Patvinsuon kansallispuisto 22.6.2020

Patvinsuo on kansallispuistoista meille se kohde. Tänne on aina mukava tulla ja reittejä riittää koluttavaksi monelle uudellekin retkelle. Yritin etsiä blogistamme, että milloin ollaan edellisen kerran käyty Patvinsuolla. En löytänyt tuoreinta merkintää, eikä muistettu milloin ollaan oltu. Siitä on siis varmasti aikaa.

Nyt pidettiin tukikohtaa Enossa ja sieltä ajaa noin tunnin verran kansallispuistoon, Kurkilahden pysäköintialueelle. Kanssaretkeilijät varoittivat paarmojen suuresta määrästä ja siitä, että ne syövät elävältä. Vähän kuitenkin mietitytti, että miten Ferdi pärjää suolla, pitkoksilla ja paarmojen kanssa.

Päätettiin kiertää Susitaivalta Olkkosensaaren risteykseen asti ja siitä kiertää itse saari ja palata autolle Suomunjärven rantaa pitkin. Kokonaisuudessaan matkaa tuli vajaa 8 kilometriä.

Ferdi pärjäsi suolla hyvin. Pitkokset eivät olleet mikään ongelma ja paarmat taisivat olla enemmän kiinnostuneita meistä kun koirasta. Pitihän se käydä testaamassa suon kantavuutta ja paikoin se ei kantanut pientä koiraa. :)

Hauska retki, joka rohkaisi edelleen liikkumaan Ferdin kanssa haastavimmissakin paikoissa. Paarmoja ei nyt lopulta ollut niin paljoa, eikä niistä ollut suurta haittaa meille. Eväiden syönti siirrettiin kuitenkin rannalle.

Paluumatkalla Lieksaan päin löydettiin Ritojärven kierto-lenkki ja siitä alkava pitkä ja paikoin kapea harjumuodostelma. Sinne pitää palata myöskin joskus uudestaan.

Vähän vilvoittelua helteisessä rantatuulessa.
Suoherkkuja kypsymässä.
Vähän alkaa olla jo väriä.
Suolta ja suon laidalta löytyy vaikka mitä mielenkiintoista.
Pitkokset oli hyvässä kunnossa.
Tässä kokeiltiin suon kantavuutta.
“Hei mennään jo!”
Suomunjärven rannalla pidettiin vähän pidempi tauko. Evästeltiin, Anna neuloi ja Ferdi tutki maastoa.

Sijainti: Patvinsuon kansallispuisto, Lieksa.

ETRS89 (~WGS84)
63° 07.1189′, 30° 44.5958′

Kivikuru 21.6.2020

Juhannusviikon tiistaina tuli eteen tarjous, josta ei voinut kieltäytyä. Meille tuttuun mökkipaikkaan Pohjois-Karjalassa oli vapautunut neljän päivän pätkä mökistä, jonne Ferdikin olisi tervetullut. Sinne siis.

Sunnuntaina lähdettiin liikkeelle aamupäivällä ajatuksena käydä ehkä parissa luontokohteessa matkan varrella. Olin katsonut valmiiksi mielenkiintoisen paikan Pieksämäen Jäppilästä, Kivikurun. Toiseksi kohteeksi valikoitui Kuopiossa Mustamäen näkötorni, jos siis sinne ehdittäisiin.

Kivikurusta on sanottu seuraavasti: “..Etelä-Savon jääkauden jäännöstä kutsutaan myös Jäppilän Inariksi.” (100 luontohelmeä).

Anna on jo pitkään haaveillut Lappiin pääsemisestä ja ajattelin, että tämä voisi vähän helpottaa kaipuuta (voihan se myös lisätä sitä). Evästettiin varmuuden vuoksi ennen Kivikuru syrjäisellä metsäautotiellä jossain päin Jäppilää. Varsinaiseen kohteeseen on hyvät opasteet seututieltä 533.

Kivikuru löytyy muutaman kilometrin pituisen kapeahkon metsäautotien päästä. Parkkipaikalla on tilaa reilusti, eikä paikassa ollut ketään kun sinne saavuttiin. Täältä mm. löytyy lisätietoa alueen reiteistä. Pyörähdettiin ensin varsinaiseen Kivikuruun, jonne pääsi hyvin metsäautotietä pitkin.

Kivikuru näyttää pohjalta katsottuna kyllä hyvin lappimaiselta ja kurun vierustalta löytyy idyllinen suolampi, joka on niin ikään suoraan pohjoisesta. Kivikurun tutkimisen jälkeen kuljettiin vielä ylempänä kulkeva Hiidenkiven kierros, joka on alle kilometrin pituinen, päättyen pysäköintipaikalle.

Hieno paikka, johon olisi mukava tulla syksyllä uudestaan ihan ajan kanssa. Nyt meiltä jäi näkemättä siirtolohkarepolku ja näköalapaikka.

Lopputuloksen Lapin kaipuu ei vähentynyt, vaan päädyttiin varaamaan heinäkuulle mökki Lapista. Ainakin yritin. Lopulta Kuopion kohde piti jättää väliin aikataulusyistä.

Kivikurun louhikkoa.
SuperFerdi Kivikurussa.
Idyllinen suolampi kurun kupeessa.
“Hei hei, minäkin olen täällä.”
Kivikurussa on katsomo, vähän niin kuin olikohan Pyhällä?
Kivikurua kuvattuna ylempää Hiidenkiven polulta.
Hiidenkivi on vallattu….mitenköhän alas tuleminen?

Sijainti: Kivikuru, Jäppilä, Pieksämäki.

ETRS89 (~WGS84)
62° 23.1240′, 27° 39.7534′

Juhannusaattona pitsalle 19.6.2020

Annan syntymäpäivä, juhannusaattoilta ja huippusää, mitä tehdä? Ei olla koskaan oltu mitään juhannusremuajia ja olenpa varma, ettei kumpikaan meistä kaipaa juhlimista suuremmassa porukassa. Iltaunisina käymme suurimman osan vuodesta nukkumaan niin aikaisin, että tällaiset kesäillat ja niiden omanlaisensa tunnelma jää meiltä kokonaan väliin. Niin ja syödäkin pitäisi.

Annalla tuli mieleen idea. Entä jos paistettaisiin pitsaa ja mentäisiin syömään sitä myöhään illalla, johonkin kivaan paikkaan? No niinhän me tehtiin, synttärisankarin toiveita pitää täyttää.

Käveltiin lähikylään hiekkateitä pitkin, haisteltiin kesäkuista luontoa ja ihmeteltiin vaan. Juhannushumusta huolimatta ympärillä oli vain hiljaisuutta, eikä edes liikaa ötököitä.

Sopivassa kohdassa kaivettiin repusta tuoreet, itse tehdyt pannupitsat ja meidän juhannusjuhlat on valmiina. Tunnelmallisen ruokailuhetken jälkeen käveltiin hiljakseen kotiin, mahat täynnä ja mieli kirkkaana.

Tämä tarina on muistutus meille, että ne pienet jutut ovat tärkeitä ja niiden omien rutiinien vähäinenkin muuttaminen saattaa tuoda eteen hyvinkin mieleenpainuvia ja mukavia juttuja.

Hiljainen on kylätie.
Tuoksut on mahtavia ja aurinko paistaa.
Tähän ei tarvitse lisätä kuvatekstiä.
“Joko ollaan perillä?”
Jo ollaan, nyt syödään. Hyvää syntymäpäivää Anna!

Sijainti: Savitaipale.