Savon alpit

Viime vuosina tällaiset tempaukset ovat jääneet täysin välistä. Aamulla eväät reppuun, sukset takakonttiin ja matkaan. Pitkästä aikaa on talvi, joka tarjoaa riittävästi lunta melkein mihin tahansa harrastukseen. Myös liukulumikengillä laskuun löytyy sopivia mäkiä läheltä ja kaukaa.

Tällä kertaa matkattiin Saimaan toiselle rannalle, Savon alpeille. Linnuntietä matkaa on vain 45 km, mutta teitä pitkin 150 km. Sellainen on saariston maailma. Huippusää innosti laskemaan isoja ja pienempiä mäkiä. Myös muutama video kuvattiin. Toivottavasti kuvista ja videoista välittyy hauskuus ja ehkä vähän rohkeuskin.

Maaseudun Tulevaisuus testasi liukulumikenkiä metsäsuksien korvaajina, vaikka kyse on täysin eri asioista. Olisi ollut mukavaa nähdä testaaja laskemassa metsäsuksilla Juhannuskalliolta alas. 

Ensin harjoittelua pellolla.

Laskuasennon säätämistä.

Ei onnistunut, uudestaan…

Sitten onkin aika siirtyä Juhannuskalliolle.

Hissi ei ollut tänään käytössä.

Jaksaa, jaksaa…

Hups.

Hitaasti, mutta varmasti ylös asti.

Tuttu tilanne tuntureilta, huippuhan ei ole vielä tässä.

Hyvä tästä tulee.

Juhannuskallion puhtaat rinteet.

Annan slalom-näyte.

Toinen meistä on lasketellut, toinen ei.

Hyvinhän se sujuu, kohta on minun vuoroni.

Ei merkkiäkään epävarmuudesta.

Vauhdin hurmaa.

Oho, mihis kuvaaja katosi?

 Liukulumikengistäkö ei muka ole metsään? Pöh.

Kotia kohti, huippupäivä!

Joskus arkiset murheet kasvavat ylisuuriin mittoihin. Kaivan jatkossa nämä videot esiin aina kun tarvitaan muistutus sitkeydestä, jota tarvittaessa kyllä löytyy.

Vihdoinkin

1,5 viikon flunssailun jälkeen ulkoilu ja lähimetsät tuntuvat lähes paratiisilta. Helmikuussa on riittänyt pakkasta ja aurinkoa yllin kyllin. Toipilaana ei ole voinut kovin pitkälle mennä, mutta läheltäkin löytyy paljon tarkasteltavaa. Kevät ei ole enää kaukana, koska aurinko lämmittää jo mukavasti. Viimeisimpänä havaintona oli puromaiseman tienoilla leijaileva kostea tuoksu, joka ei enää kuulu talveen.

Yksi tämän talven toistaiseksi mieleenpainuvimmista kokemuksista oli pöllöretki metsään, illan jo pimetessä. Pöllöjä ei kuultu eikä nähty, mutta tunnelma oli loistava. Pelto-osuuksilla pakkanen puri vielä tiukasti, mutta metsän siimeksessä alkaa tyyni lämpö jo voittaa, ainakin ihan kohta. Kuvat ovat neljältä eri retkeltä alle kilometrin päähän kotoa.

Mitalihiihto

Kristan hienon mitalihiihdon päätteeksi ja ennen laskiaispullia päätettiin lähteä pitkästä aikaa perinteiselle metsähiihtolenkille, perinteisin suksin. Blogitarinoiden perusteella edellisestä kerrasta on jo kolme vuotta. Muutamana edellisenä talvena lunta on ollut sen verran vähän, että metsälenkit ovat jääneet kokonaan väliin.

Näillä kansanhiihtoladuilla ei ole ruuhkaa. Tälläkään kertaa ei nähty ketään muuta. Metsässä lunta oli juuri ja juuri riittävästi, pelloilla paikoin runsaastikin. Tällaisella ilmalla ja tähän aikaan vuodesta metsäretki palkitsee. Kevään merkkejä etsitään ja kuunnellaan, mutta ihan oikean talven merkki on se, ettei niitä helposti löydä. Osan tunnelmasta voi yrittää vangita kuviin, suurinta osaa ei.

Ei kun menoks.

Penan tutut terveiset heti alkumatkasta.

Lunta on riittävästi, mutta ei liikaa.

Kansanhiihtolatu tarjoaa jotain mitä pururadalta ei saa.

Historian havinaa.

Suksivalintana on voiteluvapaa pitopohjasuksi.

Sports Tracker.

Vaativa lasku, joka myös osoittautui vaativaksi :D

Lähdelampi.

Helmikuinen metsä on parhaimmillaan.

Metsänvartija.

Kääntöpiste Vainikkalan metsästysmajalla.

Lemillä kaikki on mahdollista.

Matka jatkuu taas.

Paluumatkan maisemat alkavat heti nousulla.

Vesille venosen mieli

Kateltiin, että tässä olis hyvä paikka talolle :)

Hiihtäjähirmut saapuvat melkein loppusuoralle.

Tasatyöntörata.

Ympyrä sulkeutuu – taas ollaan monta muistoa rikkaampia.