Pikkujouluretki Tsahkaljärvelle 29.11.2014

No, ei me kyllä oikeesti pikkujoulua lähdetty viettämään, mutta kun ravintolassakin syötiin ennen retkeä jouluateria.. niin olkoon nyt sitten vaikka pikkujouluretki!

IMG_2307

Matka ei ollut pitkä, varusteet eikä päivän pituus sallineet tällä kertaa meille pidempää tutustumista Käsivarren luontoon. Varmasti tulemme uudestaan, kenties jo ensi kesänä. Kesävaellusmaisemien katsastelua siis, vaikka mieli olisi kyllä tehnyt tarpoa pidemmällekin tunturin kuvetta.

IMG_2278

Saana nähtiin Kilpisjärvelle saapuessa, sitten se verhoutui sumupilven sekaan. Lunta oli täällä paljon vähemmän kuin Hetassa. Pakkastakin paljon niukemmin.

IMG_2295

Mennen tullen ajettiin tietty Muotkatakan eli Suomen maanteiden korkeimman kohdan kautta, komeammaksi kävi maisemat mitä pidemmälle päästiin…

IMG_2274

Tuplasti valloitettu Jyppyrä 26. ja 28.11.2014

Hetan kirkonkylän tuntumassa kohoaa muusta maastosta korkeammalle Jyppyrä-niminen vaara. Tokihan se piti käydä potkukelkan kanssa valloittamassa, kun täällä päin kerran oltiin.
IMG_2178Itse kipusin vaaralle keskiviikkona, yhtä aikaa auringon kanssa. Alaskin mentiin samaa matkaa. Päivän pituus ei päätä huimannut, mutta olipahan ihana nähdä, että aurinko on vielä elossa! Kyllä se vaan kummasti saa heti hymyn huulille ja silmiin asti… Outo pallo.

IMG_2193Tykkyä oli kertynyt alaskin jo aika paljon, mutta vaaran laelle sitäkin enemmän. Taikametsää. Ja ihanan hiljaista.

IMG_2188Toinen valloitus tehtiin Henrin kanssa yhdessä perjantai-iltana. Maisemia ei silloin nähnyt, mutta kuultiin joulun avauksen ilotulitukset ja nähtiin kirkonkylän valot.

IMG_2198Kaunis talvi!

Lähiseuturetkeilyä Haukkavuorelta Hiitolanjoelle 15.11.2014

Tässä vaiheessa marraskuuta valoista aikaa on rapiat 7 tuntia vuorokaudessa. Mahtavaa aikaa lähiseuturetkeilylle, eli auto alle ja menoksi (aina ei tietty tarvii autolla edes mennä). Nyt ajeltiin lauantaipäivän kunniaksi maakunnan koilliskulmalle eli Rautjärven ja Ruokolahden vuoristoseuduille. Pääkohteena oli Etelä-Karjalan korkein kohta Haukkavuori (172 m mpy) ja aluetta kiertävä luontopolku. Samalla reisulla pyörähdettiin kätköilemässä myös Simpeleen talviurheilupyhätössä. Lopuksi juuri ennen hämärän hyssyä tutustuttiin vielä Hiitolanjoen voimalaitoksista ensimmäiseen eli Ritakoskeen. Tänne täytyy palata paremmalla valolla, äärimmäisen mielenkiintoiselta kohteelta vaikuttaa. Ei muuten näkynyt kalatien rakennustyömaata :o Retkeily on parhaimmillaan tätä, kiireetöntä samoilua siellä ja täällä.

IMG_1190

IMG_1217

IMG_1235IMG_1243IMG_1239