Syystunnelmia Repovedellä

Repovesi on meille se lähin kansallispuisto. Siellä tulee käytyä säännöllisesti, mutta kuitenkin aika harvoin. Etäisyyttä on kotoa lyhyimmillään vain 60 kilometriä. Edellisestä Repovesi-käynnistä on hurahtanut taaskin pitkä aika (ei edes muisteta milloin ollaan käyty edellisen kerran).

Repoveden sisääntuloista oma suosikkimme on Saarijärvi. Sinne joutuu tosin tästä suunnasta kiertämään melko paljon. Saarijärven salaisuus on hyvin yksinkertainen. Sieltä on lyhyin matka sekä Repoveden kansallispuiston että Aarnikotkan metsän luonnonsuojelualueen merkitsemättömille reiteille ja niiden ulkopuolelle.

Meille retkeilyssä on tärkeintä rauha, oma aika ja se, että muiden retkeilijöiden aiheuttama häiriö on minimoitavissa. Aina sitä ei voi eikä haluakaan välttää, mutta useimmiten karttaa katsomalla on helppo selvittää missä suuret joukot liikkuvat.

Kansallispuistossa ja tässä tapauksessa myös luonnonsuojelualueella liikkumiseen liittyvistä rajoitteista kerrotaan alueen järjestyssäännöissä. Yleispätevää sääntöä ei ole, koska rajoitusalueet ja muut aluekohtaiset säännöt vaihtelevat paljon (mm. maastopyöräilyn, lintujen pesinnän tai vaikkapa luontoarvoiltaan haavoittuvien paikkojen osalta). Tämänkertaisen matkakohteen osalta liikkuminen on vapaata koko sillä alueella, johon suunnattaisiin. Repovedellä on myös liikkumisrajoituksia, joten niistä kannattaa ottaa selvää etukäteen.

Meillä on aina mukana kartta ja kompassi, vaikka tässä tapauksessa mentiin poluton osuuskin ilman niitä. Vanhasta muistista – johon ei tietysti ole aina luottamista. Alla kuvia lyhyine tarinoineen. Lopusta löytyy myös video :)

Matkalla Repovedelle pistäydyttiin tallentamassa mahtavia sumumaisemia Virransalmen museosillalla.

Tolonen syyshämyssä.

Tolonen (lampi) sijaitsee heti Saarijärven sisääntulon läheisyydessä.

Tolosenvuori peittyy sumuun.

Tolosen ja Ristijärven välissä on pieni kannas, jonka retkeilyreitti ylittää liukasta siltaa pitkin.

Maisemat muuttuvat nopeasti, kun siirrytään reittien ulkopuolelle. Täällä ei ole ketään muita.

Ristijärven hiljaisuutta.

Evästelypaikkaa etsimässä. Hanhet kaakattavat taustalla (voit kuvitella, jos haluat).

Repoveden alueella on useitakin Rajalampia. Tämä on yksi niistä ja meille se tärkein. Reittiä tai polkua ei ole.

Rajalammilla on tähän aikaan liukasta ja hiljasta.

Kuluneena kesänä ennallistettua metsää. 

Repovedeltä Mäntyharjulle kulkevaa retkeilyreittiä ei oltu ennen kuljettu. Sukeltajaniemen tulipaikan ruuhkan vuoksi, lähdettiin katsastamaan Pitkäjärven laavu kyseisellä reitillä.

Liukkaita pitkosia oli lopulta vain notkelmassa isojen nousujen välissä.

Pitkäjärvi näyttää vähän Julmalta Ölkyltä, rotkojärveltä. Ehkä on, ehkä ei ole.

Itse laavu oli varsin mielenkiintoisessa paikassa, kalliomuodostelman alapuolella, kapean salmen varrella.

Omien puiden puuttuessa, jäi makkaroiden paisto haaveeksi. Opasteissa mainittua puuvarastoa emme löytäneet.

Nälkäkään ei estänyt nauttimasta Pitkäjärven maisemista syysauringon paistaessa jo kovin matalalta.

Hieno päivä! Pitkästä aikaa kansallispuistossa ja tällaisella retkellä ylipäätänsä. Parin vuoden jälkeen retkeily tuntuu taas omalta jutulta. Retki-illan päätteeksi todettiin, että ehkä on taas aika lähteä.

 

Ennen ruskaa – Ylläs

Suunnattiin jo perinteeksi muodostuneelle Ennen ruskaa-syyslomalle heti elokuun kääntyessä syyskuuksi. Tällä kertaa kohteeksi valikoitu Ylläs. Anna osti kesälomalla läskipyörän ja Pallas-Yllästunturin kansallispuiston uusi järjestyssääntö vapautti kesäpolut pyörille; enempää syitä ei tarvittu. Tarina on tälläkin kertaa kuvien muodossa. Fiiliksistä saatte varmasti kiinni.

Anna Iijoen törmässä, kirjasarjaa Juuret Iijoen Törmässä (K. Päätalo) mukaillen.

950 km ajomatkan jälkeen perillä Yllästunturin kupeessa.

Sunnuntaipäivän lenkillä yritys ylittää Lehmijänkkä jäi yritykseksi.

Maanantailenkillä Äkäsjoen ylittävällä sillalla.

Kuerlinkat Kuerjoella.

Tiistain kevyt retki, ensin Särkitunturiin (492 mpy).

Ruskaa Särkitunturissa.

Katse kohti tulevaa ja Yllästä.

Matkalla Keimiötunturiin.

Keimiötunturissa (613 mpy), näkymiä Keimiöjärven yli.

Keimiötunturissa, näkymiä Jerisjärven suuntaan.

Keimiötunturissa, näkymiä Rauhalaan ja Ylläkselle.

Huipulla (Keimiötunturi).

Revontulien odotusta Yllästunturin rinteessä torstaina iltayöstä.

Torstailenkillä Kukastunturissa (474 mpy).

Perjantain lounas Totovaaran pirtin tuntumassa.

Moloslaki, Aakenustunturi (530 mpy).

Moloslaen huiputus.

Syksyisen suon ylitys pian purettavaa Kihokkipolkua pitkin (Aakenustunturi).

Viimeinen vilkaisu tunturiin ennen kotiinpaluuta.

Ensilumen Ylläs

Viime vuonna meillä kävi säkä. Voitettiin Saimaan Ladun mökkiviikkoarvonnassa käyttöömme mökki Äkäslompolosta marraskuun lopulle. Vuosi oli siis kuluva. Mukaan kutsuttiin Annan vanhemmat, kun toisella heistä sattui merkkipäiväkin samalle viikolle. Lokakuun puolesta välistä lähtien oltiin kytätty lumitilannetta ja viimein kärsivällisyyden pettäessä tilattu OAC:n karvapohjasuksetkin. Marraskuun alkupäivinä tilanne oli vielä kovin huolestuttava, kun etelässä oli enemmän lunta kuin Lapissa. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Lunta tuli juuri ajoissa se 20 cm ja viikon aikana vielä toinen mokoma. Pakkastakin oli parhaimmillaan -20’C. Onni ja sää suosi karvapohjahiihtäjää, sillä tunturiin kuin tunturiin pääsi hiihtämällä. Ei ihan naarmuitta, mutta ei myö koristeeksi niitä ostettukaan.

Suksista jäi erittäin positiiviset fiilikset. Kiivettiin niin alla näkyvälle Kuertunturin huipulle kuin Kellostapulin rinteitä ja moni pienempiä nyppylöitä. Suksien käyttö vaatii harjoittelua, mutta niin kai kaikki uudet jutut. Kovalla lumipohjalla luisto on ihan ok, mutta pakkaslumessa liikkuminen on lumikenkämäistä, mutta vähän helpompaa. Hauskaa oli ja kuperkeikkoja tuli tehtyä useampia (Henri).

Näkymä Kuertunturin huipulla, n. 443 metriä merenpinnasta.

Huilipäivänä Ylläksen huipulta avautui mahtavat maisemat.

Ylläksen huipulla.

Ihailua Kellostapulin rinteessä.

Aurinko käy marraskuussa vielä melkein näkyvillä.

Matkan tekoa ihan omassa rauhassa.

Aikaisemmat kokemukset Ylläkseltä ovat kesältä. Kiva paikka silloinkin. Sesongin ulkopuolella reissaamisessa parasta on se, että väkeä ei ole ihan liikaa missään. Ja se on hyvä se.

Videoitakin tuli kuvailtua muutamia, tässä potpuri niistä.