31.12.2013 – Aatos13

Vuoden viimeisen päivän kunniaksi vietiin läpi yhden päivän maastoharjoitus teemalla sääsuojan kasaaminen avaruuspeitteestä. Tätä ei ole harjoiteltu oikeissa olosuhteissa, vaikka kirjoista ja kansista esimerkkejä ollaan toki luettu. Keli oli ensimmäiselle kokeilulle helppo, tuulta ei juuri nimeksikään ja lämmintäkin +3. Mikä parasta, täysin sula maa eli mukava jolkottaa pitkin metsiä. Kohteeksi valikoitui mukava jokilaakso vain muutaman kilometrin päässä kotoa. Muonat ja kenttäkeittiö repussa talsittiin pitkin soita, pellon reunoja ja metsiä päätyen kohteena olleeseen joen mutkaan tunnin patikoinnin jälkeen.

IMG_1256

IMG_1258

Suojan pystytyksessä ei kauan nokka tuhissut ja pian oltiinkin jo ruoanlaittopuuhissa. Tihkusateessa ei nyt ihan selvinnyt katteen laadukkuus, mutta kuivana kestettiin. Naruja piti tiukata jonkun verran ja muutamia huomioitakin tehtiin: kiinnitysnarujen pitää kiristyä kunnolla (muovipinnoite ei ollut hyvä asia), alusmatto olisi luksusta ja kovan sateen tullen pitää varmistua, ettei vedet virtaa lipan reunasta takaisin sisään (huomautus kuvaan: takareunan kiinnitys on vielä työn alla).

Kana-kasvispadan ja kaakaojälkkärin myötä tartuttiin reitin toiseen haasteeseen: Uuden maastoreitin löytämiseen peltojen ja metsien takana häämöttävälle maantielle. Tämä kolumbushenkinen harjoite liittyy tietysti rogaining-teemaan ja ei ehkä ihan kaikilta osin avaudu näin :D Nyt kulkureittiä tosin etsittiin pelkän sähköisen kartan avulla (ei rogaining-henkinen valinta), joka toimi hyvin, mutta itse karttalaitteen käytettävyys oli todella huono eli perinteinen kartta on edelleen ehdoton ykkönen. Reitti löytyy kartta-arkistostamme.

IMG_1265

Innostava ja uusien haasteiden täyttämä vuosi 2013 on nyt takana. Toivotamme kaikille tutuille ja tuntemattomille vieläkin innostavampaa ensi vuotta ja rohkeutta tarttua uusiin haasteisiin. Meillekin niitä tulee :)

 

Repovesi Off-Road Challenge 9.11.2013

Ollaan käyty Repovedellä monesti ja nyt haluttiin nähdä siitä vähän eri kasvot. Päätettiin parkkeerata auto Saarijärvelle, yleensä ollaan suosittu Tervajärveä. Mentiin tovi viitoitettua reittiä, mutta jo kilsan päässä poikettiin omille teillemme. Poikkeama kannatti ja reissun ekaksi haasteeksi osoittautui järkyttävä määrä sieniä. Suppiksia. Hulluksihan siinä tuli ja pusseja piti etsiä mm. wc-paperirullan ja pakastevihannesten ympäriltä.. Kun saatiin sienet talteen (eli pussit täyteen ja loppumatka kuljettiin sieniä katselematta), kierrettiin vielä Rajalammille tekemään ruokaa ja nautiskelemaan erämaasta. Ihana reissu, aika rauhallista. Nuotiopuut olivat liian märkiä, onneks makkarat jäi kauppaan! Muutamalla kuvalla päivästä enemmän:

IMG_6891

IMG_6901

IMG_6919

IMG_6922

IMG_6925

Perinteikäs perheretki 2.11.2013

Saatiin kunnia viedä rakkaat vanhempani metsään. Jo perinteeksi muodostunut syksyinen traditio. Ei sillä, että ne ei sinne menisi ilmankin (appivanhempia vois olla hankalampi houkutella?), mutta yhteinen aika luonnon keskellä on vaan aikas kivaa.

Tänä vuonna tehtiin lähiretki naapurikuntaan – sentään toisen maakunnan puolelle. Hyvin oli maisema samanlaista Etelä-Savossakin. Itse ollaan kierretty nämä polut jo ennenkin, mutta vanhemmilleni ne olivat ihan uusia. Muutama kuva päivästä:

IMG_1112

IMG_1139

IMG_1146

IMG_1125