mein blogi luonnosta, seikkailuista siellä ja vähän muuallakin
”…tää hymy se ei hyydy…”
Maaliskuun ekan aamun kunniaksi suunnattiin ulos ja laduille. Ja voi veljet; tarjolla oli ehkä koko hiihtokauden parhaat ladut Maaliskuun aurinko lämmittää jo niin kovin, että parin tunnin hiihtelyn jälkeen latu alkaa pehmentyä. Siirryttiin siksi hiihtelemään pellolle, jossa hanki kantoi meitä ja aurinko tuuppasi lisää vauhtia. Tästä ei kevään odotus enää parane!
Näyttää muuten siltä, että hiihtokelit jatkuvat vielä ensi viikonkin!
Tiimi sai täydennystä kaupunkilaisvahvistuksilla ja suunnattiin neljän suksiparin voimin Kaskein kuusikoihin. Vahvituksemme eivät tosin olleet ymmärtäneet täysin mottoamme (Eväät ne retken tekee ja Hyvä ruoka on puoli retkeä), mutta onneks eilisen ystävänpäivän jälkimainingeissa jaettiin eväsvarantoamme tasapuolisesti.
Ladut ei olleet parhaimmasta päästä, mutta auringon killottaessa taivaalla ei tuo pikku seikka vaivannut. Letkamme hiihti puolessa toista tunnissa vajaan 14 kilsan matkan. Kommelluksitta ei vältytty, onneksi ei käynyt muuta kuin naurulihasten revähdyksiä.
Kamera olisi ollut paikallaan, kun eräs meistä yritti laskea mäntyyn (erään toisen tallittaessa keskellä latua istuinluidensa päällä) . Jälkeenpäin olisi ollut myös kiva seurata videolta miten kaksi hiihtäjää voi törmätä tasaisella ja suoralla ladulla nokakkain xD
Laskiaiseen kuuluu tietysti mäenlaskun lisäksi.. pulla. Tällä kertaa äiti oli loihtinut ne kierteelle. Namsk!
Vuosi vierähti toiseksi, mukavaa liikuntavuotta teille kaikille!
Tänä vuonna tuntuu talvikin onnistuneen päihittää ainaiset röntsä-kelit. Hiihtelemään ollaan päästy jo kokonaista kuusi kertaa ja kilsoja pikaisen ja summittaisen laskutoimituksen mukaan on suksilla taitettu kuutisenkymmentä. Se on kuutisenkymmentä kilometriä enemmän kuin viime talvena… Jes!
Viime talvena jäi erityisesti lumettomuuden vuoksi kaihertamaan se, ettei kansanhiihtolatuja päästy oikein ajamaan ja sen vuoksi jäi ihanaiset laturetketkin tekemättä. Piti tyytyä selailemaan blogiin päivättyjä aiempien vuosien retkiä ja fiilisteltyä mm. Piutulan kylmää-shelliä, Repoveden hurjaakin hurjempia laskuja ja Lemiläisen latumestarin kieroa (?) huumoria. Mutta tänään, tänään me päästiin oikealle laturetkelle – suuntana naapuripitäjän huikeat hiihtoreitit. Harvoin on muuten tammikuussa päässyt vielä laturetkille!
Kamppeita aamusella viritellessä huomasin harmikseni mononi hajonneen. Monot on ollu miulla lapsuudesta, joten ehkä kaksikymmentä vuotta palvelleena olivat tulleet rehellisesti tiensä päähän.. Onneks tää likka ei oo yksien monojen varassa, vaan esiin kaivettiin pitopohjasuksien jalkineet.. hieman epäröiden tosin. Noiden suksien kanssa kun on ollut kahtalaisia hiihtokokemuksia.
Hiihdeltiin hiukan reilu 18 kilsaa lähtien Soutlammelta, poiketen Metsästysmajan kautta ja jatkaen matkaa aina Huttulan myllylle saakka. Sieltä kierreltiin Turunkylän ja Käpylän-reitin loppuosan kautta takaisin autolle. Pieniä taukoja pidettiin matkalla ja majalla syötiin oikein rieskat kuuma tee kyytipoikanaan. Hurjasti ei ollu muita suksijoita eli hyvin mahtui hiihtämään. 
Keli oli mainio, vaikka aurinko suotta kainosteli ja kurkki vain pilvien takaa. Olis se saanu ihan rohkeasti tulla moikkaamaankin.
Niin ja ne sukset. Aluksi niillä sai kävellä. Sitten pääsi jo siihen vaiheeseen, että alamäkeen kun vähän lykki sauvoilla niin pääsi eteenpäin. Lämmettyään (vai viilennyttyään?) ne toimi kyllä oikein hyvin ja hiihtoretki oli siis onnistunut.. Vaan pitää ehkä lähteä joka tapauksessa monokaupoille. Tai jos ostaskin kerralla koko paketin, onhan ne suksetkin saman ikäiset ja pituus- ja painoluokitus sitä myötä vähän päin prinkkalaa!
