Tästä olikin haaveiltu jo pitkä tovi, nimittäin laturetkestä! Ladut on kyllä olleet olemassa jo pitemmän aikaa, mutta matkakumppani (eli rakas Henri) piteli flunssaa kaverinaan useamman viikon. Eikä laturetki yksin ole kyllä yhtään mitään. Nyt siis kuitenkin päästiin matkaan, aurinkoa olisi tietysti toivonut matkaa viitoittamaan.. Kirkas oli keli kyllä ilman tuota mollukkaakin. Näin alkajaisiksi päätettiin aloittaa rauhallisesti ja sitten pikkuhiljaa taas jatkaa pitempiin seikkailuihin: autolla suuntana Pajarila ja sieltä sivakoilla Karhusjärvelle Kirkkolanvuoren kautta kiertäen. Kaksi tuntia meni hiihdellessä, tauko siihen päälle.
Olipa muuten ihanaa päästä metsien keskelle, ei tarvinnu paljon hymyä etsiä. (Muita kanssahiihtäjiä mein hangon keksimäiset virneet tais ärsyttää, kun laskujen mukaan vastaan tulleista useasta kymmenestä hiihtäjästä alle kymmenen jakso hymyillä takas.. On se hiihto mukava harrastus!) Matkan varrelle sattui myös Mt Toblerone miniatyyrimallina ja paljon lumisia latoja, joista tuli mieleen viime kesän vaellusten suoniittyladot.. Mieli kaipaa jo kovasti metsiin samoamaan!
