Viikonloppu viihteellä.. luonnonhelmassa!

Olishan tässä voinu nauttia auringosta vaikka kuinka kauan...

Ja niin taas arkisen aherruksen päätteeksi koitti odotettu viikonloppu laturetkineen.. Oltiin kuultu huhua [tsirp tsirp], että Korkea-ahoon olisi ladut kunnossa. Viimeksihän meno tyssäsi Vihtolaan. Nyt aurinko päätti piristää matkaajia, pakkasta sopivasti vähän ja sitä rataa. Eli eväät reppuun ja menoksi. Vaikka keli helli hiihtäjää, ei kovin moni muu ollut laduille eksynyt.. Melkein yksin saatiin taivaltaa eteenpäin. Korkea-ahossa koettiin iloinen yllätys: paikalliset kyläläiset hiihtelivät Hirvenhiihtoaan ja näin ollen vohvelibaarikin oli auki notkuvine pöytine ja herkkuineen. Mukava lisä omiin eväisiin, ja päästiin sisällekin lämmittelemään. Hassuinta tämän päivän retkessä oli sen pituus: tähän saakka pisin reissu, mutta tuntui lyhimmiltä… :P

Kevät tulla hyrisee... :D

Ainoana miinuksena huonon tyynyn kanssa kipeytyneet hartiat, lihasten jomotus ja siitä johtuva kaularangan kenotus [hyvin epäfysioterapeuttinen diagnoosi].

Metsäradion paikallissää

Kas kummaa, yöllä tapahtui ihme. Uusi tyyny, yhtämittaiset unet: jomotus ja kenotus tiessään. Sanomattakin lienee selvää, että sillon ei pidätellyt mikään. Eilisen tasaisen taipaleen jälkeen mieli kaipasi vuoristomaisemiin. Onneksi niitä ei tartte kaukanta hakea, autolla Itä-Lappeenrantaan (eli Joutsenoon). Eikä tää siis ole mikään vitsi. Menkäähän sinne luontoon ja avatkaa silmänne, ihan oikea korkeapaikanleiri hulppeine maisemineen – aina ei tartte lähteä merta edemmäs kalaan, kun läheltäkin löytyy ihmeteltävää… Päivän hyvä työkin tuli tehtyä hiihdon lomassa. Myllymäen juurelta löytyi yksinäine GPS-mokkula, jolle parin kilsan hiihdon jälkeen löysimme onnellisen näköisen omistajan. Tästä päivästä jäi ehkä parhaiten mieleen Myllymäen laskettelurinteen laskeminen murtsikkasuksilla – kaatumatta (Henrikin selvisi ehjin suksin).. Kaikenlaisiin paikkoihin ne sitten “latuja” vetääkin!?

Ja sitten kohti uusia seikkailuja… Olispa jo perjantai!

Hanget kantaa jo.. ainakin kauriita.
Ja sit läks - voiteetkin suksista! Huhhei, mikä mäki...

Kevään kutsu

Helmikuun viimeinen viikonloppu. Mieli kaipasi luontoon ja lujasti. Tarttes saada virkistettyä mieltä sekä kehoa, joten retkelle siis. Ilma oli hyvinkin keväinen. Ehkä vähän liiankin, jos jälkeenpäin kysyttäs. Vettä tihkusi ja räntää röppäsi, vaan eihän tuo haitannut. Kivaa oli! Suksissa jos olis ollut vähän enemmän pitoa… Lähdettiin matkaan Mattilanlammelta ajatuksena hiihtää Korkea-ahoon päin. Muutaman metrin käsillä punnerrettuamme (sitä pitoa kun ei ollut nimeksikään), lohkastiin reittisuunnitelmista puolet pois ja otettiin tavoitteeksi Vihtolan laavu.

Hurrrrrja mäki (katso video!)

Kaunista oli, keväistäkin ja mieli virkistyi kovasti. Eväät tuli syötyä. Tänne täytyy tulla paremmilla laduilla uudestaan.

Tonne pitäs lähteä, tuli äkkiä isin voitelupalvelua ikävä...
Kaunista ja keväistä.. parin päivän päästä sato lunta taas sen kymmenen senttiä.

Reppuretkellä Repoveellä

Puikahdettiin metsästä Sulkusalmen sillalle.

Repovedellä on tullut käytyä, lähellä kun on, useita kertoja.

Mutta aina kesällä tai syksyllä. Monia kertoja on tullut pohdittua, onko siellä millaiset mahdollisuudet liikkua talvisaikaan. Lehdestä sattui löytymään mainos Repoveden elämys- ja ulkoilupäivistä (jo 11.kerran, mitään en ole aiemmin kuullut?!).. arvaatte varmaan ettei kauaa tarttennu pohtia lähteäkö vaiko eikö. Ja kyllä kannatti!

Aamulla lumipyryssä suunnattiin Orin nokka kohti Valkealaa. Henrin tilaama kevätsää saapui parahiksi juuri kun lähestyttiin Vekaraa – lumisade loppui kuin seinään, aurinko alkoi pilkahdella pilvien lomasta. Aloitettiin hiihtotaival Tervajärveltä. Seuraava huoltopaikka löytyi saarijärveltä, jonne matkaa kertyi vajaa seitsemisen kilometriä. Ja matkalle hurjia mäkiä sekä tiukkoja (ja pitkiä) nousuja.. Ensimmäinen varoituskyltti >>vaarallinen lasku>> sai housun puntit tutisemaan, mutta kyllähän noihin alkoi loppua kohden tottua..

Näkötorni vähän eri vinkkelistä!

Saarijärvellä itseämme makkaroilla ja mustikkasopalla huollettuamme jatkoimme sivakointia kohti Karhulahden kotaa, toista ja viimeistä taukopaikkaa. Eväitä (kuumaa mehua, täytettyjä rieskarullia, munkkeja, nokipannukahvia) nautittuamme etsimme taas sopivat ladut ja paluumatka alkoi. Jääladut oli kehnossa kunnossa, mutta kyllä siellä hiihtämään pääsi. Ylämäkiä pyllerrettyämme ja alamäkiä viiletettyämme pääsimme kuin pääsimme maaliin. Kyllä oli voittajafiilis!

Illalla nukkumatti vei mukanaan jo kahdeksalta, ja unta riitti melkein kellon ympäri… Mihinhän seuraavaksi mentäis??

Hirmu-hiihtäjän taidonnäyte (tilanne on lavastettu).