Talvi jatkuu vielä

Tälle viikonlopulle oli tarjolla ulkoilutapahtumia niin paljon, että kaikkiin ei ollut mahdollisuutta edes ehtiä. Eilen lauantaina käytiin Savitaipaleen luonnonjääluistelussa. Kuolimon jäälle oli aurattu ja kunnostettu sydämenmuotoinen luistelurata. Rata ei ihan priimakunnossa ollut, mutta saatiin 5 kilometrin luisteltua ilman kolhuja. Harvalla luistelijalla oli muuten naskaleita varusteena – kestääkö se jää sitten varmemmin kun on joku tapahtuma (?). Edellisen kerran käytiin ko. tapahtuman iltaversiossa olisikohan ollut 2013. Nyt siis päivän valolla, eikä oltais nyt hämärällä jäälle uskaltauduttukaan.

jäällä_1

jäällä_2

jäällä_3

 

Tänään sitten suihkittiin jo ennen yhdeksää suksilla kohti Kaskein metsästysmajaa. Rauhassa sai hiihdellä tuohon aikaan; kanssahiihtäjiä alkoi tulla vastaan 1,5 tuntia myöhemmin. Muutama viikko sitten hylättiin jo koko talvi, mutta miten mahtavat kelit sitä vielä tulikin. Ihan oikea talvi. Koko lenkille tuli mittaa 13km ja pitopohjasuksilla pärjäsi vallan mainiosti. Kotia kun päästiin, niin tiesi ja tunsi hiihtäneensä :) Kuvailtiin taas pieni videopätkä retkestä.

 

 

 

Ystävänpäivänä 2016

Talvi ei tiedä tullako, ollako vai mennäkö. Tänään on vaihteeks tuprutellut lunta ihan mukavasti. Ja sama säätyyppi jatkunee ainakin iltaan. Aamusella käytiin ystävänpäiväajelulla potkukelkalla ja polkupyörällä. Maasto kun ei ole varsinaisesti tasaisesta päästä, niin hikihän siinä tuli. Hauskaa oli ja kuvattiin pikku videokin tästä ajelusta. Mukavaa ystävänpäivää ja talvista sunnuntain jatkoa!

 

Sunnuntaisin umpimetsään

Hei hyvää uutta vuotta! Vuosi on pyörähtäny käyntiin jo tovi sitten. Pakkasta on riittänyt mukavasti, lunta sitten ei niinkään. Se ei ole onneksi haitannut menoa. Ollaan käyty viime sunnuntaina ja tänään samoilemassa lähimetsissä varsin hauskalla periaatteella. Aamulla aamupalan jälkeen katsotaan kartasta mielenkiintoinen paikka tai reitti ja ei muuta kun metsään. Parissa tunnissa ehtii tehdä mukavan pituisen lenkin (8-10km). Pakkasta on ollu molempina viikonloppuina reilusti -20’C.

Tänään käytiin kiertämässä Tikki. Tikki ei ehkä monellekaan sano mitään, eikä oikein meillekään, mutta kierrettyä tuli. Topotografian* harrastajana kiinnostavaa on tietysti se, että Tikki ja sitä ylempänä oleva Myllylampi kuuluvat jo Kymijoen vesistöön. Alta löytyy kuvia sekä Myllylammelta että Tikistä, molempia pitkin kun pääsimme kävelemään. Muutenkin oli maisemat hyvin talviset. Vertailun vuoksi alimpana on kuvia viime vuoden puolelta. Joulun jälkeisenä viikonloppuna käytiin retkeilemässä Repovedellä. Järvet yrittivät vasta jäätyä, eikä lumesta ollut tietoakaan. Porukkaa oli kuitenkin tosi mukavasti.

IMG_1

IMG_2

IMG_3

IMG_4

IMG_5

IMG_6

IMG_7

Niin se Topotografia. Se on Annan nimitys siitä osasta maantietoa, josta olen kiinnostunut. Se johon kuulu polut, vesireitit, historia, tähdet ja polkupyöräily. Sitä se on =)