Umpihangessa 27.12.2020

Mitä yhteistä on islantilaisneuleella ja umpihangessa kulkemisella. Paljonkin. Anna innostui joulukuussa neulomaan islantilaista villapaitaa. Ensin itselleen, mutta sitten kävikin niin onnelliseti, että minä sain sen. Ja villapaitahan pitää kuvata jossain sopivassa paikassa. Tästä lähti idea retkelle. Taitaa muuten olla vuoden viimeisempiä retkiä ja samalla ensimmäisiä talviretkiä.

Ei menty nytkään kauas, läheisen metsän takaa aukeaa peltoja vähän joka suuntaan. Yhden pellon laidasta Anna oli syksyllä bongannut laavun. Nyt suunnattiin samoille seuduille, koska auringonvalo, lumi ja korkeuserot tekisivät todennäköisesti kunniaa upouudelle villapaidalle.

Vaikka pellot ovat tähän aikaan vuodesta pääosin kuljettavissa, ei niiden laidassa kulkevien ojien ylittäminen ole mitenkään helppoa. Ei nytkään ja jouduimmekin kiertämään pitkän lenkin ennen oikealle pellolle pääsyä. Paikan päällä otettiin kuvia ja nautittiin eväitä. Hieno paikka ja hieno sää!

Laavu on jonkun yksityisessä käytössä ja se tarkoitttaa meille, ettemme käytä sitä, emmekä kerro sijaintia. Samalta mäeltä oli kuitenkin hyvät näkymät, kuvailla paitaa ja ihmetellä talvista maisemaa. Viime vuonnahan talvea ei oikeastaan edes tullut.

Kiertolenkillä ollaan.
Villapaitaa ja Ferdiä edestä.
Mallin poseeraus.
Lato, Ferdi ja villapaita.
Tästä kuvasta tykkään itsekin.
Eikö olekin hieno villapaita?
Anna kiipeämässä.
Ferdiä tällainen lumimäärä ei vielä paljoakaan hidasta.
Näkymiä huipulta.
Kotia kohti, onnistunut eväs- ja kuvausretki.

Sijainti: Savitaipale.

Salaisuuksien metsä 6.12.2020

Itsenäisyyspäivänä retkeilyssä on aina oma hohtonsa. Itsenäisyys tarkoittaa minulle mm. luonnossa liikkumisen vapautta jokamiehenoikeuksien turvin. Se tarkoittaa myös isoa vastuuta liikkumisesta jonkun toisen mailla.

Viimeisen vuosikymmenen aikana luonnossa samoilusta on tullut arjen ehkä suurin voimanlähde. Kansallispuistojen ja luonnonsuojelun puolesta maksan mielelläni veroja, mutta jokamiehenoikeutta ei voi korvata millään.

Tässä aivan lähellä on metsä, jota on helppo lähestyä, mutta johon on hankala löytää. Lähestymisosuus kulkee tuttuja polkuja pitkin, mutta varsinaiseen metsään pääsemiseksi pitää kulkea tasan yhdestä ja tietystä kohtaa. Muuten saattaa harhautua kokonaan.

Tällä metsällä ei ole varmaankaan merkitystä kenellekään muulle. Tuskin omistajallekaan tässä merkityksessä. Meille sillä on ja kiitos jokamiehenoikeuden pääsemme siitä myös nauttimaan. Jonkun yön jälkeen tämäkin metsä on kaadettu ja meidän on aika etsiä uusi salaisuuksien metsä.

Oikein hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!

Jos tämä teksti ei avautunut sinulle, niin ei syytä huoleen. :)

Ensin mennään hakkuuaukon laitaa.
Ferdikin ihmettelee, että mihin ihmeeseen tässä ollaan menossa?
Tässä meni ennen polku, nyt pitää löytää vain sopiva kulku-ura.
Ehdottomasti vaikein kohta koko matkalla, periaattessa tässä on polku.
Tässä kohtaa näyttää, että polku päättyy, mutta kyykistymällä hieman huomaa, että se jatkuukin.
Olemme perillä.
On eväiden aika, salaisuuksien metsässä.

Sijainti: Salaisuus.

Suppismetsässä 22.11.2020

Tovi on taas vierähtänyt edellisestä kirjoituksesta. Paluumatka Lapista meni hyvin. Sen jälkeen ollaan ulkoiltu normaaliin tapaan ja retkeiltykin vähän. Tänä sunnuntaina päätettiin, että nyt on taas eväsretken aika. Tässä välissä ehti olla mm. Kooiker-perheen pikkujoulut samassa paikassa kuin viime vuonna.

Meillä on perinteinen suppilovahveropaikka tässä ihan lähellä. Tänä vuonna sieniä oli puhdistettu ja pakastettu jo riittävästi, joten mitään suurta hinkua suuriin sienisaaliisiin ei ollut. Paitsi tietysti jos sattuu sieniapajalle päätymään, minkäs sille sitten enää voi?

Suppismetsästä palattiin nuotion ääreen ja nautiskeltiin lumettoman marraskuun aurinkoisesta päivästä. Kuten muutama kirjoitus sitten tuli todettua, valo on tähän aikaan vuodesta ihan erilaista. Tulipahan käytettyä pitkästä aikaa myös trangiaa, kun keiteltiin sillä vettä. Maksalaatikkoaskista tehty tuulensuoja toimi kohtuu hyvin, mutta oli aivan liian pieni. Pitää siis syödä lisää tätä herkkua.

Marraskuinen aamutunnelma Kuolimon rannalla.
Jääkauden jälkiä pitkin kuljetaan.
Talvesta ei ole vielä tietoakaan.
Joku yöpyi vielä rannassa matkailuautossa, näytti aika mukavalta touhulta.
“Mie löysin!”
“Mitäs työ sit syötte?”
Virallinen valvoja työssään.
Virallinen sienien putsaaja vasta valmistautuu työhön.

Sijainti: Nuotiopaikka, Viktorinranta, Savitaipale.

ETRS89 (~WGS84)

61° 12,54038′, 27° 36,65361′