Savolainen metsä, Hiidenmaa-Neitvuori 21.4.2014

B1

Tänä vuonna pääsiäislomaa vietettiin Puumalan maisemissa Tätikän tykönä. Pääsiäismaanantaille suunniteltiin päiväretkeä Neitvuorelle, joka on yksi Etelä-Savon korkeimmista vuorista, Hiidenmaalla muuten. Pääsiäisen kelin ollessa mitä parhain, päästiin matkaan jo aamupäivästä. Neitvuori sijaitsee nykyisin Mikkelissä, n. 25km Anttolasta pohjoiseen. Perille pääsee opastettuna ainakin Mikkeli-Imatra tien varresta. Vaikka oli vasta huhtikuu ja kellokaan ei näyttänyt kuin aamupäivän puoltaväliä, oli lämpöä jo 10’C. Lämmin päivä tulossa!

B3

Päätettiin retkeillä ajan kanssa, trangia, eväät ja vesi pakattuna juoksureppuihin. Ihan toimiva yhdistelmä, varsinkin kun varavaatetta ei tarvinnut ottaa mukaan takkia lukuunottamatta. Onneksi napattiin mukaan myös aurinkolasit, koska aurinkoa ja lämpöä oli tarjolla koko päiväksi. Valittiin reitiksi 13km pitkä Hiidenmaankierros, joka alkaa ja päättyy Neitvuorelle ja kiertää matkalla Hiidenkodan kautta. Reitti tekee ympyrälenkin, joten suurimman osan matkaa saa mennä uutta polkua.

Ensimmäisellä kilometrillä noustaan Saimaan pinnasta noin 110 metriä ylöspäin, joten ei ihan tyypillistä eteläsuomalaista maastoa (Keski-Suomi on Oulun korkeudella!). Myös t-paitavarustus oli onnistunut valinta ;) Ja kyllä kannatti, komiat oli maisemat ja melkein kesältä jo tuntui. Neitvuorella on muuten parikin huippuluokan näköalapaikkaa, joissa olisi voinut viettää vaikka koko päivän. Neitvuorelta jatkettiin eteenpäin unelmamaastossa….

H: Minkälainen siun unelmamaasto on?

A: Tämmönen just mis on kallioita, metsää ja sammalta, vielä kun olis joku suolampi…

H: Joo, mie haluisin et olis viel sellanen puro mikä laskis kallioiden välissä, ehkä joku koskikin…

(pian laskeuduttiin kallioiden välissä virtaavan puron vartta kohti suolampea, myöhemmin lenkiltä löytyi vielä komea Myllykoskikin)

B2

Hiidenkota näytti melko uudelta ja hyvin hoidetulta, paikalta löytyi nuotiopaikka ja puuvaja/-cee. Telttapaikat oli muuten aika kortilla kallioisesta maastosta johtuen. 5km patikoinnin jälkeen oli jo nälkä, joten savuporokeitto lämpenemään ja jälkkäriksi vielä eilisillan lettukestien tähteet. Sain muuten aloitettua 10 kk käyttämättömänä olleen havaintokirjan!!! Lounaan päätyttyä alkoi muuta porukkaa tulemaan paikalle sankoin joukoin, joten meidän erakoiden oli syytä hävitä paikalta nopeasti. Huippumaisemat jatkuivat vielä loppumatkallakin ja korkeuseroja piisasi, ylös alas ylös alas.

13 kilometriin käytettiin kaikkiaan 5 tuntia, ilman kiirettä, mutta hiki kyllä tuli. Geokätkökausikin tuli aloitettua, nrot 84 ja 85 tuli logattua, jokohan ensi viikonloppuna mennään yli 100? Mukava retki ja Neitvuorea voi kyllä suositella. Hiidenmaan alueella on hieman lähteestä riippuen 50-60km polkuja, joten alueella vierähtäsi helposti parikin yötä.

Toimituksen huomautus: Viimeisen vuoden aikana ollaan ruksittu tekemättömiä pikku-unelmia (Haikkaanlahden ja Repoveden juoksut, Neitvuori, yön yli pyöräretkeily, rogainingit….). Ensi kesälle on vielä pari isoa juttua, mutta kohtahan tässä pitää ruveta haaveilemaan ihan uusista jutuista, sellasista Team K:n näköisistä – kokoluokasta en sano enää mitään :-)

B4

Ai niin: Anssi Tikanmäki – Savolainen metsä / The forest of Savo