Uusi retkeilyvuosi käyntiin 1.1.2020

Ja samalla tietysti uusi vuosikymmen liikkeelle. Oikein hyvää uutta vuotta kaikille retkeilyn harrastajille!

Perinteiseen tapaan uudenvuodenpäivä on meille retkeilykauden aloitus. Niin tänäänkin.

Hieman taustaa. Joulun kummankin puolen ollaan liikuttu ja retkeilty todella paljon, päivittäin. Meille retki on tarkoittanut 4-10 km pituista patikointia lähellä tai kaukana. Pisimmillään ollaan käyty Puumalassa ja lähimmillään tuossa takametsässä. Yleensä minä olen valinnut kohteen, mutta uuden vuosikymmenen kunniaksi tänään Anna teki valinnan.

Päädyimme Luumäen ja Savitaipaleen rajalla sijaitsevaan maastoon, Myllyvuorelle, Pässivuorelle ja Saravuorelle. Vielä tuossa vaiheessa kellot eivät soittaneet mitään. Myllyvuoren ylityksen jälkeen havaitsin jotain, joka sai kellot soimaan. Hetkinen, eikö tämä ole se paikka, jossa on niitä luolia? Kyllä!

Ylös Myllyvuorelle.

Nopea googletus tuo eteen Etelä-Saimaan artikkelin Heikin & co. luolaharrastukseen. En kuitenkaan halua ottaa selvää missä luola on, koska etsiminen ja löytäminen ovat tämän jutun ydin. Ensimmäinen luolan alku löytyy Pässivuoren kyljestä, mutta varsinaisesta luolasta ei ollut kuitenkaan kyse. Löytämisen riemu on silti jotain, jota on vaikea sanoin kuvata.

Jääpuikkoja Pässivuoren rinteessä.
Luolaoletus paljastuikin vain onkaloksi.

Jatkoimme matkaa kohti Saravuorta, Ferdin peura- ja hirvivainujen vauhdittamana.

Vettä alkaa olla ihan riittävästi.
Näkymää Saravuorelta.
Sarajärven takana siintää Lennusjärvi.
Saravuoren kallioseinämää. Pudotusta järvenpintaa on parhaimmillaan 35 metriä.
Talvi tekee tuloa vielä tammikuussakin.
Luumäkeläinen Alm – Anna totesi osuvasti, että tämä voisi olla ihan hyvin saksalainen vuoristoniitty.
Paluumatkalla poikettiin vielä Laarin kylässä olevassa linnoitusketjussa (lintaasi).
Ferdi vaikuttaa tyytyväiseltä ja viihtyy metsässä erinomaisesti. Hyvä retkikaveri ollaan saatu perheenjäseneksi.

Eilen päättynyt joulukuu, sitä edeltänyt marraskuu ja nyt tämä retki ovat olleet todella innostavia. Koiran kanssa ulkoillessa tulee helpommin lähdettyä liikkeelle ja etsittyä uusia mielenkiintoisia kohteita.

Merkit lupaavat tälle vuodelle paljon.

Laavu & nuotio 20.10.2019

Syksyn edetessä ollaan pidennetty ja monipuolistettu retkiä Ferdin kanssa. Uusia paikkoja, uusia polkuja ja eri pituisia retkiä. Kävelty matka ei ole vielä kovin pitkä, mutta retkillä tarvitaan paljon muutakin. Aluksi mukaan lähti vain kevyet varusteet ja eväät. Pari viikkoa sitten tehtiin jo lounasta paikan päällä ja tänään jopa sytyteltiin nuotio!

Tämän päivän retki tehtiin Suomenniemellä, tutussa paikassa. Irja Hannosen luontopolku on hieno paikka ja hirvenmetsästysaikaan myös ympäristö, jossa ei tarvitse tiirailla jatkuvasti oranssipukuisia.

Hiljaisuutta Kuolimon rannassa.
Syksyn värejä.
Kissalampi.
Rauhallisuuden takuuna.
Täydellistä.
Ainoa, jolle pitkospuut eivät olleet liian liukkaat.
Retkellä parasta on eväät, eikun seura.
Nuotioharjoitus meni ihan nappiin.

Kaikin puolin onnistunut retki. Tuntuu, että retkelle lähtö sujuu rennommin ja paikan päällä pystyy paremmin keskittymään olemiseen. Eikä hösäämisen vähentyminen harmita yhtään.

Umpihangessa

Meidän retket, lyhyet ja pitkät, menevät yleensä niin, että minä (Henri) etsin paikkoja, joihin sitten mennään. Suunnitelmat saattavat muuttua matkalla, mutta teen yleensä pohjatyön. Tykkään siitä ja se on iso osa retkiä.

Joulupäivänä tehtiin kuitenkin toisin. Anna oli katsonut kartasta paikkoja, joihin halusi minut viedä. Jätin matkasta puhelimen, gps-laitteen ja urheilukellon. En siis tiennyt mihin oltiin menossa, enkä sijaintia retken aikana. Alkumatkasta edettiin vanhaa junaradan pohjaa pitkin ja retkiaikaa kysellessäni, sain vastaukseksi epämääräisen ajan – jotain 2 tai 3 tuntia. :D

Hauskaa meillä oli ja tunnelma oli sellainen kun se oli silloin joskus. Kun vain mentiin, eikä mietitty, saiskohan sen vielä takaisin?

Mihin ihmeeseen tässä ollaan menossa?

Hirvien jäljissä on hyvä mennä.

Jaahas, jonnekin korkealle siis.

Sähkölinjalla kulkee yleensä joku poluntapainen.

Huipulla.

Retkikunnan johtajaa hymyilyttää.

Paikka muistiin, tänne pitää tulla keväällä uudestaan.

Voisi kuvitella olevansa jossain kauempanakin.

Luminen tunnelma.

Mihis seuraavaksi? Ison jyrkänteen kautta suolle.

Jyrkänteellä onkin kokoa, korkeuseroa pohjalle yli 20 metriä,

Tästähän voisi mennä alas? Mutta meidän reitti jatkuu toiseen suuntaan.

Evästauolla ison kuusen oksien alla. :)

Tätä fiilistä ei pidä unohtaa. Meille ei ole koskaan sopinut retkeilyssä totisuus ja lähes aina on menty mieluummin sinne mihin nokka näyttää. Lisää tällaisia retkiä kiitos!

Ps. Kiitos Annalle hyvästä reitistä ja retkestä. Tänään Tapaninpäivänä onkin sitten lepopäivä. :D