Katralammen kääntö 7.11.2010

Koska talvi ei sittenkään ole vielä saavuttanut (odottamisesta huolimatta) kotiseutua, niin sunnuntaina Ori alle ja kohti itäistä Lappeenrantaa (tunnetaan myös nimellä Joutseno). Tällä kertaa retkioppaan sivu oli avattu Katralammen kierroksen kohdalta. Koska valoisuutta on vain rajallisesti ja sunnuntai-aamuna nukuttiin pitkään, tehtiin lenkistä oma improvisoitu ”Katralammen kääntö”, n.9-10km (eli 2/3 alkuperäisestä).  Ajatuksena päästä ulos, liikkumaan ja tuoksuttelemaan tulevaa talvea.

Liikkeelle lähdettiin Myllymäen laskettelukeskuksen kupeesta, ja helpohkoa hiekkatietä pitkin päädyttiin melko pian jo Katralammen laavun maisemiin. Täytyy kyllä sanoa, että hulppeat on maisemat Joutsenossa. Ja vielä hyvin hoidettu laavukin, no mikäs oli sunnutailounasta nautiskellessa. Katralammen laavulta oli hyvät näkymät sekä lammelle että ympäröiville kukkuloille. Laavulta eteenpäin jatkettiin matkaa ”tee-se-reittisi-itse” pohjalta. Reitti oli kaiketi kulkenut joskus metsikön poikki, ilman paluuta hiekkatielle (josta siis tultiin). No siinä missä reitti loppu alkaa suunnistus, tai tässä tapauksessa siinä alkoi suo, mutta eteenpäin päästiin ja pian päästiin takaisin reitille. Muuten hienon  ja hyvin hoidetun reitin osalta voisi olla kelpo parannus lisätä (”reitti muuttunut”) kyltti myös toiselle puolelle laavua. Tai ehkäpä se siellä olikin, juuri sen pakettiauton takana.

Paluumatkalla kierrettiin Kiukaanlammen takareunoja sivuten laavulle, joka kuuluu E10-reittiin. Suomen matkailuliiton laavu olikin sitten jo paljon heikommassa kunnossa, mutta WC oli huippu. Laavu on hauskassa paikassa laakson pohjalla. Laavulta pois lähdettäessä huomaakin sitten olleensa aivan maatilan vierellä, sillä rinteen takaa löytyivät talot ja pellot (eipä olisi laavulla uskonut). Osin kilpahiihtoladun pohjaa ja lopuksi tyhjyyttään humisseen kotieläinmetsän ohi palasimme autolle ja yksi uusi kokemus elämässä oli saavutettu.

Kyllä joutsenolaisille voi hyvinkin jäähallin tehdä, kun joutsenolaisevat tarjoavat meille jo nyt lähes Kolin veroiset maisemat ja retkeilyreitit, joilla on ilo kulkea.

Patvinsuon pitkosilla patikoimassa 1.11.2010

Pohjois-Karjalan kierroksemme päättyi tältä erää Patvinsuon kansallispuiston suomaisemiin. Tuntui, että viimeisenä päivänä päästiin kaikkein sykähdyttävimpään paikkaan: tuhansia hehtaareita suota ympärillä, rikkumaton hiljaisuus, varovaista etenemistä pitkospuilla. Näissä maisemissa silmä lepäsi ja ajatukset pääsivät laukkaamaan vapaasti.

Lähdettiin etenemään Kurkilahdesta Teretinniemen lintutornille ja sieltä Olkkosensaaren kautta Surkanpurolle ja autolle. Matkaa kertyi tällekin lenkille se n. 10 km. Ollaan todettu se aika hyväksi syksyn päiväretken matkaksi. Kerkeää rauhassa patikoida ilman, että pimeä yllättää. Aika aikaisin alkaa hämärä näin syksyisin, etenkin metsässä..

Lintuja (lukuunottamatta kahta isoa kanalintua ja pikkulintuja) eikä oikein muitakaan eläimiä nähty, muutto- ja pesimäajat on aikaisemmin. Kotikonnuilta tutuiksi tulleet majavat olivat Surkanpuroon tehneet patojaan, mutta itse metsurit pysyttelivät visusti piilossa. Onneksemme ei karhukaan tallustellut pitkosilla tai poluilla vastaan, vaikka suon keskellä saarekkeessa piti mielessä punoa juonia senkin sattumuksen varalle. Varmaan olisi nekin suunnitelmat menneet uusiksi, jos tuo metsien kuningas olisi oikeasti tullut tapittamaan silmästä silmään..

Pitkoset oli paikoin veden vallassa, mutta oikeastaan niillä kahlaaminen oli aika jännittävää: onko jalan alla tukevaa pintaa vai uppoaako töppönen suomutiin? Vähän eksotiikkaa tällekin reissulle.  Ja roppakaupalla hienoja kuvia, vaikka eihän ne maisemat kuvissa näytä samoilta kuin paikanpäällä!

Ruunaalla retkeilemässä 31.10.2010

Pohjois-Karjalan reissun toiselle päivälle suunniteltiin visiittiä Lieksajoen varsille, Ruunaan retkeilyalueelle. Olin käynyt kerran aiemmin joulun vietossa (pienempänä, perheen kanssa) koskimaisemissa, silloin lumi kuorrutti puut ja maa oli korkeiden nietosten alla. Alue sykähdytti erämaamaisuudellaan ja niinpä teki mieli lähteä sinne uudelleen.

Illalla levitimme mökin lattialle kirjat ja kartat reittisuunnitelman tekemistä varten. Henri kaavaili omansa, minä omani. Ongelmaksi muodostui rengasreittien pituudet (valosaa aikaa rajoitettu määrä), eikä viitsisi koko matkaa kulkea ihan samaa polkua edes takaisin. Pähkäilytyämme ja pohdittuamme keksimme joen ylittävät ylitysveneet ja saimme kuin saimme sen n. 10 km pitkän reitin aikaiseksi, ja vain osittain piti taapertaa samaa polkua pitkin. Hetken piti ylipuhua Henriä vesistönylityksiin, mutta myöntyi se lopulta.. Ainakin ajatukseen, että käydään edes katsastamassa ne venhot!

Lähdettiin liikkeelle Neitikosken läheltä Ruunaan retkeilykeskuksesta. Sieltä patikoimme Airovirran kautta Naukuniemeen lounastamaan. Ensin tutkittiin tietenkin veneet. Pikainen katsaus: pelastusliivit löytyi ja tulpat piti, ja niin sai soutaminen siunauksen Henriltäkin. Mahat pullolaan muusia ja lihapullia (lempimuonaamme retkillä) laitettiin veneet soutukuntoon. Ensin soudettiin yhdessä hakemaan miulle venettä, sitten omilla venhoilla takaisin palauttamaan vene toiselle rannalle ja sen jälkeen taas yhteisellä veneellä vastarannalle. Kieltämättä kätevä systeemi! Naukuniemestä suunta kohti Ruunaan retkeilykeskusta, nyt joen (tai oikeastaan lahdukan) toista rantaa pitkin.

Ensimmäisinä havaintoina ja ajatuksina tuli hämmästys siitä, miltä maisemat näytti lumettomaan aikaan.. Lieksajokihan kiemurtelikin koskineen kangasmaastojen ja hiekkaharjujen keskellä. Olin odottanut jotain ihan muuta, ehkä korpimetsiä tai jotain sellaista. Suurimpia koskia ei tälle päiväretkelle eteen sattunut, mutta jääpähän sitten nähtävää seuraavaankin kertaan. Ehkä tästä reissusta parhaiten mieleen jäi vesistönylitys.. olihan se jotain ihan uutta meidän retkillä!