Kirventeenjärvi 6.6.2020

Vihdoin on kesäkuu. Tuntuu, että tämä kevät on mennyt samalla todella nopeasti ja hitaasti. Kesäkuu tuo kuitenkin mukanaan paitsi itikat niin fiiliksen, että kohta pääsee huilaamaan.

Nyt kun retkeily ja luonnossa liikkuminen on pop, niin meidät se pitää pois varsinaisista kohteista. Onneksi Suomessa on paljon unohdettuja kohteita ja sitten näitä, jotka eivät ole kohteita ollenkaan. Meillä on tapana katsoa kartasta joku mielenkiintoiselta näyttävä paikka ja mennä sinne. Joskus siellä on jotain mielenkiintoista, joskus taas ei. Sillä ei ole oikeastaan ole väliä, sittenpähän on käyty siinäkin paikassa.

Näin kesäkuisena lauantaina on hyvää aikaa valita juuri tuollainen kohde. Lemin kunnan pohjoisosissa on kartassa mielenkiintoinen alue, joka on ympäristöään korkeammalla (minulle ylänkö) ja sisältää paikkoja kuten Hautakorpi, Kirventeenlampi ja -järvi. Sinne siis. Paikalle pääsee kätevästi metsiä pitkin myös pyörällä, mutta Ferdin kanssa ei ole vielä sellaista lajia kokeiltu, joten nyt mentiin autolla.

Hautakorpi on vanhalta näyttävää metsää, jossa on paksuja puita, sammalpeitteisiä kallioita ja isoja kiviä. Mysteerinen paikka ja mistä nimi on tullut? Hautakorven jälkeen alkaakin taas perinteisempi talousmetsä ryteikköineen, avohakkuineen ja ojitettuine suo-osuuksineen. Pian ollaan kuitekin Kirveenteenlammen rannassa, täydellisessä hiljaisuudessa. Mahtava paikka!

Vielä suuremman yllätyksen saamme kokea kun kiipeämme kohti sitä minun ylänköä. Tien risteyksessä on päivätuvan ja kodan yhdistelmä. Ei yleisessä käytössä varmaankaan, mutta paikalla ei näy myöskään käyttökieltoja. Tästä syystä tällaisia retkiä kannattaa tehdä, löytää jotain ihan uutta.

Kiertelimme hakkuuaukon jyrkän rinteen kautta Kirventeenlammen toiselle puolelle ja vastaan tulee taas ihmeellinen metsä suolampineen. Kirventeenlammen rannalla mökkejä onkin sitten useampia, mutta hiljaiselta näyttää täälläkin. Palaamme hyvillä mielin takaisin autolla. Ei mitään paikasta löytyi vaikka mitä hienoa.

Kirventeenlammella – ei näy, eikä kuulu ihmisiä.
Ferdillekin on tehty oma reitti lammelle.
Reitti on paikoin vähän heikossa kunnossa, mutta ei hätää.
Matkan varrelta löytyy maja.
Ojat on tehty ylitettäviksi. Siitä kannattaa mennä mistä hirvetkin. Fiksuja ovat.
Voiko ojakin olla kaunis?
Kesäkuu, mutta vielä on kovin märkää. Ojassakin.
Tällaisen lammen löysimme metsän keskeltä.
Lemi on tunnettu kivistään ja niitä riittää täälläkin.

Sijainti: Lemi.

ETRS89 (~WGS84)
61° 08.2913′, 27° 43.6709′

Pomperin kierros

Joskus sitä vain unohtaa, että läheltä voi löytää paljon uutta ja ennenkokematonta. Tämän sunnuntain maastopyörälenkki vei Jääkauden jäljillä-polulle. Savitaipaleen pohjoispuolelta löytyvää reittiä on koluttu niin kävellen, juosten kuin pyörälläkin. Jotain on kuitenkin jäänyt näkemättä ja kokematta, Pomperin kierros.

Itse kierros on opasteiden mukaan tarkoitettu jalkaisin kuljettavaksi, mutta ei nyt keksitty mitään syytä, miksei se soveltuisi myös maastopyörälle. Matkan varrella on suota, mäntykangasta, peltoaukeita, rytymetsää, pitkosia ja hyväkuntoista polkua. Ei mikään kovin vaikea pätkä, mutta ainakin näillä taidoilla saa olla pitkosilla tarkkana.

Virallisia reittitietoja löytyy täältä.  Pomperin kierroksen pituus on muutama kilometri (tai ei nyt oikeastaan niin tarkkaan laskettu). Maastokartan avulla polkuja löytyy paljon enemmän pitkin harjuja. Kylältä (Savitaipale) kylälle taival on noin 20 km pituinen.

Suppamaastoa ja kuivaa mäntymetsää.

Opastaulut on vielä hyvässä kunnossa.

Matka jatkuu…

Hei oota!

Suo- ja nokkososuus takana, pitkoset ja sillat on vielä hyvässä kunnossa.

Metsäautotielle tullessa ei tiedetty ihan tarkkaan missä ollaan :-)

Sisukas pyöräilijä.

Tuoksu ei välity, valitettavasti.

Toinen taivaltaja.

Pakollinen SUP-potretti.

Historian havinaa ja todella iso tervahauta.

Pomperin kierros – opasteet on kunnossa.

 

 

Siikasuo-Hiilus

Talvi vain jatkuu. Eletään maaliskuun jälkipuoliskoa ja kunnon hankikantokelit eivät ole vielä edes saapuneet. Lunta on niin paljon, että metsän kutsua on vaikea vaientaa.

Tämän päivän alkuperäisenä ideana oli harrastaa liukulumikenkäilyä Pönniälän kangasmaastoissa. Keksinpä kuitenkin ottaa esille haaveen, joka edelleen odotti täyttymistä. Entä jos vihdoin mentäisiin Siikasuolle?

Siikasuo on isohko (oma mittakaava) ojitettu suo Savitaipaleen ja Taipalsaaren rajalla. Suo on ollut meille (lue: minulle) jonkinlainen saavuttamaton haave ja pääsemätön kohde. Suolle ei suoraan johda tietä, mikä tekee siitä vieläkin mielenkiintoisemman. Suon eteläpuolella Lilman metsätie sivuaa suota lähes asumattomalla seudulla. Lännen ja pohjoisen puolella suolle pääsee pitkiä metsätaipaleita pitkin, joskin voimalinjan maastokäytävä auttaa suon tavoittamisessa.

Päätimme kuitenkin lähestyä Siikasuota idästä, Aivaksentien suunnasta. Se mikä monille on peltoaukea metsien välissä, on meille rotkolaakso lähellä jääkauden aikaista muinaisrantaa. Muinaista merenpohjaa pitkin hiihtelimme aina Siikasuolle asti. Ryteikköinen, vankkaa puuta kasvava suo, säilytti hohtonsa myös kevätauringossa. Väistämättä mieleen juolahtaa ajatus – entä jos ojitusta ei olisi koskaan tehty ja paikalla olisi aito avosuo? Ei ole, mutta siksi meillä on mielikuvitus.

Siikasuolla saimme ajatuksen hiihtää takaisin autolle vuoriston kautta. Hiilus on rotkolaakson takaisessa metsikössä oleva kukkula, joka erottuu ympäröivää maastoa hieman korkeampana töppyränä (vuori). Matka Hiilukselle osoittautui kuitenkin vaikeaksi (kartanluvun ja kompassisuuntien heitellessä :D). Pääsimme lähelle, mutta varsinaista näköhavaintoa ei saatu. Hiiluksen valloitus jäi odottamaan kelirikon jälkeistä aikaa ja minun uutta pyörää.

Jääkauden jäljillä: Edessä on ouru eli kapea kuru.

Anna nousee jo kurun vastarinnettä.

Kurun pohjalla.

Jälkimmäisen ourun rinteet ovat jo jyrkemmät.

Tukevasti merenpohjassa, hankikantoa löytyy jo.

Kaunis kevätpäivä ja taivaalla on joutsen.

Malttamaton suofani suuntaa jo kohti Siikasuota.

Vielä hymyilyttää, raskain pätkä on vasta edessä.

Haaveista totta – Siikasuolla eteneminen tapahtuu ojia pitkin.

Nenäksinniemessä.

Rajakallion huipulla.

“Tästä ei varmaan pääse?”

Näkymä rotkolaakson toisesta päästä. Horisontissa on Siikasuo.

Retkikunta.

“…always look on the bright side of life”

Annan tyylinäyte Rajakalliolta laskeutumiseen – suksilla tietenkin.