroitiin vielä muutama kilometri Pärnäniemen laavulle lounastamaan. Uinti ihanan raikkaassa Kivijärvessä tuli kuin tilauksesta, samoin pasta carbonara. Helle hapersi päätä, vaan ei onneksi jalkoja!

Emme ennen retkeä kamalan tarkasti laskeneet kilometrejä, mutta Luumäellä tajuttiin kilometriarvailujen menneen jonkin verran prinkkalaan (ei sen enempää kuin 25 km..). Ei auttanut silti kuin jatkaa matkaa – onneksi ruokaa ja aikaa oli ihan riittävästi pidemmällekin reissulle. Eka ihmetyksen aihe retken toiselle puolikkaalle oli liikennemerkki kuutostien laidassa. Sen mukaan mopot ja jalankulkijat saivat jatkaa omaa tietään, mutta pyöräilijöitä kehotettiin siirtymään n. 100 metrin matkalle valtatien laitaan. Päätettiin turvallisuussyistä rikkoa vähän lakia.. Uusi pyörätie kiidätti menokit kohti Jurvalanharjua ja sieltä edelleen Kotalahteen ja Uimille. Kotalahden tiellä asvaltti lämmitti alla ja aurinko päällä, mäet tuntui loputtoman pitkiltä ja niitä oli paljon. Kauniit maisemat kuitenkin palkitsi – samoin kuin toinen viilennys Kivijärvessä. Onneksi tuli otettua uimakamppeet mukaan. Uimintien varrella näytti olleen kahvilakin, mutta pysyttiin suunnitelmissa ja poikettiin kahville mummin ja ukin luokse.

Jos oli helteessä tukala ajaa, niin iloksemme loppumatka taittui paljon viileämmässä kelissä. Ukkosrintama painoi päälle, matkalla vähän ropisi ja viimeiset 500 m satoi sillä tapaa että kasteli alusvaatteita myöten. Kerettiin onneksi kotiin ennen pahinta myräkkää. Oli ihana huomata, että jaloissa riitti jerkkua polkea viimeiset 20 km ihan kelpo vauhtia. Jes, tästä on hyvä jatkaa kohti pidempiä pyöräseikkailuja!

 

2.6-4.6.2011 Evon retkeilyalue

Pitkästä aikaa tuli taas eteen hetki, kun auton nokka suunnattiin kohti uusia valloituksia. Tällä kertaa vuorossa oli Evon retkeilyalue Hämeessä. Alunperin oli tarkoitus mennä Repovedelle, mutta Ketunlenkki jäi nyt kiertämättä kiitos näiden kuvien. Nopea kohteen vaihto ei aiheuttanut muita hankaluuksia kuin käyttökelpoisen kartan hankinnan osalta. Kartta tilattiin kyllä, mutta toimitusvaikeuksien vuoksi sitä ei saatu ennen lähtöä. Ei muuta kun leikkaa-liimaa peruskartta kasaan ja menoksi. Evolle suunnattiin helatorstaiaamuna ja samalla startattiin tämän vuoden ensimmäinen yövaelluskeikka.

[2.6.2011] Evolle saavuttiin Vääksyn suunnasta, pienen ketunlenkin kautta. Opastus ei ollut liian hyvää vai oliko taidot kuitenkin vielä talviteloilla? Ensimmäisen päivän lenkki päätettiin aloittaa Koveron pysäköintialueelta, Taruksen retkeilyalueelta. Suunnaksi otettiin Kelkutteen savottakämppä. Taakasta huolimatta maistuivat ensi kilometrit todella hyviltä, metsä on meille tosiaan ihan oikea paikka. Kelkutteen savottakämpän maastoissa ei kauaa viivytty, vaikka itse kämppä taisi ollakin vapaana. Aivan kämpän vierestä suunnattiin Savottapolkua pitkin kohti pohjoista ja matkalla ihasteltiin niin komeita harjumaisemia kuin majavan aikaansaannoksia. Itse majavaa ei bongattu, mutta oheinen jälki kylläkin: Mikä lie susi, ilves vai koira? Ensimmäinen lounastauko pidettin Kymppilaavulla, jossa kokattiin ja nautittiin myös kahvit. Anna nautti myös modernin pilkkurin käytöstä :) Paluumatka Koverolle oli metsätietä, tankit täyteen raikkaasta kaivovedestä ja siirtyminen kohti Haarajärven pysäköintialuetta. Sieltä lyhyt, mutta maastollisesti haastava matka kohti Sorsakolua. Sorsakolu oli alunperin yksi vaihtoehto yöpymiselle, mutta koska laavu oli jo varattu ja telttamaastot olivat vähemmän innostavia, niin päätettiin jatkaa matkaa vielä ~kilometrin verran Vaarinkorven laavulle asti. Iltatoimien, ruokailun ja “melkein uimisen” jälkeen maistui uni laavussa. Tai olisi maistunut, jos hyttyshattu ei olisi ollut autossa :) Tulipahan ikimuistoinen yö.

[3.6.2011] Aurinkoista aamua ehti ihailla jo ennen varsinaista heräämistä. Aamutoimien, maittavan puuron ja ruisleivän jälkeen, jatkettiin Sorsajärven kierrosta eteenpäin. Kierroksella kavuttiin mäennyppylälle, joka polkuineen muistutti hieman Hopeavaaran nousua Karhunkierroksella. Muutenkin korkeuserot olivat melkoisia ja heti aamutuimaan saatiin hyvää treeniä jaloille. Sorsakierrokselta jatkettiin Majavapolulle, joka löytyi vihdoin ja viimein aivan Haarajärven kaakkoispäästä. Majava lienee jättänyt tämän seudun taakse jo aikaa sitten, sillä veden virtaus ei varmaankaan riittänyt vaativalle majavalle. Majavapolun jälkeen, piti muuten sisällään ennennäkemättömän rauhallisen tauon ;), jatkettiin takaisin autolle. Turvauduttiin autolla siirtymiseen, koska tulostetusta peruskartasta oli vaikea hahmottaa ympyräreitin pituutta. Pitkä ei siirtyminenkään ollut ja auto jäi odottamaan meitä Evokeskukseen. Evokeskuksesta jatketiin kohti Valkeaa Mustajärveä, vaihtelevissa maisemissa. Pääosissa olivat hakatut metsät sekä metsäautotiet ja yllättävän nopeasti saavuttiin seuraavaan yöpymispaikkaan V.Mustajärven telttailualueelle. Aikainen majoittuminen tarkoittaa kunnon päivänokosia, uimista ja kunnon ruokailuja. Yritettiinpä paistaa lettujakin, tosin yritykseksi jäi. Hauskaa puuhaa kaikesta huolimatta :D

[4.6.2011] Lauantai-aamuna herättiin hyvin nukutun yön jälkeen komeaan aamuun. Lauantai kun oli, niin aamiaiseksi oli marjakeitolla höystetyn puuron lisäksi myös sardiineilla höystettyjä ruisleipiä. Kyllä kelpasi nautiskella laiturilla aamiaista, auringon lämmittäessä jo mukavasti. Putsingit ja leiri kasaan, matka jatkui kohti Evon kalantutkimusasemaa josta palattiin jälleen viralliselle vaellusreitille. Suunnaksi otettiin Syrjäntakasen harjumaisemat sekä Syrjäntakasen laavu. Harju olikin jälleen kokemisen arvoinen, toisella puolella sankka lehtimetsä ja toisella havumetsä. Näissä maisemissa oli mukava levähtää myös tauon merkeissä. Pian harjun jälkeen polku laskeutuikin Syrjäntakasen lähdelammen rantaan, jossa pidettin lounastauko. Vaikka uiminen houkuttikin, päätettiin se jättää reitin viimeiseen pisteeseen eli Yliseen Rautjärveen. Uimisen jälkeen nautittiin vielä kahvit ja jätskit Evokeskuksessa, sitten olikin jo aika suunnata kotiin.


Yhteensä kilometrejä tuli taivallettua ~30km, kolmelle päivälle jaettuna matka oli juuri sopiva. Haasteet, jotka viime vuonna retkeilyämme vaivasi päästiin yhtä lukuunottamatta eroon. Nyt pidettiin sopivasti taukoja 1-2 tunnin välein, syötiin riittävästi ja monipuolisesti, rinkat oli kunnolliset ja oikea oppisesti pakatut (myös siis minulla) eikä muutenkaan kiire vaivannut. Ainut miinus tulee siitä hyttyshatusta ;) Näin reissusta, maisemista ja seurasta sai paljon enemmän irti.

Muutama huomio Evosta alueena: Aluetta voi suositella, sillä maasto ja maisemat on yllättävän vaihtelevia. Etelä-Karjalaista mäntykangasmaisemaa ei juurikaan ollut, harjuja, lehtoja, suolampia ja järviä oli loputtomasti. Muutama moitteen sana on kuitenkin tuotava esiin. Kehnolla kartalla (oma moka) ei oikein pärjännyt, sillä opastus oli jälleen kerran puutteellista, rikkinäistä tai harhauttavaa. Kunnollinen kartta olisi varmasti korvannut osan puutteista, mutta varsinkin lauantaipäivän osuudella opastus risteyksissä oli olematonta ja jouduttiin turvautumaan jopa kompassin käyttöön. Reitti oli pääsääntöisesti merkitty ilveksen tassulla, mutta varsinkin risteyskohdissa tassua ei aina näkynyt tai se oli sijoittettu niin, ettei tiennyt kääntyäkö vai ei? Muutoinkin aluetta näyttää vaivaavan rahapula, rapistumisen merkkejä kun oli siellä ja täällä.