Riisitunturin kansallispuisto 14.8.2010

Riisitunturi oli valittu Vuoden 2010 Retki-kohteeksi. Se ei kuitenkaan ollut meille houkuttimena, vaan oltiin jo ennen sitä päätetty tutustua tähän puistoon. Karhunkierros painoi vielä jaloissa ja hartioissa, joten reissuun lähdettiin yhden päivävarustetun rinkan (ja uuden digijärkkärin!) kanssa.

Riisitunturia ei ollut suotta valittu retkeilykohteeksi: hyvin opastetut (ehkä välillä naurattavankin hyvin?) reitit, uudet päiväreitit  ja hieno luonnontilassa säilynyt tunturialue rinnesoineen. Me kierrettiin Riisin Rietas (10,7 km). Tämä reitti kiersi Riisitunturin huipulle, laskeutui sieltä suolle ja nousi jälleen kiemurtelemaan vaaran rinnettä pitkin aina Pienelle Riisitunturille asti. Matkan varrella oli mukavia opastauluja, jotka kertoivat alueen luonnosta ja alkuperäisestä käytöstä. Minä en ainakaan tiennyt, että aikanaan (aina 1950-ja 60-lukujen taitteelle asti) on rinnesoita padottu ja sieltä niitetty heinää parempien peltojen puutteessa.

Jotkut retkeilijät olivat vieraskirjaan painavalla sanalla moittineet Riisitunturin valintaa Vuoden Retki-kohteeksi. Mutta jos valittaa puiston kosteudesta, kun se on nimenomaan tunnettu rinnesoistaan.. niin voi varmaan vaan miettiä että josko kuitenkin vain tallustelisi asvalttiviidakossa tai pururadoilla?

Helvetinjärven kansallispuisto 3.7.2010

Yöreissun sijaan päätettiin pitää huilipäivä ja tehdä Helvetinjärvelle ainoastaan päiväretki. Edellispäivien pikamarssi Isojärvellä tuntui vielä nasevasti kintuissa.. Reittiopasta katsellen suunniteltiin patikoivamme Helvetistä itään -kierros ja katsastaa kansallispuiston kuuluisuus: Helvetinkolu.

Polku oli hyväkuntoinen (kivituhkaa, rappusia ja pitkospuita) ja maisemat jylhät. Tänne täytyy tulla joskus uudelleen – teltan kanssa!

Petkeljärven kansallispuisto ja Möhkön ruukki 1.-2.5.2010

Synttäripäivän (Henri) kunniaksi korkattiin kesävaelluskausi suuntaamalla kevättalvisiin maisemiin Ilomantsin Petkeljärvelle. Kyseessä on pinta-alaltaan Suomen pienin kansallispuisto lähes Venäjän rajan tuntumassa. Vapunpäivän pirteänä aamuna suuntasimme kohti kansallispuistoa, sää oli lähes aurinkoinen ja järvet osin vielä jäässä. Metsä tuoksui kuitenkin jo vahvasti keväältä ja se kasvatti meidän intoa entisestään.

Alkupään harjuosuudella tavattiin majava, joka oli pahaksi onnekseen jäänyt itse kaatamansa puun alle. Veikattiin, että kohtalaisen harvinainen luontohavainto. Majavat olivat muutoinkin tehneet selväksi ketkä metsää hallitsevat.

Petkeljärven kansallispuisto on pienuudestaan huolimatta vaihteleva; reitin alkupuolella saatiin kesän ensimmäisiä suonylitys kokemuksia (joita sittemmin riitti). Varsinaista tulipaikkaa ei reitin varrelta löytynyt, joten suuntasimme kansallispuiston ulkopuolelle Keltasilmän nuotiopaikalle.  Tässä maisteltiin hernekeiton ja makkaran lisäksi myös Taitajan taival polkua, ties vaikka tänne tulisi joskus palattua…. Lounashetken kruunasi keväinen vesisade ja kuikkahavainnot.

Koko Petkeljärven kansallispuisto on harjumaisemassa, ylös ja alas mentiin. Alueella on paljon myös merkkejä vuosien 1939-1944 sodista, joka lisäsi ainakin meidän innostusta. Reitin loppupuolella poikettiin vielä Korkeasärkälle, 2km pituiselle polulle, joka paikoin kulkee todella kapeaa harjua pitkin. Ympärillä vielä jäässä olevat Valkiajärven vedet, joissa jo jää ritisi ja ratisi kevään merkiksi.

Kevään ensimmäisen kansallispuistovaelluksen tuloksena iloinen ja innostunut mieli, rakot jaloissa kiitos uusien vaelluskenkien. Noin 15km lenkki päivävaellusvarusteissa tuntui uskomattoman rankalta, mutta ei aihetta huoleen.

Sunnuntaina poikettiin vielä Möhkön ruukin maisemissa. Alue ei kuulu kansallispuistoon, mutta on merkittävä kulttuurihistoriallinen kohde Ilomantsissa. Tämä ympäristö upposi meihin kovasti, historiaa, sotahistoriaa ja komeat kosket. Hyvin oli entisöity koko alue. Erityiset kiitokset tältä reissulta kuuluvat Anssilan maatilan majoitukselle ja huollolle. Ilman sitä koko reissusta olisi tullut varsin erilainen, suosittelemme vilpittömästi.