Askelia lähempänä 1/2 maratonia

Tänä aamuna päädyttiin ottamaan lisää askeleita kohti 1/2 maratonia, joka on siis täällä Lappeenrannassa lauantaina 22.5 ja jonne molemmat olemme menossa. Anna jo konkarina, ja mie untuvikkona. Tähän asti talvella lenkkeilyä (juosten) on tehty 1-2 vkossa, n. 10-12 km lenkkejä. Tänä aamuna sattui niin sopivasti, että auto piti jättää huollettavaksi, ja muuta vaihtoehtoa ei ollut kuin ottaa jalat alle. Eilisen ja yön lumisateista huolimatta kevyenliikenteen tieverkko oli kohtuu kunnossa, ja pinkaisimme Hyrymäestä kohti Hakalia, josta Lauritsalan ja Kaukaan kautta edelleen takaisin noutamaan autoa. Aikaa meni 1h 20min ja kilometrejä kertyi 13km. Mitä uusia fiiliksiä sitten tuli? Juoksu tuntui paremmalta kuin koskaan tämän talven aikana, ei vielä kevyeltä, mutta paremmalta kuitenkin. Sykkeet on edelleen aika kovat (keskisyke 152), mutta siltäkin osin ollaan menossa parempaan suuntaan.

Nyt ollaan noudateltu seuraavanlaista viikko tahtia:

2 x 10-15 km hiihtoa, 1 kuntosali+vesijuoksu, 1 x pump (Anna)/pyöräily (Henri), 1-2 juoksu 10-12km. Niin ja lepoa 1-2 pv viikossa; meidän treeniviikoissa on 8 päivää, keskimäärin.

Tavoitteista

Aurinko armas

Oma tavoitteeni on päästä maaliin. Aika tavoitteena on 2:20. Annan vastaava tavoite on 1:3x. :) Nämä siis noin 14-15 vkoa ennen h-hetkeä. Hauskinta on kuitenkin, että liikunnan myötä elämänlaatu on parantanut, kun on oppinut sekä tekemään oikeita asioita sopivan määrän että syömään oikeita ruokia oikean määrän. Nälkää kasvaa syödessä.

Jottei homma menisi liian vakavaksi, niin nähtiin tänään se iso keltainenkin, tosin keväästä ei vielä ole merkkejä.

PS. Sponsoreita on kertynyt jo pari, kiitos siitä, lisää kaivataan! Ota yhteyttä ;)

Yksi ajatus artikkelista “Askelia lähempänä 1/2 maratonia”

  1. hyvältä kuulostaa etenkin kun muistatte noi lepopäivät. mitenkähän saisi oman juoksufiiliksen herätettyä se on kadonnut tyystin talven aikana. Mutta onneksi te jaksatte painaa.

Kommentit on suljettu.