Pohjois-Karjalan kierroksemme päättyi tältä erää Patvinsuon kansallispuiston suomaisemiin. Tuntui, että viimeisenä päivänä päästiin kaikkein sykähdyttävimpään paikkaan: tuhansia hehtaareita suota ympärillä, rikkumaton hiljaisuus, varovaista etenemistä pitkospuilla. Näissä maisemissa silmä lepäsi ja ajatukset pääsivät laukkaamaan vapaasti.
Lähdettiin etenemään Kurkilahdesta Teretinniemen lintutornille ja sieltä Olkkosensaaren kautta Surkanpurolle ja autolle. Matkaa kertyi tällekin lenkille se n. 10 km. Ollaan todettu se aika hyväksi syksyn päiväretken matkaksi. Kerkeää rauhassa patikoida ilman, että pimeä yllättää. Aika aikaisin alkaa hämärä näin syksyisin, etenkin metsässä..
Lintuja (lukuunottamatta kahta isoa kanalintua ja pikkulintuja) eikä oikein muitakaan eläimiä nähty, muutto- ja pesimäajat on aikaisemmin. Kotikonnuilta tutuiksi tulleet majavat olivat Surkanpuroon tehneet patojaan, mutta itse metsurit pysyttelivät visusti piilossa. Onneksemme ei karhukaan tallustellut pitkosilla tai poluilla vastaan, vaikka suon keskellä saarekkeessa piti mielessä punoa juonia senkin sattumuksen varalle. Varmaan olisi nekin suunnitelmat menneet uusiksi, jos tuo metsien kuningas olisi oikeasti tullut tapittamaan silmästä silmään..
Pitkoset oli paikoin veden vallassa, mutta oikeastaan niillä kahlaaminen oli aika jännittävää: onko jalan alla tukevaa pintaa vai uppoaako töppönen suomutiin? Vähän eksotiikkaa tällekin reissulle. Ja roppakaupalla hienoja kuvia, vaikka eihän ne maisemat kuvissa näytä samoilta kuin paikanpäällä!
jo on märkää hyvä kun pysyitte pitkospuilla
Hyvä, että pysyttiin.. Henri kokeili yhdessä kohdassa upottavuutta ja olis tainnu suo imeä syövereihinsä – sen verran höttöä oli!