Blogin juoni

Alkaen sunnuntaista 24.1.2010

Idea tämän sivun rakentamiseen tuli Henriltä, joka oli välillä vähän nörtti ja tykkäsi puuhastella koneiden kanssa. Sittemmin roolit vaihtuivat, Annan innostuttua bloggaamisesta ja nyt taas useimmiten kirjoittaa Henri.

Blogin ideana on koota tänne meidän yhteisiä ajatuksia ja juttuja  matkamme varrelta – ei arkea, ei edes joka toinen päivä, mutta elämyksistä sitäkin enemmän. Kannattaa pitää silmät auki, jos sinuakin kiinnostaa luonto, liikunta, kirjat, seikkailut… Joskus täältä saattaa löytää vaikka herkullisen reseptin tai oivan välipalan vaellusreissulle. Syksystä 2019 alkaen retkeilyä myös koiran kanssa. Tiedä häntä, mitä tänne vielä tuleekaan lisättyä.

2 vastausta artikkeliin “Blogin juoni”

  1. Moi!
    Olen 20 v opiskelija Järvenpäästä ja lueskelin teidän blogia kaverin vinkkaamana tossä vähän aikaa sitten ja innostuin kovasti Köngäskierroksesta. Ollaan käyty siskoni Emman kanssa vaeltamassa jo pienestä pitäen ja eletty muutenkin ulkoilmaelämää, ja kaavailin teidän jutun (3.9.2011) pohjalta että Köngäskierros voisi olla meille hyvä kohde! Tarkoitus oli lähteä valmistujaisten jälkeen, mutta karttoja ei tahdo löytyä mistään. Ollaan kyselty Puolangan kunnalta ja etsitty, mutta kirjakauppaan tilattu karttakaan ei ollut oikea. Minulle tulikin mieleen, että olisiko teillä mahdollisuutta/kiinnostusta lainata karttoja kyseiselle reitille? Postituksen maksaisimme tietenkin molempiin suuntiin ja pitäisimme niistä hyvää huolta! Aurinkoisia päiviä teille ja innolla vastausta odottaen,
    Vimma

  2. Heippa,

    oi, hieno idea!

    Meiltä löytyy ainakin muovitettu peruskarttalehti, joka tilattiin erikseen. Se joutaa kyllä lainaan. Siinä ei tosin ole Köngäskierros-reittiä merkitty, mutta polku jota pitkin reitti kulkee (tai kulki) löytynee helposti. Se miten reitti löytyy luonnosta onkin sitten toinen juttu.

    Katsotaan tulevan viikonlopun aikana karttalaatikko läpi ja etsitään materiaalia, josta voisi olla teille hyötyä.

    Henri

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.