26.10.2013 Polkujuoksun taikaa

Juoksujaostomme jalkautui jälleen uuden lajin pariin, joka vei muuten voiton kauden viimeisestä suunnistustapahtumasta ja huomisesta Hollolan rogainingista. Tämän päivän teemana oli polkujuoksu ja reilumman pituinen lenkki. Annan ehdotuksesta päädyimme lähtemään naapurikunnan puolelle, jossa samainen retkipolku oli testattu jo viime syksynä rauhallisemmissa merkeissä. Nyt 19,3 km lenkkiin meni juoksuaikaa 2:25, johon olimme todella tyytyväisiä. Varustetestailussa keskityttiin kiristelemään juoksureppua oikein, suojamaan nilkat gaiterseilla (oppi kokeneimmilta) ja maistelemaan uusia nestemäisiä eväitä (tarkoitettu yli 12 kk ikäisille lapsille). Ennen lenkkiä toinen juomasäiliö oli tullut lähes tiensä päähän n. kuuden käyttökerran jälkeen. Uuden osto on edessä, mutta nyt merkki vaihtuu. Koska retkipolun kohokohdat on esitelty jo aiemmin, niin nyt annetaan kuvien ja kuvailujen kertoa lisää. Hauskaa oli, ilma oli loistava, eikä missään ollut ketään.

IMG_1078Lähtökiihdytys Vitsain stadionilla.

IMG_1080Ja eikun metsään.

IMG_1081Polku.

IMG_1083Pikataival.

IMG_1085Saimaan rannalla.

IMG_1086”Nonii, matka jatkuu!”

IMG_1089Kevät keikkuen tulevi.

IMG_1091Voiton puolella jo, 15km takana.

IMG_1092Maalissa on helppo hymyillä. 19,3km/2:25. We did it!

Bonuksena kartta reitistä.

12.10.2013 Jämi Mini-Rogaining

Ilmassa on suuren urheilujuhlan tuntua, +1’C lämmintä ja hernerokkasumu. Jossain taustalla haukkuu kymmeniä koiria ja ympäristöstä päätellen ollaan jossain hiihtokeskuksen huipulla. Todellisuudessa ollaan lokakuisena lauantaiaamuna Jämijärven Jämikeskuksella Pirkanmaalla. Alkamassa on meille tämän vuoden kolmas rogaining-kisailu, Jämi Mini-Roganing 2013. Vielä vuosi sitten olisi tuntunut hurjalta ajatukselta ajella 750km lokakuisena viikonloppuna liikuntatapahtuman vuoksi; eipä tunnu enää.

heading_1

Elokuisen RR-analyysin (Retki-Rogaining) jälkimaininkina päätettiin keskittyä kahteen asiaan: reitin suunnitteluun ja eväisiin. Näiden lisäksi oltiin noudatettu periaatetta, ettei katsella kisa-alueen karttoja etukäteen. Sen verran olin kuitenkin tehnyt valmistelutyötä, että katselin viime vuoden tuloksia ja niiden perusteella noin tuhannella pisteellä ei jää viimeiseksi, kolmenkympin sakkiin vaaditaan n. 1200 pistettä ja todennäköisesti 1400 pisteellä on liki kahdenkympin sakissa. Jämin Rogainingissa pistelasku noudatti kaavaa pistemäärä = rastikoodi. Jokaisessa tapahtumassa on siis hieman erilainen laskukaava, mutta perusidea on toki sama. Nyt oli kyseessä 5 tunnin kisa, vähän vielä lyhyempi kuin kevään Salpaus.

Tällä kertaa suunnittelua päästiin tekemään sisätiloihin ja aikaa suunnitteluun oli meillä n. 1,5 tuntia. Reittisuunnitelmaa varten oli hankittu 40x60cm ilmoitustaulu, nastoja ja kukkalankaa, joka taipuu sopivasti reitin mukaan. Kotona pätkittiin valmiiksi 1:20000 kartalle räätälöidyt 4km pätkät. Ajateltiin, että 4 kilometrin tuntivauhti on meille hyvä keskivauhti aiempien tapahtumien perusteella. Lähtöpaikka sijaitsi noin puolessa välissä karttaa ja pisteet jakautuivat myöskin melko tasan kartan kummallekin puolelle. Päädyttiin nopeasti valitsemaan se puoli kartasta, jolla oli enemmän suo-osuuksia ja jossa korkeuserot eivät olleet niin suuria. Reittisuunnitelma muotoutui melko nopeasti, mutta aikatauluttaminen oli paljon haastavampaa. Ensimmäiset neljä rastia oli käytännössä polkujen varsilla, joten eteneminen olisi varmasti nopeaa. Suo-osuutta oli sen sijaan hankalaa arvioida ja lopputuloksena suolle kertyi melkoisesti aikapuskuria. Loppupätkä näytti suunniteluvaiheessa melko pitkältä ja viimeiselle tunnille näytti jäävän ihan riittävästi tekemistä. Päätettiin kuitenkin ottaa riski ja tehtiin 5 tunnille noin 22 kilometrin reitti, joka tuottaisi pisteitä 1084 ja lisäksi lähitienoolla olisi optiona ainakin 70 pistettä. 8 minuuttia vaille lähtö oltiin Emit nollattuna lähtökarsinassa. Mukaan oli lähdössä yhteensä 273 liikkujaa.

kartta

Jo alkuvaiheessa vaikutti siltä, että onnistuttiin tekemään omaperäinen reittisuunnitelma. Ensimmäiset rastit 32, 49 ja 45 löytyivät helposti ja koko ajan edettiin juoksuvauhtia ilman kanssakilpailijoita. Rastit 72, 67 ja 60 sijaitsivat suolla, ja rastille 60 oli laskettu ensimmäinen väliaikapiste (1:50min). Suolla meni osaksi hyvä hiihtoladun pohja ja rastit löytyivät helposti, joten rastilla 60 oltiin jo tunnin suunnistuksen jälkeen. Hetken kävi mielessä poiketa jo tässä vaiheessa suunnitelmasta, mutta lopulta pitäydyttiin siinä. Rastit 59, 78, 56 ja 61 olivat taas kangasmaastossa ja korkeuserojakin alkoi löytyä, mutta maasto oli todella nopeaa. Maasto oli eteläkarjalaisen kangasmaaston ja Rokuan välimuoto (kuva), harvahkoa kangasmaastoa ilman Rokualle tyypillisiä kallioita :) Rastille 78 oli muuten laskettu väliajaksi 2:30 eli puoliväli, todellisuudessa aikaa oli mennyt vasta 1:30. 61 oli laavurasti, jossa haukattiin ruisleivät ja jatkettiin pian matkaa (ruisleivästä kohta lisää). Rastit 64, 69, 63, 51, 48, 77 löytyivät niin ikään helposti. Juoksuvauhti vähän hidastui, mutta jo tässä vaiheessa tajuttiin, että loppupätkälle jää marginaalia kymmenien minuuttien sijaan vähintään tunti, ehkä jopa puolitoista. 57 ja 40 jälkeen poimittiin ylimääräisenä 37 ja suunnitelman mukainen 36. Kello oli vähän yli kahden ja takana vain reilut kolme tuntia etenemistä. Koska aikaa oli reilusti ja Jämikeskuksen kiertävä lenkki tarjosi rastiyhdistelmän 33-38-39-41-31 (182 pistettä), päätettiin ottaa tässäkin meille epätyypillinen riski ja hamuta lisää pisteitä.

Maasto1303 pisteen kanssa saavuttiin maaliin ajassa 4:17 eli 40 minuuttia etuajassa. Nopean spekulaation tuloksena jäljelle jäävä aika olisi voinut tuottaa meille ainakin 85-52 tai 85-65 yhdistelmän eli 137-150 pistettä. Aina voisi tehdä sitä tätä ja tuota ja jäädä märehtimään. Loppusijoitus oli 29/40 ja siitä 20. sijasta jäätiin 127 pistettä. Voittajista jo sitten yli 900 pistettä. Voi siis tulla seuraavanakin vuonna.

Mikä parasta Jämin Mini-Rogaining oli todella hauska tapahtuma, jossa opittiin taas paljon uutta ja ennen kaikkea juostiin 27 kilometristä lähes puolet. Nopea kävely tällaisessa maastossa on meillä sellaista 7km/h luokkaa, joten ei ihme, että maalissa tekeminen tuntui niin päässä kuin kropassakin. Kanssakilpailjat ja järjestäjät olivat todella mukavia ja henki oli jotenkin vähemmän jäykkä kuin mitä Retki-Rogainingissa.

Ai niin niistä ruisleivistä….ei mitään liikuntaevästä, leivät jäi syömättä suurimmaksi osaksi. Sen sijaan urheilujuoma, geeli, energiapatukka, mustikkasoppa ja vesi maistuivat hyvältä ja vauhditti matkantekoa riittävästi. Muilta osin kehitettävää on juoksunopeudessa ja rohkeudessa. Ensi kerralla kannattaa yrittää haukata vaikka vähän liiankin iso pala, tuleepahan koettua sekin. Vaikka vieläkin hieman väsyttää viikonlopun jälkeen, niin olen melko varma, että Team K nähdään 27.10 Heinsuolla Hollolassa.

IMG_5821

 

Pyöräkesän viimeistelyä: Tour de Kuolimo 7.9.2013

Kuvakertomus kesän viimeisestä pitkästä pyöräretkestä (90 km), syksyn painaessa pikku hiljaa päälle:

IMG_0790

Kärnäkoski, Savitaipale

IMG_0794

Partakoski, Savitaipale

IMG_0808

IMG_0801

Painalluksenmäki, Mikkeli

IMG_0815

Kukaskoskentien Taverna, Mikkeli

IMG_0819

Kukaskoski, Mikkeli

IMG_0826

Selkäkangas, Savitaipale

Nyt voi aloitella ensi kesän pyöräretkien suunnittelua :)

IMG_0787

Myöhäiskesän aamua työmatkan varrella, Selkäkangas, Savitaipale