Samoilemassa Suomenniemellä 29.10.2011

Lähdettiin hetken mielijohteesta vierailulle naapurikuntaan Suomenniemelle. Kauniissa, mutta tuulisessa syyssäässä (ei uskoisi, että on melkein marraskuu) kiivettiin aluksi Painalluksenmäen maisematorniin. Huh, upeat on näkymät naapurinkin näkötornista! Geokätköilyn ensiaskelia otettiin, mutta toistaiseksi tuloksetta. Hulppeiden maisemien jälkeen suunnattiin kohti Karkauden kylää.

 

Saarajärven kierros 4,8km

Saarajärven kierros kiemurteli kauniiden suolampien välissä hiljaisia metsä- ja kyläteitä pitkin. Nimikkojärvestä näkee vain pilkahduksia reitin pohjoispuolella. Luonto on eri-ikäistä talousmetsää, rapautuneita kallioita, jylhiä jyrkänteitä ja liukkaita pitkospuita. Vaikka reitti ei ihan kansallipuistoille erämaisuudessa pärjääkään, niin silti matkan varrelle riitti paljon nähtävää ja nautittavaa. Reitin loppupuolella, Kaakkolammella, oli mukava laavu, jossa sai valmistaa retkimuonat ja nauttia kuumat kaakaot. Sieniapajakin löydettiin matkalta, loput pysyköön salaisuutena. Opasteviitat olivat paikoin rapistuneet ja kerran mentiin vähän harhaan. Talkoohengessä korjailtiin myös yksi viitta takaisin opastuskuntoon.

Irja Hannosen luontopolku 3,8 km

Aivan Saarajärven kierroksen välittömässä läheisyydessä on Irja Hannosen luontopolku (n.1km polulta toiselle). Vaikka aurinko alkoi laskea, päätimme kiertää myös tämän polun. Saarajärven lenkkiin verrattuna ero luonnossa ja maisemissa oli huima. Irja Hannosen luontopolulla sai nauttia Kuolimon jylhistä rannoista ja vanhoista Kuituran metsistä. Kuitura on kaikkien retkeilijöiden iloksi luonnonsuojelualuetta, joten se säilynee ilonamme vielä pitkään. Illan hämäryydestä huolimatta tavattiin eläimiä (palokärki, metso ja tikka) ja jätöksiä (ehkä ketun? ja koppelon). Myös tällä reitillä  on laavu, nukkumamallia. Laavulle pääsee pitkospuiden ohella vesitietä pitkin, vaikkapa kanootilla. Luontopolulle sai mukaan hiljaisen oppaan, varsin onnistunut itsepalvelu. Reitti on nimetty Irja Hannosen mukaan, joka asusteli Suomenniemen Karkaudessa lähes koko elämänsä. Hannonen testamenttasi kunnalle alueen, jolla luontopolkukin on. Lisätietoja voi lukea täältä: http://www.karttaikkuna.fi/susa/1.pdf.

Ruskaretkellä Repovedellä 23.10.11

Repovesi joutui pannaan, kun ne teki siellä rajulla kädellä muutoksia maksullisten palveluiden suuntaan. Päätettiin kuitenkin rohkaista mielemme, lähiretkikohde kun kuitenkin on.. Ja eihän se pettänyt! Niistä kodista ja lanatuista pihoista kun pääsee onneks melko nopeasti ohi. Tän retken idea lähti siitä, että haluttiin tarjota iskälle (äitikin pääs mukaan) synttärilahjaks vaellusretki luonnon helmassa. Synttärit oli jo lokakuun alussa, mutta silloin ei vielä retkelle päästy.

Sunnuntai valkeni kauniina ja aurinkoisena, mikäs sen parempi retkisää? Tuultakaan ei ollut nimeksikään – kansallispuiston pienet järvet toistivat peilityynessä pinnassaan kauniisti rantametsät. Lähdettiin liikkeelle Lapinsalmelta, mutta riippusillan sijaan ylitettiin salmi Ketunlossilla. Kapulalossi olikin hauska lisä tuttuun vaelluspaikkaan. Ja itse lossikin oli hyvin rakennettu, kunhan ensin opetteli käyttöohjeet.. Kuivina päästiin salmen toiselle puolelle.

Kierreltiin hiljaisempaa reittiä Kuutinkanavalle, jossa lounastettiin. Muistui taas mieleen, että näin syksyllä veden keittäminen vie enemmän aikaa. Ehkä ensi retkelle voisi esikeittää vettä termariin? Matkalla sieniekspertit löysivät suppilovahvero apajan.. ja niitä löytyi kyllä sitten myöhemmin lisääkin! Lounaaksi ne eivät joutuneet, vaan nautiskeltiin muusia ja lihapullia. Jälkiruuaksi oli makkaraa ja vaahtokarkkeja. Lounastauon aikana mein ohi pyyhki useita retkiseurueita, muut ei selvästikään panostanu ruokailuun samalla mitalla…

Mahat täynnä oli hyvä lähteä kapuamaan Mustalamminvuorelle ja torniin maisemia ihailemaan. Öyh. Kuksakin katos matkalle (arvatkaa kummalta), mutta salapoliisityöllä valokuvia katsellen paikannettiin mihin välille se oli tippunu – ja tadaa – löytyhän se tien reunasta. Tornista avautu hulppeat näkymät syksyiseen erämaahan, se on edelleen parhaita paikkoja Repovedellä! Mustalamminvuorelta jatkettiin Kuutinkanavalle ja sieltä vanhaa retkipolkua pitkin Kuutinportaiden kauttat akaisin Lapinsalmen riippusillalle.

Olipahan ihana päivä!

Tour de Saimaa – 289 km

 

Mein polkupyöräilykesä huipentu reissuun Puumalaan Eilä-tätikän luo. Eila on miun iskän täti, mutta pienenä tuli vietettyä siellä kesiä lehmipiikana – joten Eila on melkein kuin kolmas mummi. Oon haaveillu jo pitkään sinne fillaroinnista, mutta vasta nyt Henrin kanssa haave toteutui. Tästä reissusta jäi aikasemmin juttu kirjoittamatta, kun kotiin palattuamme keittiössä odottanut vesivahinko sai ajatukset vähän muualle. Nyt syksyn jo tullessa kirjoittelen tarinan ylös, että voi sitten itsekin myöhemmin muistella.

Lähdettiin reissuun perjantaina 8.7. töiden jälkeen. Suunniteltiin reitti ympyräreitiksi ja päätettiin ajaa Ruokolahden kautta Puumalaan ja sitten sunnuntaina Ristiinan kautta takaisin. Joutsenossa tuli eteen rengashuolia ja Henri meinasi heittää pyyhkeen kehään jo siinä vaiheessa. Sain kuitenkin patisteltua miekkosen korjaushommiin ja Imatran Prismasta löytyi vararengas.. Vähänhän se vanne venkoili kun yks pinna oli löysällä, mutta kesti koko reissun! Pidettiin Ruokolahdella ruokatauko ja huomattiin, että säilykepurkinavaaja oli jäänyt matkasta. No, kivellä ja puukolla homma toimi yhtä hyvin vaikkakin paljon hitaammin. Täydellä vatsalla jaksoi taas fillaroida ja loppumatka taisikin mennä ilman sen suurempi kommervenkkejä. (Päivän poljetut kilometrit: 130 km)

Käytiin perillä rantasaunalla uimassa ja lauantai nautiskeltiin maalaiselämästä.

Sunnuntaina 10.7. aamulla pakattiin pyörälaukut ja lähdettiin paluumatkalle. Lietveden maisematie oli kaunis ajaa, Ristiinaan johtava hiekkatie ei niin ihanaa (joskin ihan kaunista). Nimismiehen kiharoilla oleva baana jarrutti vauhdin alamäissä olemattomiin ja ylämäkiin sai lähteä melkein paikaltaan. No, ainakin reisiin tuli lisää voimaa.. Keli oli hyvin helteinen ja välillä oli ukkosenkin uhkaa. Etsittiin turhaan hyvää uimapaikkaa tien varrelta, löydettiin se vasta Ristiinasta. Uiminen vilvoitti kyllä ihanasti ja taas jaksoi jatkaa. Ristiinan Nesteellä syötiin tuhti ruoka-annos ja meinattiin torkahtaa pöytään. Loppumatka Mikkelintien reunassa oli yllättävän hyvä ajaa, olin mielessäni kaavaillut sinne paljon pahempia kaahareita ja läheltä ohittelijoita. Jalat oli aika muusia reissun jälkeen, keli oli vähän turhan kova. Oli kuitenkin kiva huomata, että jaksaa polkea pitkiäkin huikosia! (Päivän poljetut kilometrit: 159 km)