koirankanssaretkeily – Sivu 6

Kivikuru 21.6.2020

Juhannusviikon tiistaina tuli eteen tarjous, josta ei voinut kieltäytyä. Meille tuttuun mökkipaikkaan Pohjois-Karjalassa oli vapautunut neljän päivän pätkä mökistä, jonne Ferdikin olisi tervetullut. Sinne siis.

Sunnuntaina lähdettiin liikkeelle aamupäivällä ajatuksena käydä ehkä parissa luontokohteessa matkan varrella. Olin katsonut valmiiksi mielenkiintoisen paikan Pieksämäen Jäppilästä, Kivikurun. Toiseksi kohteeksi valikoitui Kuopiossa Mustamäen näkötorni, jos siis sinne ehdittäisiin.

Kivikurusta on sanottu seuraavasti: ”..Etelä-Savon jääkauden jäännöstä kutsutaan myös Jäppilän Inariksi.” (100 luontohelmeä).

Anna on jo pitkään haaveillut Lappiin pääsemisestä ja ajattelin, että tämä voisi vähän helpottaa kaipuuta (voihan se myös lisätä sitä). Evästettiin varmuuden vuoksi ennen Kivikuru syrjäisellä metsäautotiellä jossain päin Jäppilää. Varsinaiseen kohteeseen on hyvät opasteet seututieltä 533.

Kivikuru löytyy muutaman kilometrin pituisen kapeahkon metsäautotien päästä. Parkkipaikalla on tilaa reilusti, eikä paikassa ollut ketään kun sinne saavuttiin. Täältä mm. löytyy lisätietoa alueen reiteistä. Pyörähdettiin ensin varsinaiseen Kivikuruun, jonne pääsi hyvin metsäautotietä pitkin.

Kivikuru näyttää pohjalta katsottuna kyllä hyvin lappimaiselta ja kurun vierustalta löytyy idyllinen suolampi, joka on niin ikään suoraan pohjoisesta. Kivikurun tutkimisen jälkeen kuljettiin vielä ylempänä kulkeva Hiidenkiven kierros, joka on alle kilometrin pituinen, päättyen pysäköintipaikalle.

Hieno paikka, johon olisi mukava tulla syksyllä uudestaan ihan ajan kanssa. Nyt meiltä jäi näkemättä siirtolohkarepolku ja näköalapaikka.

Lopputuloksen Lapin kaipuu ei vähentynyt, vaan päädyttiin varaamaan heinäkuulle mökki Lapista. Ainakin yritin. Lopulta Kuopion kohde piti jättää väliin aikataulusyistä.

Kivikurussa on katsomo, vähän niin kuin olikohan Pyhällä?

Kivikurua kuvattuna ylempää Hiidenkiven polulta.

Hiidenkivi on vallattu….mitenköhän alas tuleminen?

Sijainti: Kivikuru, Jäppilä, Pieksämäki.

ETRS89 (~WGS84)
62° 23.1240′, 27° 39.7534′

Koloveden kansallispuisto 7.6.2020

Tänä aamuna ensimmäinen ajatus kahvia nauttiessa oli, että tänään haluan nähdä vaaroja. Tarvitsee nähdä vaaroja ja mäkiä. Siitä se ajatus sitten lähti. Eilen todettiin ei-mitään kierroksella, ettei todellakaan haluta mihinkään tunnettuun retkikohteeseen eikä varsinkaan kansallispuistoon.

Tänä aamuna istutaan autossa, menossa kohti Puumalaa ja sieltä kohti Koloveden kansallispuistoa. Anna ei taaskaan tiedä mihin ollaan menossa, mutta tyytyväisesti lähtee mukaan. Itselläni kytee ajatus vaarojen näkemisestä, mutta lopulta jätän sen seuraavaan kertaan.

Minulla on ollut mielikuva, että Linnansaaren ja Koloveden kansallispuistot ovat paikkoja, joissa tarvitaan joku vedessä kulkeva väline. Tämähän ei pitänyt lainkaan paikkansa, vaan löysin Kolovedeltä Nahkiaissalon luontopolun, johon pääsee mantereelta. Sinne siis.

Matkalla piipahdettiin Puumalan Pistohiekan rannalla taukoilemassa. Kesäkuinen etelätuuli oli kuitenkin niin kova, että se teki taukoilusta nopeasti hyytävää ja lopun. Savonlinnan ja Enonkosken kautta päädyttiin Hanhivirran lossiylityksen jälkeen lähtöpaikalle. Vain muutama auto oli täällä parkissa, loistavaa.

Nahkiaissalon luontopolun pituudeksi ilmoitetaan 3,3 km, mutta meille tuli matkaa melkein kilometrin enemmän. Polku ei ole ihan helppokulkuista, mutta rauhallisesti kun kulkee, niin hyvin pärjättiin. Pian oltiinkiin jo Saimaan rannalla. Polun varrella on ainakin kaksi nuotiopaikkaa. Niiden jälkeen polkuu nousee yli 150 metriin mpy. Huikeat näkymät, vaikka puustoa onkin runsaasti edessä. Takaisin parkkipaikalle mennään vanhalta vaikuttavan metsän läpi, jossa on paljon polulle kaatuneita puita, jotka lisäävät vanhan vaikutelmaa.

Takaisin parkkipaikalle päästyämme autoja on jo yli tuplaten lähtöön verrattuna. Äkkiä pois ja etsimään jäätelöä Heinävedeltä. Vaarat jäi näkemättä, mutta taas on yhden meille uuden kansallispuiston kulma valoitettu. Kiva retki!

Hanhivirran yli mennään vieläkin lossilla.

Opasteet on hyvät, eikä eksymisen vaaraa ole.

Iloiset retkeilijät – tänne ei muuten tuuli satu ihan niin kovin kuin Puumalassa.

Tankanneena onkin hyvä nousta korkeuksiin.

Melkoisia puita täällä ja niiden jäänteitä.

Ihan ei Ferdi yletä hyppäämään päälle – mieli varmasti tekee.

Sijainti: Nahkiaissalon luontopolku, Koloveden kansallispuisto, Savonranta.

ETRS89 (~WGS84)
62° 12.9287′, 28° 55.3519′

Kirventeenjärvi 6.6.2020

Vihdoin on kesäkuu. Tuntuu, että tämä kevät on mennyt samalla todella nopeasti ja hitaasti. Kesäkuu tuo kuitenkin mukanaan paitsi itikat niin fiiliksen, että kohta pääsee huilaamaan.

Nyt kun retkeily ja luonnossa liikkuminen on pop, niin meidät se pitää pois varsinaisista kohteista. Onneksi Suomessa on paljon unohdettuja kohteita ja sitten näitä, jotka eivät ole kohteita ollenkaan. Meillä on tapana katsoa kartasta joku mielenkiintoiselta näyttävä paikka ja mennä sinne. Joskus siellä on jotain mielenkiintoista, joskus taas ei. Sillä ei ole oikeastaan ole väliä, sittenpähän on käyty siinäkin paikassa.

Näin kesäkuisena lauantaina on hyvää aikaa valita juuri tuollainen kohde. Lemin kunnan pohjoisosissa on kartassa mielenkiintoinen alue, joka on ympäristöään korkeammalla (minulle ylänkö) ja sisältää paikkoja kuten Hautakorpi, Kirventeenlampi ja -järvi. Sinne siis. Paikalle pääsee kätevästi metsiä pitkin myös pyörällä, mutta Ferdin kanssa ei ole vielä sellaista lajia kokeiltu, joten nyt mentiin autolla.

Hautakorpi on vanhalta näyttävää metsää, jossa on paksuja puita, sammalpeitteisiä kallioita ja isoja kiviä. Mysteerinen paikka ja mistä nimi on tullut? Hautakorven jälkeen alkaakin taas perinteisempi talousmetsä ryteikköineen, avohakkuineen ja ojitettuine suo-osuuksineen. Pian ollaan kuitekin Kirveenteenlammen rannassa, täydellisessä hiljaisuudessa. Mahtava paikka!

Vielä suuremman yllätyksen saamme kokea kun kiipeämme kohti sitä minun ylänköä. Tien risteyksessä on päivätuvan ja kodan yhdistelmä. Ei yleisessä käytössä varmaankaan, mutta paikalla ei näy myöskään käyttökieltoja. Tästä syystä tällaisia retkiä kannattaa tehdä, löytää jotain ihan uutta.

Kiertelimme hakkuuaukon jyrkän rinteen kautta Kirventeenlammen toiselle puolelle ja vastaan tulee taas ihmeellinen metsä suolampineen. Kirventeenlammen rannalla mökkejä onkin sitten useampia, mutta hiljaiselta näyttää täälläkin. Palaamme hyvillä mielin takaisin autolla. Ei mitään paikasta löytyi vaikka mitä hienoa.

Kirventeenlammella – ei näy, eikä kuulu ihmisiä.

Ferdillekin on tehty oma reitti lammelle.

Reitti on paikoin vähän heikossa kunnossa, mutta ei hätää.

Ojat on tehty ylitettäviksi. Siitä kannattaa mennä mistä hirvetkin. Fiksuja ovat.

Kesäkuu, mutta vielä on kovin märkää. Ojassakin.

Tällaisen lammen löysimme metsän keskeltä.

Lemi on tunnettu kivistään ja niitä riittää täälläkin.

Sijainti: Lemi.

ETRS89 (~WGS84)
61° 08.2913′, 27° 43.6709′