Pamilonkosken luontopolku 23.6.2020

Meille ihan uusi kohde Koitajoen varrella. Koitajoen yläpuolista osaa ollaan koluttu vuosia sitten lähempänä itärajaa ja tietysti Möhkössä. Ajettiin tästä viime vuonna ohi ja jotain siis jäi mieleen. Tässä kohtaa kulkee pidempikin reitistö, Ala-Koitajoen retkeilyreitti.

Helteinen tiistai vei meidät kuitenkin luontopolulle, lämmintä oli lähes 30’C ja se on meille vähän liikaa. Pamilonkosken luontopolku on 5,2 km pitkä, hyvin merkitty polku, joka kulkee pääosin talousmetsässä, mutta osaa menee Kirjovaaran vanhojen metsien suojelualueella.

Liikkeelle päästiin suoraan parkkipaikalta ja lyhyen esteettömän alamäen päästä löytyi jo ensimmäinen laavu ja näköala koskelle. Tässä vaiheessa oli jo aika lämmintä. Polku jatkaa joen varressa melkein kilometrin verran, hyvin haatavassa maastossa. Muutamassa kohdassa on tehty vähän haastavuutta vähentäviä portaita ja kaiteita. Matkan varrelle jäi toinenkin laavu.

Joelta mennään hetki talousmetsässä, soratiellä ja sitten käännytään kohti suojelumetsää. Mitään kovin ihmeellistä täältä ei löytynyt, mutta kivaa ja helppokulkuista metsäpolkua on tarjolla. Ennen Uimaharjuun vievän tien ylitystä on ollut torppa, jolla oli pitkä ja kiinnostava historia. Harmittavasti en ottanut tästä infotaulusta kuvaa.

Lopussa alkoi olla jo todella kuuma ja evästely tehtiin Koitajoen rantakivillä, nuotiopaikan vieressä. Tästä oli lyhyt pätkä takaisin autolle, joskin polku oli tässäkin kohtaa melko haastavaa. Kiva kohde!

Alkupätkä polusta on hyvin helppokulkuista.
Lämmintä on, hieno paikka jo ensisilmäykseltä.
Aurinkoista Koitajokea.
Historian havinaa.
Koitajokea kohti yläjuoksua.
Vähän huilia portaissa.
Helteestä huolimatta on aikaa geokätköillä.
Hieno vesiputous.
Koitajokea alempaa eväspaikalla.
Eväät on nautittu ja nyt jaksaa.

Sijainti: Pamilonkosken luontopolku, Joensuu.

ETRS89 (~WGS84)
62° 51.2141′, 30° 24.4408′

Kivikuru 21.6.2020

Juhannusviikon tiistaina tuli eteen tarjous, josta ei voinut kieltäytyä. Meille tuttuun mökkipaikkaan Pohjois-Karjalassa oli vapautunut neljän päivän pätkä mökistä, jonne Ferdikin olisi tervetullut. Sinne siis.

Sunnuntaina lähdettiin liikkeelle aamupäivällä ajatuksena käydä ehkä parissa luontokohteessa matkan varrella. Olin katsonut valmiiksi mielenkiintoisen paikan Pieksämäen Jäppilästä, Kivikurun. Toiseksi kohteeksi valikoitui Kuopiossa Mustamäen näkötorni, jos siis sinne ehdittäisiin.

Kivikurusta on sanottu seuraavasti: ”..Etelä-Savon jääkauden jäännöstä kutsutaan myös Jäppilän Inariksi.” (100 luontohelmeä).

Anna on jo pitkään haaveillut Lappiin pääsemisestä ja ajattelin, että tämä voisi vähän helpottaa kaipuuta (voihan se myös lisätä sitä). Evästettiin varmuuden vuoksi ennen Kivikuru syrjäisellä metsäautotiellä jossain päin Jäppilää. Varsinaiseen kohteeseen on hyvät opasteet seututieltä 533.

Kivikuru löytyy muutaman kilometrin pituisen kapeahkon metsäautotien päästä. Parkkipaikalla on tilaa reilusti, eikä paikassa ollut ketään kun sinne saavuttiin. Täältä mm. löytyy lisätietoa alueen reiteistä. Pyörähdettiin ensin varsinaiseen Kivikuruun, jonne pääsi hyvin metsäautotietä pitkin.

Kivikuru näyttää pohjalta katsottuna kyllä hyvin lappimaiselta ja kurun vierustalta löytyy idyllinen suolampi, joka on niin ikään suoraan pohjoisesta. Kivikurun tutkimisen jälkeen kuljettiin vielä ylempänä kulkeva Hiidenkiven kierros, joka on alle kilometrin pituinen, päättyen pysäköintipaikalle.

Hieno paikka, johon olisi mukava tulla syksyllä uudestaan ihan ajan kanssa. Nyt meiltä jäi näkemättä siirtolohkarepolku ja näköalapaikka.

Lopputuloksen Lapin kaipuu ei vähentynyt, vaan päädyttiin varaamaan heinäkuulle mökki Lapista. Ainakin yritin. Lopulta Kuopion kohde piti jättää väliin aikataulusyistä.

Kivikurun louhikkoa.
SuperFerdi Kivikurussa.
Idyllinen suolampi kurun kupeessa.
”Hei hei, minäkin olen täällä.”
Kivikurussa on katsomo, vähän niin kuin olikohan Pyhällä?
Kivikurua kuvattuna ylempää Hiidenkiven polulta.
Hiidenkivi on vallattu….mitenköhän alas tuleminen?

Sijainti: Kivikuru, Jäppilä, Pieksämäki.

ETRS89 (~WGS84)
62° 23.1240′, 27° 39.7534′

Purnuvuori 26.3.2020

Ja lopulta on sitten sen lähivuoren vuoro, jonka vehreiltä alarinteiltä loma-ajatus lähti liikkeelle viime kesänä. Purnuvuori on pieni laskettelukeskus keskellä maaseutua. Rinnekausi oli jo päättynyt hetki sitten ja rinteillä ei ollut enää ketään.

Täältä löysin tietoa, että Purnuvuoren laella kiertää luontopolku, joka on pituudeltaan meille juuri sopiva. Blogitekstissä mainitaan myös, että opasteet ovat päässeet jo hieman huonoon kuntoon ja reitillä pysyminen voi olla vaikeaa. Otimme silti haasteen vastaan ja onhan meillä polkukoira apuna.

Parkkipaikka löytyy Tohtaantieltä. Paikalla on infotaulu, joka on parhaat päivänsä nähnyt. Tästä lähdimme opasteita seuraten etenemään kohti huippua kiertävää polkua. Otin varmuuden vuoksi kuvana talteen polun kartan, vaikkei se kovin tarkka ollutkaan. Muutamien satojen metrien päästä päädyttiin hakkuuaukiolle, josta polun jatkon löytäminen ei ollut ihan niin helppoa. Harmittavasti myös osa infotauluista on rikki ja eikä mielenkiintoista tietoa ole enää tarjolla.

Länsirinteelle päästyämme (laskettelurinne on itäpuolella) löydettiin taas hieno näköalapaikka. Hieman myöhemmin oma uskoni loppui opasteiden osalta ja oikaisin oletetulle polulle, sieltäpä se tulikin vastaan ihan kartan mukaisesti. Kävelin polkua takaisin päin ja pian alarinteellä Anna ja Ferdi tulivatkin jo vastaan. Luota siis vaimoon!

Pienen matkan päästä löytyi päivätuvan kaltainen taukopaikka, jonka vieraskirjaan raapustin omaan otteemme. Täysin hiljasta ja rauhallista. Loppureitti vei laskettelurinteen kautta takaisin parkkipaikalle. Laskettelurinteillä mieleeni tulee tv-sarja Metsolat, näyttää aivan samalta kuin Urjanrinteillä, vaikka se onkin kuvattu Sappeella. Toivottavasti reitti saadaan kunnostettua pian, koska muuten siitä ei ole muutaman vuoden päästä jäljellä enää kuin heikko polku. Hieno paikka, eikä lasketelurinteen karuuttaa kannata säikähtää.

Paikoin opasteet ovat hyvin paikoillaan ja polku on selkeä.
Teksti on luettavissa ja paikan salaisuudet paljastuvat.
Näkymiä Purnuvuorelta lännen suuntaan.
Hyvä paikka vähän huilailla ja nauttia näkymistä.
Päivätuvalla kirjataan muistiin käyntimme.
Oih, mitäs herkkua tuolla on?
Itäpuolelta löytyvät laskettelurinteet, joissa vallitsee täysi hiljaisuus.
Vain laaksossa olevien lehmien ammuminen rikkoo hiljaisuuden. Ei yhtään lentokonetta ilmassa.

Sijainti: Purnuvuori, Vuorenkylä, Hartola.

ETRS89 (~WGS84)
61° 44.2275′, 25° 52.0343′