Suomen 40 kansallispuistoa – Sivu 3

Piilossa näkyvillä

Ruokahetki kansallispuiston parkkipaikalla muistuttaa meitä nopeasti syistä, joiden vuoksi olemme viime aikoina löytäneet retkikohteemme muualta. Liian äänekkäät retkeilijät. Ei meillä toki mitään teitä vastaan ole, kunhan ihmetellään.

Meillä on onneksi taas sama syksyinen suunnitelma. Mennä piiloon. Samasta risteyksestä käännytään taas samalle polulle. Tällä polulla ei monikaan kulje, suurinta osaa siitä ei ole kartassa. Lehtiä polulla on niin paljon, että vähäistenkin kulkijoiden jäljet ovat peittyneet jo kauan aikaa sitten.

Tälläkin kertaa piiloutuminen onnistuu hyvin. Seuraavan tunnin ajan käsittelemme salaisuuksia ja sitten kori on jo niitä täynnä. Olemme kahvimme ansainneet.

Paluumatkalla emme tapaa enää ketään ja juuri tällaisena syksyisenä sunnuntaina se on parasta mitä tiedämme.

Sunnuntaiperinne – kanakeittoa ulkona.

Kuumaa, mutta hyvää.

Eteenpäin – äänekkäiden retkeilijöiden vyöry jää taakse.

Kanavan vartta kohti metsää.

Matkalla poimitaan muutama suppis.

Hih – nythän niitä on jo korillinen.

Retki sai uuden suunnan kun kori täyttyi jo alkumatkasta.

Kahvit ja eväät on ansaittu.

Toinen kuksallinen kahvia.

Rauhallista ja syksyistä.

Ollaan opittu retkeilemään ihan uudella tavalla.

Vuorimaisemissa tänääkin, jo kolmatta viikkoa putkeen.

”En kyl mee pidemmälle”

Seuraavalla retkellä tänne, mennään ihmettelemään tuonne.

Lopputulos.

Ennen ruskaa – Levi

Tänäkin vuonna meillä oli mahdollisuus viettää syyskuun ensimmäinen viikko Lapissa. Kohteeksi valikoitui tällä kertaa Levi, jossa emme ole muutaman kesän lyhyitä piipahduksia lukuun ottamatta juurikaan viihtyneet.

Viime vuodesta poiketen meillä molemmilla oli nyt käytössä omat maastopyörät ja tarkoituksena viettää paljon aikaa poluilla ja pitkosilla. Tässä vaiheessa on ehkä hyvä todeta, että jos etsit tietoa Levin mtb-haasteista, niin tämä teksti ei ehkä ole sinua varten. Tai voi olla, mutta meidän käsitys maastossa pyöräilystä on ehkä vähän erilainen. :)

Kokonaiselle viikolle saatiin mahdutettua peräti viisi pyöräilypäivää:

1. päivä: Levitunturin rinteillä (6km)

Tästä päivästä ei löytynyt kuvia :) Eksyttiin liian lähelle golfkenttää ja paettiin metsään. Todettiin, että seuraavaksi päiväksi on päästävä muualle. :D

2. päivä: Levi-Muusan päivätupa – Kätkän laavu – Levi (38km)

Klassinen loman aloitus. Kesän pisin lenkki heti alkuun. Mainostin reitin pituudeksi noin puolet todellisesta. Onneksi matkassa oli edes kohtalaiset eväät ja rutkasti iloista mieltä.

Merkkisen laavulla Kätkätunturin juurella.

Näkymä Aakenustunturille ohitettu ja paluumatka Leville on alkanut.

Kätkän laavun tuntumassa oleva lähde. Pyöräiljän iloinen tervehdys.

Välipäivä

Tiistaina oltiin aika väsyneitä edellisen päivän reippailujen jälkeen. Ihan paikallaan ei sentään maltettu olla, vaan tehtiin muutaman kilometrin lenkki Levin huipulla ja rinteillä. Ja käytiin bongaamassa Joulutarinasta tuttu torppa ja talli.

Juuri valmistuneen villapaidan koekuvaukset.

Joulutarina-elokuvasta tuttu torppa alkavan ruskan värittämässä maisemassa.

3. päivä: Levi – Taalovaara – Torpannivan laavu – Utsuvaara – Levi (15km)

Makkaranpaistoharjoitus Torpannivan laavulla.

Ounasjoen kupeessa oli todella rauhallista.

Mystinen Winterland-kylä, joka kertoo ainakin siitä, että kaikki ei mene aina ihan putkeen.

4. päivä: Hetta- Pyhäkeron autiotupa – Pyhäkeron rinne – Hetta (26 km)

Torstaille luvattiin aluksi sadetta, mutta lähdettiin silti toteuttamaan minun pitkäaikaista haavetta pyöräretkestä Hetasta käsin Ounastunturiin. Vaihtoehtona meillä oli retki Pöyrisjärvelle, mutta päätettiin jättää se vielä odottamaan.

Kesällä 2017 päivittynyt Pallas-Yllästunturin kansallispuiston järjestyssääntö sallii pyöräilyn kaikilla merkityillä kesäreiteillä, muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta. Hetasta käsin pääsee kohtuullisella vaivalla Pyhäkeron juurelle, joka on yksi Ounastunturin huipuista. Ajoimme metsäautotietä ja sorastettua polkua pitkin Pyhäkeron autiotuvalle ja sieltä noin kilometrin verran rinnettä ylöspäin. Huiputukseen jäi vielä noin 6 km lenkki kävellen. Maisemat on upeat, retkeilijöitä vähän, tunnelma rauhallinen ja ruska selkeästi eteläisempää Leviä pidemmällä. Todella keltainen päivä.

Oli myös hauskaa muistella erästä salaista viikkoa talvisessa Hetassa joskus vuosia sitten. Silloin maastopyöräreitit oli vasta suunnitelmia.

Vaeltajan risti? Sellaisen nimen se meiltä sai.

Hämmentävän keltainen kuva. Paluumatka on alkanut.

Mustavaaran metsäautotie – upeita soita ja alamäkeä kohti Hettaa.

5. päivä: Totovaaran pirtti – Haavepalo – Totovaaran pirtti (11km)

Hyvä retki huipentuu aina johonkin. Useinkaan se ei ole viimeinen päivä, mutta nyt se taatusti oli sitä. Aakenustunturin jatkeena oleva Iso Totovaara sisältää salaisuuden nimeltä Haavepalo. Olemme ohittaneet tuon opasteen monta kertaa, mutta usein hieman liian väsyneenä. Nyt päätimme mennä Haavepaloon pyörällä. Teknisin ja haastavin polku koskaan (meillä), mutta kaikki vaiva ja osumat rakkakivikossa palkittiin perillä.

Lounas napaan ennen Haavepalon tavoittelua.

Parhaat tunnelmat on taltioitu omaan mieleen, mutta jos näistä kuvista välittyy edes osa Lapin taiasta, niin hieno juttu. Meille ainakin maastossa pyöräily tuo eteen ihan uusia kohteita, joita tavoitella ja joissa käydä.

Lapin kesä

Kesä on meille aika usein yhtä kuin Lappi. Matka sinne, siellä ja takaisin. Tänä vuonna olosuhteet olivat helteisen paahtavat, mutta ei annettu sen häiritä, vaan sopeuduttiin siihen. Pitkään haaveiltuja asioita muuttui todellisiksi mieleen painuviksi kokemuksiksi. Alla osa huippuhetkistä.

Lepikon torppa, Pielavesi.