Umpihangessa

Meidän retket, lyhyet ja pitkät, menevät yleensä niin, että minä (Henri) etsin paikkoja, joihin sitten mennään. Suunnitelmat saattavat muuttua matkalla, mutta teen yleensä pohjatyön. Tykkään siitä ja se on iso osa retkiä.

Joulupäivänä tehtiin kuitenkin toisin. Anna oli katsonut kartasta paikkoja, joihin halusi minut viedä. Jätin matkasta puhelimen, gps-laitteen ja urheilukellon. En siis tiennyt mihin oltiin menossa, enkä sijaintia retken aikana. Alkumatkasta edettiin vanhaa junaradan pohjaa pitkin ja retkiaikaa kysellessäni, sain vastaukseksi epämääräisen ajan – jotain 2 tai 3 tuntia. :D

Hauskaa meillä oli ja tunnelma oli sellainen kun se oli silloin joskus. Kun vain mentiin, eikä mietitty, saiskohan sen vielä takaisin?

Mihin ihmeeseen tässä ollaan menossa?
Hirvien jäljissä on hyvä mennä.
Jaahas, jonnekin korkealle siis.
Sähkölinjalla kulkee yleensä joku poluntapainen.
Huipulla.
Retkikunnan johtajaa hymyilyttää.
Paikka muistiin, tänne pitää tulla keväällä uudestaan.
Voisi kuvitella olevansa jossain kauempanakin.
Luminen tunnelma.
Mihis seuraavaksi? Ison jyrkänteen kautta suolle.
Jyrkänteellä onkin kokoa, korkeuseroa pohjalle yli 20 metriä,
Tästähän voisi mennä alas? Mutta meidän reitti jatkuu toiseen suuntaan.
Evästauolla ison kuusen oksien alla. :)

Tätä fiilistä ei pidä unohtaa. Meille ei ole koskaan sopinut retkeilyssä totisuus ja lähes aina on menty mieluummin sinne mihin nokka näyttää. Lisää tällaisia retkiä kiitos!

Ps. Kiitos Annalle hyvästä reitistä ja retkestä. Tänään Tapaninpäivänä onkin sitten lepopäivä. :D

Jouluseikkailu

Selasin vanhoja blogitekstejä ja huomasin, että täällä ei ole toistaiseksi yhtään jouluaiheista tarinaa. Ajattelinpa siis sellaisen kirjoittaa, kun on mukava päiväpatikka takana ja huomenna on jouluaatto.

Meillä on ollut jo useamman vuoden tapana rauhoittua viettämään joulua keskenämme. Paikka on vaihdellut, mutta perinteet ovat pysyneet samoina. Paljon ulkoilua, lepoa, kirjoja ja tietysti jouluruokaa.

Jouluna ollaan aina menty sinne mihin polut eivät vie. Niin tänäänkin. Joskus uuden retkikohteen etsiminen on haastavaa. Vuodenaika ja luonnon kulkukelpoisuus vaihtelee, puhumattakaan lyhyestä päivän pituudesta.

Tänään seikkailu vei meidät vuorelle (mäennyppylä), luolaan ja maanalaiselle joelle. Tuostapa ei paljon seikkailun ainekset parane. Luntakin on metsässä yllättävän paljon ja koko retken ajan satoi lisää. Rauhallinen tunnelma, johon ei joulukiireet yllä.

Aurinko melkein näyttäytyy meille.
Pieni puro alkaa olla jo jäässä.
Annan suuntavaisto vie syvemmälle metsään.
Kukas tästä on mennyt?
Matka jatkuu kohti mäkimaita.
Lunta on tullut reilun viikon aikana yllättävän paljon. Tosin suksille edelleen liian vähän.
Valkoinen joulu tulee.
Ihmeteltävää riittää kun polunoloinen nousee kohti kukkulaa.
Evästauko luolalla, ennen siirtymistä luolan uumeniin.
Follow me!
Lähimetsä on ihmeitä täynnä, kuten tämäkin paikka. Ei löydy kartoista.
Linnoitteet ovat edelleen kunnossa, rajan läheisyys näkyy ja tuntuu.
Annalla ei ole karttaa eli fiilispohjalla mennään.
Välillä piiloudutaan kuuntelemaan korppien talviääntelyä.
Mikäs tämä on? Pato?
Rannassa vesi virtaa vielä, eikä jäälle tee lainkaan mieli.

Sellainen on meidän joulu. Tänä vuonna on niin pitkät vapaat, että ehditään tehdä runsaasti retkiä.

Mukavaa ja rauhallista joulunaikaa kaikille!

Joulutontut ;)

Ahman(ko) kierto

Lokakuinen sunnuntai, luvassa 18’C lämmintä ja aurinkoista. Uskomatonta, mutta totta. Annan viikon vanha flunssa on jo onneksi mennyttä. Vielä pitää kuitenkin muistaa mennä rauhassa, eikä kovin pitkää retkeä voi suunnitella. Toisaalta ei tällaista ilmaa voi hukatakaan.

Viime aikoina visaisin pulma on ollut se, että jos haluaa mennä lähelle, niin mihin sitä menisi? Tällaisena pyhänä makkaranpaistolaavut ja Repovedet ovat niin kansoitettuja, että niistä ei ole meidän retkikohteeksi.

Edellisen retken rutiinilla otin sunnuntaisen aamukahvin keralle maastokartan. Mihin ei olisi liian pitkä matka autolla, varsinainen kohde riittävän lähellä jalkaisin, mutta silti tarjolla olisi jotain erikoista? Tarina alkaa muotoutua pikku hiljaa. Mäntyharjun ympärillä, lähinnä kaakon ja idän puolella, on hienoja korkeuseroja ja tietenkin järviä. Näitä olen tutkaillut jo aiemmin.

Siitähän se idea sitten lähti. Jos karttaan merkityn järven nimi on Nuija ja ympärillä paikkoja, jotka päättyvät sanaan vuori, niin hyvähän tästä tulisi. Ja tuli!

Ei nälkäisenä retkelle. Kahden aikuisen ihmisen tienvarsilounas herätti hassua kiinnostusta.

Tämän tarkempia koordinaatteja ei ole tarjolla.

Jos maisema olisi puustovapaa, niin tämäkin olisi kulutettu paikka. Onneksi ei ole.

Silmä lepää ja aurinko lämmittää.

Sunnuntain rentoutusta metsässä, neulonta.

Laatuaikaa :)

Korkeuseroa järven pintaan on parhaimmillaan melkein 50 metriä.

Tykkään näistä vuoristomaisemista koko ajan enemmän.

Sammaleet on liukkaat täälläkin, mutta alas päästiin.

Voittaja on löydetty kategoriassa vuoden keltaisin luontokuva ;)

Minä.

Sinä.

Vilvottelua järvessä lokakuun lämmössä.

Ja yllätys yllätys, toisen vuoren päältä löytyy nuotiopaikka.

Tässä sitä kelpaa ihmetellä eteläsavolaista maisemaa.

Mikä tästä meni?

Ei ainakaan ole koira.

Päätöskahvit. Hyvä reissu ja taas on viikko aikaa suunnitella seuraavaa.