Avainsana: retkeilyreitti

Katralammen kääntö 7.11.2010

Koska talvi ei sittenkään ole vielä saavuttanut (odottamisesta huolimatta) kotiseutua, niin sunnuntaina Ori alle ja kohti itäistä Lappeenrantaa (tunnetaan myös nimellä Joutseno). Tällä kertaa retkioppaan sivu oli avattu Katralammen kierroksen kohdalta. Koska valoisuutta on vain rajallisesti ja sunnuntai-aamuna nukuttiin pitkään, tehtiin lenkistä oma improvisoitu ”Katralammen kääntö”, n.9-10km (eli 2/3 alkuperäisestä).  Ajatuksena päästä ulos, liikkumaan ja tuoksuttelemaan tulevaa talvea.

Liikkeelle lähdettiin Myllymäen laskettelukeskuksen kupeesta, ja helpohkoa hiekkatietä pitkin päädyttiin melko pian jo Katralammen laavun maisemiin. Täytyy kyllä sanoa, että hulppeat on maisemat Joutsenossa. Ja vielä hyvin hoidettu laavukin, no mikäs oli sunnutailounasta nautiskellessa. Katralammen laavulta oli hyvät näkymät sekä lammelle että ympäröiville kukkuloille. Laavulta eteenpäin jatkettiin matkaa ”tee-se-reittisi-itse” pohjalta. Reitti oli kaiketi kulkenut joskus metsikön poikki, ilman paluuta hiekkatielle (josta siis tultiin). No siinä missä reitti loppu alkaa suunnistus, tai tässä tapauksessa siinä alkoi suo, mutta eteenpäin päästiin ja pian päästiin takaisin reitille. Muuten hienon  ja hyvin hoidetun reitin osalta voisi olla kelpo parannus lisätä (”reitti muuttunut”) kyltti myös toiselle puolelle laavua. Tai ehkäpä se siellä olikin, juuri sen pakettiauton takana.

Paluumatkalla kierrettiin Kiukaanlammen takareunoja sivuten laavulle, joka kuuluu E10-reittiin. Suomen matkailuliiton laavu olikin sitten jo paljon heikommassa kunnossa, mutta WC oli huippu. Laavu on hauskassa paikassa laakson pohjalla. Laavulta pois lähdettäessä huomaakin sitten olleensa aivan maatilan vierellä, sillä rinteen takaa löytyivät talot ja pellot (eipä olisi laavulla uskonut). Osin kilpahiihtoladun pohjaa ja lopuksi tyhjyyttään humisseen kotieläinmetsän ohi palasimme autolle ja yksi uusi kokemus elämässä oli saavutettu.

Kyllä joutsenolaisille voi hyvinkin jäähallin tehdä, kun joutsenolaisevat tarjoavat meille jo nyt lähes Kolin veroiset maisemat ja retkeilyreitit, joilla on ilo kulkea.

Koliseeko Koli vai ei? 30.10.2010


Varsinaisena syysloman ensimmäisenä loma-aamuna otettiin nokka kohti Kolia. Päiväretken lähtöpaikaksi oli valittu Sokos hotellin pihan sijaan rantatien varressa oleva Mustanahon pysäköintipaikka. Suuntana ensin Mäkrä, josta Kolin huiputuksen kautta Pikku-Kolille ja takaisin autolle. Kelin hämäryydestä johtuen aikaa oli tarjolla 4-5 tuntia ja tällä kertaa evästäkin oli riittävästi matkassa.

Pysäköintipaikalta suunnattiin kohti Tarhapuron putousta, joka olikin varsin vaikuttava kokemus. Edellisestä vaelluskenkä tourneesta oli ehtinyt kulua jo muutama tovi, joten hieman tässä vaiheessa piti jännäillä jalkineen toimivuutta. Tarhapurolta yllätettiin valokuvajaa, joka hartaasti ihali putouksen solinaa. Säikähti ainakin meitä pahemman kerran, kun päästin yllättämään. Putoukselta matka jatkui varsin tiukkaa ylämäkeä kohti Purolanaho, jossa nauttiiin ensimmäinen evästys ja teet vielä päälle. Koli tuntuu paikalta, josta on vaikea saada selkoa, mielikuvina vaihtelevat turistirysä ja toisaalta vaaramaisemat, joissa ihminen ei onneksi ole vielä liikaa jättänyt jälkiä (ainakaan enää ihan viime aikoina). Fiilis jostain syystä toistui aina kun matkalla kohtasi jonkun kanssakulkijan. (lieneekö ajatus sitten tullut juuri siitä, kun toverit samoilivat metsissä lenkkipolkuvarusteissa).

Retkimieli kohentui viimeistään Mäkrälle noustuamme, hieman usvainen ja sadetta ennakoiva taivas mahdollisti vielä maisemien ihailun. Mahtavaa :) Mäkrältä laskeutumista hidasti jo jonkun verran liukkaus, lähinnä lehtien ja avokallioiden osalta. Varsinainen lounastauko oli tarkoitus pitää Ikolanahon nuotiopaikalla, mutta sehän olikin jo täyteen ahdettuna ruokailijoita, joten plan B ja kohti Mäkränahoa. Matkalla huomasimme kuitenkin, että Paskovaaran kupeessa oleva laavu, oikopolkua pitkin voisi olla miellyttävämpi ruokailupaikka kuin Mäkränaho ja se mahdollistaisi vielä Ryynimakkara lounaankin. Laavulle päästyämme totesimme, että märkää on ja puita ei ole. Luntakin alkoi sopivasti sadella, joten ei muuta kun tuontipuiden avulla nuotion virittelyyn. Nuotion virittelyn ohessa valmistettiin oivallinen hernarilounas (tuli niitä makkaroitakin maisteltua, mutta vähän puolikypsiksi jäivät).

Lounaan jälkeen alkoi viluntorjunta, ensin kiipeämällä Paha-Kolille, josta kohti Ukko-Kolia. Tällä osuudella polku oli jo kovinkin loskainen ja kauniit näkymät peittyivät sankkaan lumisateeseen.  Päätimmekin siirtyä maisemien kuvaamisesta kohti luontokeskuksen kahviota; hyvältähän ne kahvit maistaa sielläkin. Kahvia ennen Kolin-hihamerkki mukaan, yksi rasti taas pitkällä listalla.

Omasta mielestäni päivän kohokohta oli ennen kulkematon osuus Ukko-Koli->Pieni-Koli->Likolahti. Maisemat Pieliselle eivät olleet SE juttu, vaan metsät ja polku, joka laskeutui kohti Likolahtea. Epävirallisen mittauksen mukaan matkalla laskettiin reilun 2 km matkalla luontokeskuksen n. 300 metristä aina Pieliseen rannalle n. 95 metriin. Mahtava mäki. Lopun sadat metrit olivatkin sitten rantatietä pitkin autolle, ja päivän epistola oli siinä. N. 10 kilometriä Kolin turistireiteillä ja osin ulkopuolellakin.

Loppufiilikset: Mistä lie sitten johtunut, mutta Koli ei kolissut kovin paljoa Sen sijaan Herajärven kierros voisi olla yksi tulevia viikonloppukeikkoja, Kolille kun ei ole kohtuuton ajomatka kotoa.  Itse liikkuminen metsissä, kallioilla, ulkona oleminen ja parhaassa seurassa tekee mielen aina iloiseksi. Roskat, meluaminen poluilla, hotellit eivätkä laskettelurinteetkään kuulu omaan mielimaisemaani.

Sievässä syyssäässä Säänjärvellä

Retkitauko oli venähtänyt liiankin pitäksi, ja sen tietysti huomasi siitä, että levottomuus kasvoi äärimmäisiin mittoihin. Liiottelua tai ei, niin metsään teki mieli ja mikä onkaan parempi päivä metsäretkeen kuin syyskuun lopun aurinkoinen sunnuntai. Autoiluun ei haluttu tuhlata aikaa, joten kohteen oli löydyttävä läheltä. Lauantaina päädyttiin valitsemaan retkipaikaksi Säänjärvi Savitaipaleen kupeessa. Eväät matkaan (trangiavapaata ruokaa tällä kertaa) ja menoksi!

Retkeilyreitti, jonka kokonaispituus oli n. 5km, starttasi entiseltä Säänjärven koululta. Aika omituisen näköinen viritelmä, lähinnä tuli mieleen keskeneräinen palatsi (keskellä maaseutua). Joku siinä näytti onnellisesti asustelevan… Reitin varrella oli 13 rastia, joista oli koottu opas mukaan otettavaksi, erittäin kekseliäs systeemi – ehkä kartan olisi toivonut nivaskaan mukaan? Rastien aiheena oli Säänjärven historia ja luonto.

Reitti myötäili Valkjärven rantoja ja polku kulki hyvin erityyppisten metsien halki. Matkan varrelle sattui karpaloapajat ja hyvä kota, jossa tulistella ja käristää makkaraa. Ihanasti savuntuoksua ja marjoja kotiin vietäväksi! Rauhallisen oloinen paikka, hyvä lähiretkikohde.