Kiemurrellen Vainikkalaan ja takaisin (73 km)

Taas kerran sai huomata, miten ihan-tässä-lähelläkin on aivan mahtavia maisemia.  Päätettiin hypätä pyörien selkään ja tehdä ensimmäinen vähän pidempi retki. Satulaukkuihin sai kätevästi pakattua evästä ja vähän lämmintä vaatetta. Henri askarteli alueesta kartan, jotta pysyttäisiin reitillä. Eikun matkaan!

Ensimmäinen parikymmentä kilometriä Salpalaavulle (UPM:n laavu) taittui Vaalimaantien laitaa. Nähtiin jopa yksi vilkun kanssa tehty turvallinen ohitus toista kaistaa pitkin.. Pistää ehkä vähän pohtimaan nykyisin vallalla olevaa ajokulttuuria. Kaikilla taitaa olla tosi kiire jonnekin? Laavu löytyi kauniilta paikalta pienen järven rannalta. Oikein hyvin hoidettu ja huollettu paikka, tänne taidetaan palata ihan yöpymisaikeissakin. Käristettiin nuotiolla kesän ekat makkarat ja lepuutettiin kinttuja. Ah, ihana savuntuoksu tarttui tukkaan!

Laavun jälkeen polku oli miltei umpeen kasvanut, mutta taluttamalla siitäkin selvittiin. Polku muuttui tieksi ja matka jatkui. Seuraava välietappi oli Kiekan laavu (Myötävirtaan ry:n laavu) noin kymmenen kilometrin päässä Alajoen mutkassa. Hienolla paikalla tämäkin. Reitti meni radan vartta ja vastaan tuli säiliöjunakin. Henri toivoi Allegron näkemistä, mutta sitä varten täytynee tehdä uusi retki.. Soppatauon jälkeen tehtiin suunnitelmien muutos: vähän eri reittiä Vainikkalaan. Ei palattukaan jälkiämme takaisin radan varteen, vaan suunnattiin joen yli hiekkateitä eteenpäin.

Retken kääntöpaikka eli Vainikkala ei herättänyt samanlaisia ihastuksen huokauksia kuin muut paikat. Onneksi kylän pääsi ohittamaan melkoisen nopeasti, joskin sillekin matkalle sattui eräs paljaspyllyinen vainikkalalainen. Asvaltilla pyörät suorastaan nielivät kilometrejä. Kasukkalassa pidettiin vielä yksi evästauko, jonka voimalla poljettiin kotiin saakka.

Hieno reissu, täydellinen sää ja sopivasti evästä. Nyt on hyvä mieli!

Kiitokset Hermannille hyvistä lähialueen laavu-vinkeistä!