Juhannus Repovedellä 24.-27.6.2010

Repoveden kansallispuisto on meitä lähinnä, ja siellä on tullut vierailtua useaan otteeseen ja eri vuodenaikoina. Tällä kertaa reissusta teki ikimuistoisen ja ainutkertaisen se, että matkaan lähdettiin täyspakkauksen kanssa. Aikeina oli siis viettää useampi yö luonnonhelmassa..

Lähdettiin liikkeelle hyvissä ajoin heti työpäivän jälkeen, jotta saataisiin paras telttapaikka. Kartasta oltiin katseltu majapaikkoja ja yhteistuumin päädyttiin Tukkiniemen telttailupaikkaan. Se vaikutti sopivan rauhalliselta. Saatiin kuin saatiinkin olla ensimmäisinä telttapaikkaa valitsemassa ja Juhannuksen aikana moni kävi leiripaikan toivossa siellä pyörähtämässä vaan sai lähteä tyhjin käsin jatkamaan matkaa..

Tukkiniemi osoittaitui loistavaksi tukikohdaksi. Sieltä käsin oli hyvä tehdä erimittaisia päiväretkiä, käydä naku-uinneilla aamuin illoin ja tulistella nuotiolla – useimmiten kaksin. Vaikka Repovedellä onkin tullut käytyä useaan otteeseen, yhä edelleen löytyi tutkimattomia paikkoja. Tällä reissulla mentiin muunmuassa vanhaa retkeilyreittiä pitkin Löppösen luolalle. Muut päiväretket tehtiin tuttuihin paikkoihin: Lapinsalmi, Mustalamminvuori ja Olhava.

Mitä sitten jäi tästä Repoveden reissusta eniten mieleen? Vedenpuhdistus-operaatiot, rinkan pakkaaminen ja ihana kiireettömyys.  Tulevia retkiä varten täytyy investoida vedenpuhdistustabletteihin (vaikka osa kyllä joi surutta vettä suoraan järvistä), rinkan pakkaaminen tulee varmaan kokemuksen kautta helpommaksi?

Petkeljärven kansallispuisto ja Möhkön ruukki 1.-2.5.2010

Synttäripäivän (Henri) kunniaksi korkattiin kesävaelluskausi suuntaamalla kevättalvisiin maisemiin Ilomantsin Petkeljärvelle. Kyseessä on pinta-alaltaan Suomen pienin kansallispuisto lähes Venäjän rajan tuntumassa. Vapunpäivän pirteänä aamuna suuntasimme kohti kansallispuistoa, sää oli lähes aurinkoinen ja järvet osin vielä jäässä. Metsä tuoksui kuitenkin jo vahvasti keväältä ja se kasvatti meidän intoa entisestään.

Alkupään harjuosuudella tavattiin majava, joka oli pahaksi onnekseen jäänyt itse kaatamansa puun alle. Veikattiin, että kohtalaisen harvinainen luontohavainto. Majavat olivat muutoinkin tehneet selväksi ketkä metsää hallitsevat.

Petkeljärven kansallispuisto on pienuudestaan huolimatta vaihteleva; reitin alkupuolella saatiin kesän ensimmäisiä suonylitys kokemuksia (joita sittemmin riitti). Varsinaista tulipaikkaa ei reitin varrelta löytynyt, joten suuntasimme kansallispuiston ulkopuolelle Keltasilmän nuotiopaikalle.  Tässä maisteltiin hernekeiton ja makkaran lisäksi myös Taitajan taival polkua, ties vaikka tänne tulisi joskus palattua…. Lounashetken kruunasi keväinen vesisade ja kuikkahavainnot.

Koko Petkeljärven kansallispuisto on harjumaisemassa, ylös ja alas mentiin. Alueella on paljon myös merkkejä vuosien 1939-1944 sodista, joka lisäsi ainakin meidän innostusta. Reitin loppupuolella poikettiin vielä Korkeasärkälle, 2km pituiselle polulle, joka paikoin kulkee todella kapeaa harjua pitkin. Ympärillä vielä jäässä olevat Valkiajärven vedet, joissa jo jää ritisi ja ratisi kevään merkiksi.

Kevään ensimmäisen kansallispuistovaelluksen tuloksena iloinen ja innostunut mieli, rakot jaloissa kiitos uusien vaelluskenkien. Noin 15km lenkki päivävaellusvarusteissa tuntui uskomattoman rankalta, mutta ei aihetta huoleen.

Sunnuntaina poikettiin vielä Möhkön ruukin maisemissa. Alue ei kuulu kansallispuistoon, mutta on merkittävä kulttuurihistoriallinen kohde Ilomantsissa. Tämä ympäristö upposi meihin kovasti, historiaa, sotahistoriaa ja komeat kosket. Hyvin oli entisöity koko alue. Erityiset kiitokset tältä reissulta kuuluvat Anssilan maatilan majoitukselle ja huollolle. Ilman sitä koko reissusta olisi tullut varsin erilainen, suosittelemme vilpittömästi.

Viikonloppu viihteellä.. luonnonhelmassa!

Olishan tässä voinu nauttia auringosta vaikka kuinka kauan...

Ja niin taas arkisen aherruksen päätteeksi koitti odotettu viikonloppu laturetkineen.. Oltiin kuultu huhua [tsirp tsirp], että Korkea-ahoon olisi ladut kunnossa. Viimeksihän meno tyssäsi Vihtolaan. Nyt aurinko päätti piristää matkaajia, pakkasta sopivasti vähän ja sitä rataa. Eli eväät reppuun ja menoksi. Vaikka keli helli hiihtäjää, ei kovin moni muu ollut laduille eksynyt.. Melkein yksin saatiin taivaltaa eteenpäin. Korkea-ahossa koettiin iloinen yllätys: paikalliset kyläläiset hiihtelivät Hirvenhiihtoaan ja näin ollen vohvelibaarikin oli auki notkuvine pöytine ja herkkuineen. Mukava lisä omiin eväisiin, ja päästiin sisällekin lämmittelemään. Hassuinta tämän päivän retkessä oli sen pituus: tähän saakka pisin reissu, mutta tuntui lyhimmiltä… :P

Kevät tulla hyrisee... :D

Ainoana miinuksena huonon tyynyn kanssa kipeytyneet hartiat, lihasten jomotus ja siitä johtuva kaularangan kenotus [hyvin epäfysioterapeuttinen diagnoosi].

Metsäradion paikallissää

Kas kummaa, yöllä tapahtui ihme. Uusi tyyny, yhtämittaiset unet: jomotus ja kenotus tiessään. Sanomattakin lienee selvää, että sillon ei pidätellyt mikään. Eilisen tasaisen taipaleen jälkeen mieli kaipasi vuoristomaisemiin. Onneksi niitä ei tartte kaukanta hakea, autolla Itä-Lappeenrantaan (eli Joutsenoon). Eikä tää siis ole mikään vitsi. Menkäähän sinne luontoon ja avatkaa silmänne, ihan oikea korkeapaikanleiri hulppeine maisemineen – aina ei tartte lähteä merta edemmäs kalaan, kun läheltäkin löytyy ihmeteltävää… Päivän hyvä työkin tuli tehtyä hiihdon lomassa. Myllymäen juurelta löytyi yksinäine GPS-mokkula, jolle parin kilsan hiihdon jälkeen löysimme onnellisen näköisen omistajan. Tästä päivästä jäi ehkä parhaiten mieleen Myllymäen laskettelurinteen laskeminen murtsikkasuksilla – kaatumatta (Henrikin selvisi ehjin suksin).. Kaikenlaisiin paikkoihin ne sitten “latuja” vetääkin!?

Ja sitten kohti uusia seikkailuja… Olispa jo perjantai!

Hanget kantaa jo.. ainakin kauriita.
Ja sit läks - voiteetkin suksista! Huhhei, mikä mäki...