Kiemurrellen Vainikkalaan ja takaisin (73 km)

Taas kerran sai huomata, miten ihan-tässä-lähelläkin on aivan mahtavia maisemia.  Päätettiin hypätä pyörien selkään ja tehdä ensimmäinen vähän pidempi retki. Satulaukkuihin sai kätevästi pakattua evästä ja vähän lämmintä vaatetta. Henri askarteli alueesta kartan, jotta pysyttäisiin reitillä. Eikun matkaan!

Ensimmäinen parikymmentä kilometriä Salpalaavulle (UPM:n laavu) taittui Vaalimaantien laitaa. Nähtiin jopa yksi vilkun kanssa tehty turvallinen ohitus toista kaistaa pitkin.. Pistää ehkä vähän pohtimaan nykyisin vallalla olevaa ajokulttuuria. Kaikilla taitaa olla tosi kiire jonnekin? Laavu löytyi kauniilta paikalta pienen järven rannalta. Oikein hyvin hoidettu ja huollettu paikka, tänne taidetaan palata ihan yöpymisaikeissakin. Käristettiin nuotiolla kesän ekat makkarat ja lepuutettiin kinttuja. Ah, ihana savuntuoksu tarttui tukkaan!

Laavun jälkeen polku oli miltei umpeen kasvanut, mutta taluttamalla siitäkin selvittiin. Polku muuttui tieksi ja matka jatkui. Seuraava välietappi oli Kiekan laavu (Myötävirtaan ry:n laavu) noin kymmenen kilometrin päässä Alajoen mutkassa. Hienolla paikalla tämäkin. Reitti meni radan vartta ja vastaan tuli säiliöjunakin. Henri toivoi Allegron näkemistä, mutta sitä varten täytynee tehdä uusi retki.. Soppatauon jälkeen tehtiin suunnitelmien muutos: vähän eri reittiä Vainikkalaan. Ei palattukaan jälkiämme takaisin radan varteen, vaan suunnattiin joen yli hiekkateitä eteenpäin.

Retken kääntöpaikka eli Vainikkala ei herättänyt samanlaisia ihastuksen huokauksia kuin muut paikat. Onneksi kylän pääsi ohittamaan melkoisen nopeasti, joskin sillekin matkalle sattui eräs paljaspyllyinen vainikkalalainen. Asvaltilla pyörät suorastaan nielivät kilometrejä. Kasukkalassa pidettiin vielä yksi evästauko, jonka voimalla poljettiin kotiin saakka.

Hieno reissu, täydellinen sää ja sopivasti evästä. Nyt on hyvä mieli!

Kiitokset Hermannille hyvistä lähialueen laavu-vinkeistä!

Syötteen kansallispuisto 19.8-20.8.2010

Syötteen kansallispuisto sijoittui sopivasti kotimatkan varrelle, mutta kuului ihan suunniteltuihin kohteisiin tällä reissulla. Kansallispuistoon tutustuminen tehtiin kahdessa eri osassa Ahmankierros ja Ansapolku torstaina 19.8 ja Rytivaaran torppa sekä Pyhitystunturi perjantaina 20.8.

1. päivä, torstai 19.8.2010

Kansallispuistoon tutustuminen aloitettiin tuttuun tapaan kansallispuiston luontokeskuksesta, jossa myös lyhyesti tutustuttiin metsän ja metsähallituksen historiasta kertovaan näyttelyyn. Ei muuta kun matkaan, ja kohti Annintupaa. Päätimme kiertään Ahmankierroksen ja Ansapolun eli yhteensä n. 19km patikointia vaaramaisemissa, aivan Iso-Syötteen laskettelukeskuksen vieressä.  Annintuvan ja Pärjänjoen ylityksen jälkeen jatkettiin Koiratuvalle, matkaa tässä vaiheessa takana n. 5km. Lounastauko piti alunperin pitää vasta Ahmatuvalla n. 3 km päässä Koiratuvasta, mutta nälkähän se yllätti taas. Hernekeitto tulille ja vähän kuivalihaa sekaan, ja vot. Hyvältähän se maistui.

Ruokailun jälkeen jatkettiin matkaa Ahmatuvalle, josta oli alunperin tarkoitus poiketa myös Ahmakalliolla näkymiä ihailemassa. Koska tuolloin retki olisi ylittänyt jo 20km päätettiin jättää ylimääräinen lenkki väliin ja jatkaa Ahmankierrosta takaisin kohti luontokeskusta. Ja hyvä niin, tällä kertaa meillä oli mukana myös lämmin välipala, mutta eihän se riittänyt. Oppirahoja makseltiin taas tuttuun tapaan (ihme että luottoa oli vielä). Ylpiätuvalla pohdittiin taas syvällisesti, että miksi oi miksi? No kaikesta huolimatta selvittiin varsin komeissa rinne- ja lakisuo sekä harjumaisemissa kohti luontokeskusta. Jaksettiin sovitusti vielä kiertää Ansapolun loppuosuus, jossa esiteltiin erilaisii ansoja, joilla muinoin on pyydettii riistaa ja pienempiäkin eläimiä. Nähtiinpä ainakin metso, pari hirveä ja karhu, puisia onneksi. (Karhu ja jääkarhu oli jo nähty ihan oikeasti edellisenä päivänä Ranualla, joten puiset kopiot olivat varsin kivoja).

Kello läheni jo seitsemää (startti kello 11) kun päästiin takaisin autolle, väsyneinä, mutta onnellisina (koska oltiin autolla). :)

2. päivä, perjantai 20.8.2010

Tämän päivän piti olla todella helppoa, ajellaan vähän autolla ja käydään paistamassa makkarat. Edellisestä päivästä viisastuneena meillä kuitenkin oli vankemmat eväät, lihakeittoa, leipää, makkaraa ja kaksi omenaa. Päivä aloitettiin ajamalla Rytivaaran kierrokselle, josta tosin teimme vain noin puolet (8km). Eli siis koko kierros olisi ollut 9km. Pikku laskuvirhe. Reitti oli onneksi aika helppoa, ja patikointi palkittiin, kun nähtiin lukuisia poroja ja lopuksi päädyttiin Rytivaaran torpalle, joka on entisöity kruununmetsätorppa. Siellä sitten nautittiin eväsleivät ja teet komeassa maatilaympäristössä. Autolle palattiin samaa reittiä kuin tultiin.

Makkarat päätettiin mennä paistamaan Pyhitystunturille, joka sijaitsi myöskin Syötteen kansallispuistossa, mutta Taivalkosken puolella, ja reilun tunnin ajomatkan päässä Rytivaaran kierrokselta. Pieniä teitä pitkin päästiin lopulta perille, ja 800m päässä parkkipaikasta löytyi laavu. Hyvät makkarat saatiinkin aikaiseksi, ja kylläisenä lähdettiin nousemaan kohti Pyhitystä. Alussa oli hieman hankala hahmottaa Pyhityksen korkeutta, mitään selkeää huippua kun ei oltu nähty. Matka jatkui aina vain ylöspäin, ja lopulta lähes paljas laki paljastui. Hieman utuisesta säästä huolimatta näin kaunista maisemaa en (ehkä Karhutunturin lisäksi) ollut nähnyt. Silmänkantamattomiin vaaroja, järviä ja melkein tuntureita. Siellä jossain olisi selkeällä ilmalla siintänyt myös Ruka ja karhunkierroksen loppumetrit. Iloisella mielellä tähän oli hyvä päättää häämatka ja myös tällä erää kansallispuistokierroksemme.

Syötteelle varmasti palaamme, ehkä seuraavan kerran lumisena aikana. Hiihtokeskuksesta huolimatta läheisistä metsistä löytyy rauhaa. Tähän tulokseen päädyttiin kun luettiin eri tuvilla olleita vieraskirjoja. Yksi ärsyttävä piirre täältäkin löytyi, öljyinen suo (ilmeisesti moottorikelkkojen jäljiltä) pisti todella pahasti silmään. Muutoin luonnonrauhaa löytyi.

Kirjanpidon mukaan noin 220km kesäisen vaelluskilometrin jälkeen, jäi meille vielä paljon opittavaa. Perusasiat osataan ainakin kohtuullisesti, kunhan vain ennen lähtöä löytyisi riittävästi malttia. Yksi harkittu valmistelu tunti ennen lähtöä säästää paljolta. Varusteet toimivat hyvin, itseni on kuitenkin hankittava uusi rinkka, yhtään kilometriä en menee enää huonolla rinkalla.

Pyhä-Luoston kansallispuisto 16.8.2010

Pyhätunturilla oli tarkoitus kavuta tämän reissun korkeimmalle nyppylälle: Noitatunturille (539m). Onneksi oltiin harjoiteltu rinteiden kapuamista ja laskeutumista muuallakin.. Tää oli kyllä silti ehdottomasti jyrkkäpiirteisin nousu.

Luontokeskukselta lähdettiin kohti Isokurua. Matka jatkui Oravalammen laavulle, jossa paistettiin tän matkan ekat nuotiomakkarat (Karhunkierroksella kuolattiin päiväretkeläisten ihania camping-makkaroita, slurps – ja ite syötiin pussikeittoa nuudelilla..). Niiden voimalla jatkettiin matkaa ylös, ylös ja aina vaan ylemmäs. Polku kiemurteli rakkakivikkoa pitkin ja tämä valloitus alkoi tuntua jo enemmän tunturilta kuin vaaralta. Välissä piti pitää pieniä tuumaustaukoja ja kerätä voimia. Huipulta oli hulppeat näkymät ja hulppea oli myös puhuri, joka siellä velmusi. Maisemat todella palkitsi kapuamisen!

Noitatunturilta laskeuduttiin alas kohti rotkolaaksoja ja hienot maisemat senkun seurasivat toisiaan. Isokurua pitkin kävellessä ja Pyhän Kasteenputouksella istuskellessa muisti taas, kuinka pikkuriikkinen itse on ja miten luonnonvoimat on aikanaan (ja tietenkin edelleen) myllänneet maailmankolkkia. Vaikuttavaa..

Matkalle lähtiessämme emme katsoneet kartasta (“ostettiin kartta ja lähdettiin matkaan”) tarpeeksi hyvin retkeilyreittin korkeuseroja ja etäisyyksiä. Yllätyksenä tuli siis, kuinka vaativa tämä päiväretki oli. Taas oppeja sinne takataskuun seuraavaksi kerraksi..