Tänä syksynä luontoäiti on hellinyt ihanan kuulailla ja aurinkoisilla päivillä – enimmäkseen. Omaa toipumista tää on ainakin edistäny ja voimien palatessa oon monena aamuna lähteny kävelylle luontoon. Katselemaan, haistelemaan ja kuuntelemaan. Eilen lähdin lähiretkelle läheisille karpalosoille. Ämpärikin oli mukana, mutta tyydyin poimimaan muutaman suonaarteen suoraan suuhun ja nautiskelemaan kuumasta mehusta sekä eväskorpuista. Suon pinta alkaa hiljalleen kovettua ja aamulla suolammetkin on jo riitteessä. Hitaasti kulkiessa huomaa kauniita valojen ja varjojen leikkejä ja hienoja yksityiskohtia. Kuulee palokärjen rapisevan männyn pinnalla tai käpytikan nokuttavan jossain läheisessä kelopuussa. Marraskuussa luonto alkaa ihanasti hiljentyä vastaanottamaan talvea.
Katsokaa nyt, miten kaunista!
