Vuosipäivän kunniaksi: RepPU 12.4.2014

IMG_1595Meillä on tapana ajatella tuttuja juttuja ihan uudella tavalla. Kevät-Rogainingin innostamana suunnittelin meille väliharjoituksen noin puoleen väliin ennen Salpaus-Rogainingia. Lähimaastoja oli koluttu jo sen verran paljon aiemmin, että pitkään harjoitukseen kaivattiin jotain uutta. Perinteisesti ollaan oltu Repoveden maisemissa joka kevät, tosin retkeilyn merkeissä ja toukokuun loppupuolella. Harjoitusidea muotoitui lopullisesti kuluneen viikon aikana: Rogaining-periaatteita mukaillen 5 tunnin reeni, peruskartalla, n. 40 rastipistettä ja pisteytys 20-40-60-80 rastisarjoihin. Anna täsmensi sääntöjä ideoimalla rastipisteiden valokuvauksen, jotta rastia ei voisi ohittaa liian helposti.

IMG_1594 – Kopio

IMG_1598

5. vuosipäivän aamuna (noin) pakkauduttiin autoon puolen yhdeksän jälkeen ja otettiin suunnaksi Repovesi. Vartin evästelyn ja reitinsuunnittelun jälkeen lähdettiin liikkeelle vähän 10 jälkeen. Suunnitelma tehtiin n. tunniksi eteenpäin eli 5-6 rastin ryppääksi. Ensimmäinen tunti sujui mukavasti Tervajärven rantoja pitkin edetessä kohti Lojukoskea. Matkalta napattiin 4 helpohkoa rastia ja Lojukosken jälkeen yksi helppo ja yksi vaativampi rasti kunnes reilun tunnin jälkeen oltiin Rajalammen rannalla. Seuraava tunnin aikana ylitettiin ”vuoristo” Rajalammen ja Kirnuhuokon välissä….tai itseasiassa useampikin vuoristo (92,5m->145m->98m->125 m). Keväinen suovesi kasteli villasukat, mutta mitäs siitä. 2,5 tuntiin mennessä oltiin kuljettu noin 12km eli vauhti oli ollut meille ihan hyvää.  IMG_1615

Reitin pohjoisin piste (lähtöpiste eteläisin) löytyi juuri ennen kolmannen tunnin täyttymistä. Hetkinen….3 tuntia pohjoisempaan kohtaan ja tavoitteena oli selvitä takaisin 5 tunnin puitteissa. Tässä kohdin Anna vinkkasi, että ei ehkä ihan ehditä kaikkia suunniteltuja rasteja käydä läpi. Mitä pitääkö tinkiä 1500 pisteen ja 27km tavoitteesta? Matka jatkui jälleen vaihtelevassa maastossa 95m->120m->145m->87m. Välissä jaksettiin juostakin, joten ei hätää, hyvin ehditään kiertää rastit ;). Olhavanlammen rannalla oltiin sovitusti 3,5 tunnin kohdalla. Kohti vastarantaa ja taas kohti korkeuksia 115 metriin. Rastin 84 nappaamisessa oli kieltämättä vähän epävarmuutta, mutta lopulta sekin löytyi. Vai löytyikö? Alas laskeudettiin tielle, joka ei ollutkaan oikea tie. Noh, ehkä se rasti oli sittenkin oikeaa. Kuka sitä väsyneenä ihan tarkasti jaksaa muistaa kuinka kauan väärällä tiellä mentiin?

IMG_16206 minuuttia ennen 5 tunnin täyttymistä oltiin karttaan merkityssä maalissa. Viimeisen tunnin aikana ehdittiin napata enää 45+60+27 eli 132 pistettä. Loppupään rasteille ei ollut mitään toivoa ehtiä. Mustalamminvuorelle kiivetessä Anna tokaisi, ettei jaksaisi juosta enää loppumatkasta. Ehdotinpa, että kierretään polkua pitkin, koska kävellen tietä pitkin kiertäminen vain hidastaa matkaa. ”Mennään nyt tietä pitkin, tasaisella voidaan kokeilla juoksemista”.  A-ha. Kokeiltiin sitten muuallakin. Viimeisen 35 minuutin aikana tultiin matkassa 5 kilometria, mikä on 4,5 tunnin kohdalla meille ihan huippujuttu. Ja Annahan olisi mennyt menojaan, jos ei välillä olisi pysähtynyt katselemaan taakseen.

GPX-analyysi paljasti, että 84 oli samaistamisvirhe eli kun tarpeeksi kuvittelee olevansa oikeassa paikassa, niin on. Oikeassa tilanteessa rastilippua ei olisi tietenkään löytynyt. Rasteista käytiin lopulta 18/40, pisteitä kerättiin 977/2180, aikaa kulutettiin 4:53:57 ja matkaa tehtiin 23km. Rata oli kaiketi vaativa, koska nuo on meille aika tyypillisiä tietoja. Kevät-rogainingin rata taas puolestaan lienee ollut kovin helppo.

IMG_1621Mitäkö järkeä on tehdä 5 tunnin harjoitus vaativassa maastossa? Alkumatkasta innokasta suunnistustamme ihmetteli joukkueellinen Makkara-Eeroja luvattoman nuotion ääressä. Järkeä tai ei, niin tällä menolla vältämme Eerojen ruumiinrakenteen seuraavan 20 vuoden aikana ;) (5 vuotta sitten olin muuten hyvää vauhtia Makkara-Eero-putkessa). Ensi viikonloppuna sitten pari pitkää sauvakävelyreeniä pääsiäisen kunniaksi ja pääsiäisen jälkeen vielä pari suunnitusreeniä. Salpaus-Rogaining here we come!

RepPU = Repovesi Polkujen Ulkopuolella

Makkara-Eero = Keski-ikäinen ryhmässä itsevarma maastopukuinen makkaranpaistelija…;)

2 vastausta artikkeliin “Vuosipäivän kunniaksi: RepPU 12.4.2014”

  1. te se vain jaksatte aivan kateeksi käy-:) Olisi ollut mielenkiintoista nähdä sinut silloin kun olit omasta mielestä hyvällä matkalla kohti makkara-Eeroa, en oikein osaa kuvitella sinua tanakkana kun olen nähnyt sinut aina hoikkana poikanana. Muistakaa välillälevätä ettette aja itseänne ihan piiippuun.

  2. Aikamoista meininkiä, kunnon palautus lienee paikallaan , TSEMPPIÄ. Olen muuttunut ihan vihreäksi. Mistähän johtuu ?

Kommentit on suljettu.