Synttärijuhlaa

Blogimme täyttää tänään jo kahdeksan. Juhlapäivän kunniaksi käytiin hiihtelemässä pimeässä metsässä lumipyryn vauhdittamana. Voisi siis sanoa osuvasti, että vietimme juhlaa arjessa, meiän metsässä. Hankimme alkuviikosta nuotiopuut kuten myös raikkaan pikkulapion nuotiopaikan putsaukseen. Mieli veti kuitenkin ladulle. Ja siitähän tässä lopulta on kysymys. Mennä mihin mieli vie.

137 aikaisemmin kirjoitettuun tarinaan on upotettu näitä mielitekoja. Joskus on eksytty tältä tieltä, mutta nyt tuntuu taas siltä, että oikea reitti on löytynyt. Polkuahan siinä ei tarvitse olla, se vain tuntuu oikealta.

Synttärikahvien lomassa kirjailtiin haaveita tälle vuodelle. Osasta on puhuttu pitkään, osa on uudempia. Annan listalle päätyi joululahjamme metsäkohde, minun listalle luetun Iijoki-sarjan maisemat.

 

Saas nähdä mihin mennään ja täydentyykö lista kohteilla, joista ei vielä tiedetä mitään. Yhdeksäs vuosi alkaa kuitekin hyvin talvisena.