Lommoltunturi 15.7.2020

Äkäskeron reissun jälkeen kävi niin onnettomasti, että Anna sairastui ja suunnitellut reissut jäivät tulevaisuuden retkiksi. Ferdin kanssa liikuttiin Äkäslompolossa Ylläksen ja lähivaarojen rinteitä tutkien, mutta oma mieleni vei tunturiin. Uskaltaisinko mennä koiran kanssa avotunturiin ihan kahdestaan?

Tuumailin ja tutkin karttaa sopivista kohteista, joissa ei kuitenkaan olisi kovin paljon muuta porukkaa. Alun perin meidän oli tarkoitus tehdä päiväretki Pallakselle ja ehkä siitä jäi joku päähänpinttymä itselleni.

Löysin kartalta Lommoltunturin, johon ei mene virallista reittiä, mutta johon olisi lähimmältä parkkipaikalta vain pari kilometriä. No kokeillaan, ei ole pitkä matka, jos tästä ei tulisikaan mitään. Etätyökevään ja kesän aikana ollaan liikuttu Ferdin kanssa yli 1000 kilometriä, joten ehkä tämäkin onnistuisi.

Ja onnistuihan se. Laitettiin auto parkkiin Raattamantien varteen, vähän Pallaksen risteyksen jälkeen. Alkupisteestä on opastus kohti Rauhalaa ja sitä pitäisi mennä noin kilometrin matka ennen kuin lähtisi merkitsemätön polku kohti huippua. Kilometrin matkan arviointi meni kuitenkin heti alussa pieleen, kun Polarin GPS heitti ylimääräisen alkukierroksen ja ensimmäinen kilometri täyttyi jo muutaman sadan metrin jälkeen. Luotin silti, että sopiva risteys löytyisi.

Ja sieltähän se tuli vastaan, ei ihan heikko, muttei ihan vahvakaan polku. Lähdettiin Ferdin kanssa nousemaan sitä, mutta muutaman sadan metrin jälkeen hävitettiin polku. Noustiin sen jälkeen suoraan rinnettä ylös, mihis me polkuja tarvitaan?

Ylhäällä näkymät olivat hienot, Pallaksen tunturit olivat hyvin näkyvissä ja ihan lähellä myös Keimiötunturi ja Sammaltunturi. Ylhäällä toistui kuitenkin sama kaava, ehkä vielä pahemmin kuin Äkäskerolla. Ferdin kimppuun hyökkäsi lauma mäkäräisiä ja päätettiin ottaa kuvat ja lähteä pikamarssia etsimään Ferdille uimapaikkaa Pallasjärven rannasta.

Hieno pikamatka, joka lisäsi omaa varmuuttani liikkua Ferdin kanssa vieraissa paikoissa. Samalla se vahvisti ajatusta, että jatkossa keskikesä ei ole meidän aikaa Lapissa, joko paljon ennen tai paljon jälkeen.

Taustalla Keimiötunturi.
Ja vastapuolella Pallaksen kerot.
Kuten kuvasta näkyy, kavereita riittää Ferdin ympärillä.

Sijainti: Lommoltunturi, Muonio.

ETRS89 (~WGS84)
68° 00.0383′, 24° 09.2977′

Äkäskero 12.7.2020

Äkäskero on yksi niistä Ylläksen alueen huipuista, jotka meillä oli vielä käymättä. Lauantaisen pitkän ajomatkan jälkeen etsittiin huippua, joka olisi saavutettavissa melko lyhyellä kävelyllä. Äkäskero (508 metriä mpy) täyttää nuo vaatimukset hyvin.

Liikkelle lähdettiin Peurakaltion pihapiirin ulkopuolelta ja merkitty reitti löytyi helposti. Reitillä otetaan luulot pois nopeasti. Ensimmäiset sadat metrit mennään suon yli ja metsässä, mutta sitten alkaa nousu. Kilometrin matkalla noustaan 150 metriä ja sen kyllä huomaa. Reitti on myös maastopyöräreitti, mutta näytti menevän tunkkaamiseksi pyöräilijöilläkin.

Ajateltiin, että ylhäällä ja avotunturissa ei olisi niin paljon Ferdiä häiritseviä ötököitä. Väärä luulo. Mäkäräisiä oli ylhäällä riittävästi ja koira on erilaisista suojauksista huolimatta niiden kanssa aika avuton. Näin ollen meille tuli pikainen käynti ylhäällä ja sitten palattiin takaisin alas. Eväät jäi muualla syötäviksi.

Nousu Äkäskerolle on ensimmäisen 1,5 kilometrin jälkeen tasaista ja helppoa. Huipulle meillä tuli matkaa tasan 5 kilometriä. Näkymät olivat upeat ja sää ei ollut aamupäivästä liian kuuma. Tuulenvirettä oli vähän, mutta ei liikaa. Jälleen yksi uusi huippu on saavutettu.

Matkalla huipulle, jyrkin nousuosuus on jo takana.
Polku on hyväkuntoista ja eteneminen käy helposti.
Ylhäällä avautuvat todella hienot näkymät.
Näkymiä huipulta Pallaksen suuntaan.
Levi- ja Kätkätunturit taustalla.
Jyrkin osuus käynnissä paluumatkalla.

Sijainti: Äkäskero, Muonio.

ETRS89 (~WGS84)
67° 44.8984′, 24° 09.8860′

Patvinsuon kansallispuisto 22.6.2020

Patvinsuo on kansallispuistoista meille se kohde. Tänne on aina mukava tulla ja reittejä riittää koluttavaksi monelle uudellekin retkelle. Yritin etsiä blogistamme, että milloin ollaan edellisen kerran käyty Patvinsuolla. En löytänyt tuoreinta merkintää, eikä muistettu milloin ollaan oltu. Siitä on siis varmasti aikaa.

Nyt pidettiin tukikohtaa Enossa ja sieltä ajaa noin tunnin verran kansallispuistoon, Kurkilahden pysäköintialueelle. Kanssaretkeilijät varoittivat paarmojen suuresta määrästä ja siitä, että ne syövät elävältä. Vähän kuitenkin mietitytti, että miten Ferdi pärjää suolla, pitkoksilla ja paarmojen kanssa.

Päätettiin kiertää Susitaivalta Olkkosensaaren risteykseen asti ja siitä kiertää itse saari ja palata autolle Suomunjärven rantaa pitkin. Kokonaisuudessaan matkaa tuli vajaa 8 kilometriä.

Ferdi pärjäsi suolla hyvin. Pitkokset eivät olleet mikään ongelma ja paarmat taisivat olla enemmän kiinnostuneita meistä kun koirasta. Pitihän se käydä testaamassa suon kantavuutta ja paikoin se ei kantanut pientä koiraa. :)

Hauska retki, joka rohkaisi edelleen liikkumaan Ferdin kanssa haastavimmissakin paikoissa. Paarmoja ei nyt lopulta ollut niin paljoa, eikä niistä ollut suurta haittaa meille. Eväiden syönti siirrettiin kuitenkin rannalle.

Paluumatkalla Lieksaan päin löydettiin Ritojärven kierto-lenkki ja siitä alkava pitkä ja paikoin kapea harjumuodostelma. Sinne pitää palata myöskin joskus uudestaan.

Vähän vilvoittelua helteisessä rantatuulessa.
Suoherkkuja kypsymässä.
Vähän alkaa olla jo väriä.
Suolta ja suon laidalta löytyy vaikka mitä mielenkiintoista.
Pitkokset oli hyvässä kunnossa.
Tässä kokeiltiin suon kantavuutta.
“Hei mennään jo!”
Suomunjärven rannalla pidettiin vähän pidempi tauko. Evästeltiin, Anna neuloi ja Ferdi tutki maastoa.

Sijainti: Patvinsuon kansallispuisto, Lieksa.

ETRS89 (~WGS84)
63° 07.1189′, 30° 44.5958′