Siikasuo-Hiilus

Talvi vain jatkuu. Eletään maaliskuun jälkipuoliskoa ja kunnon hankikantokelit eivät ole vielä edes saapuneet. Lunta on niin paljon, että metsän kutsua on vaikea vaientaa.

Tämän päivän alkuperäisenä ideana oli harrastaa liukulumikenkäilyä Pönniälän kangasmaastoissa. Keksinpä kuitenkin ottaa esille haaveen, joka edelleen odotti täyttymistä. Entä jos vihdoin mentäisiin Siikasuolle?

Siikasuo on isohko (oma mittakaava) ojitettu suo Savitaipaleen ja Taipalsaaren rajalla. Suo on ollut meille (lue: minulle) jonkinlainen saavuttamaton haave ja pääsemätön kohde. Suolle ei suoraan johda tietä, mikä tekee siitä vieläkin mielenkiintoisemman. Suon eteläpuolella Lilman metsätie sivuaa suota lähes asumattomalla seudulla. Lännen ja pohjoisen puolella suolle pääsee pitkiä metsätaipaleita pitkin, joskin voimalinjan maastokäytävä auttaa suon tavoittamisessa.

Päätimme kuitenkin lähestyä Siikasuota idästä, Aivaksentien suunnasta. Se mikä monille on peltoaukea metsien välissä, on meille rotkolaakso lähellä jääkauden aikaista muinaisrantaa. Muinaista merenpohjaa pitkin hiihtelimme aina Siikasuolle asti. Ryteikköinen, vankkaa puuta kasvava suo, säilytti hohtonsa myös kevätauringossa. Väistämättä mieleen juolahtaa ajatus – entä jos ojitusta ei olisi koskaan tehty ja paikalla olisi aito avosuo? Ei ole, mutta siksi meillä on mielikuvitus.

Siikasuolla saimme ajatuksen hiihtää takaisin autolle vuoriston kautta. Hiilus on rotkolaakson takaisessa metsikössä oleva kukkula, joka erottuu ympäröivää maastoa hieman korkeampana töppyränä (vuori). Matka Hiilukselle osoittautui kuitenkin vaikeaksi (kartanluvun ja kompassisuuntien heitellessä :D). Pääsimme lähelle, mutta varsinaista näköhavaintoa ei saatu. Hiiluksen valloitus jäi odottamaan kelirikon jälkeistä aikaa ja minun uutta pyörää.

Jääkauden jäljillä: Edessä on ouru eli kapea kuru.

Anna nousee jo kurun vastarinnettä.

Kurun pohjalla.

Jälkimmäisen ourun rinteet ovat jo jyrkemmät.

Tukevasti merenpohjassa, hankikantoa löytyy jo.

Kaunis kevätpäivä ja taivaalla on joutsen.

Malttamaton suofani suuntaa jo kohti Siikasuota.

Vielä hymyilyttää, raskain pätkä on vasta edessä.

Haaveista totta – Siikasuolla eteneminen tapahtuu ojia pitkin.

Nenäksinniemessä.

Rajakallion huipulla.

“Tästä ei varmaan pääse?”

Näkymä rotkolaakson toisesta päästä. Horisontissa on Siikasuo.

Retkikunta.

“…always look on the bright side of life”

Annan tyylinäyte Rajakalliolta laskeutumiseen – suksilla tietenkin.

Linnunsuo

Onkohan se oikeasti edes Linnunsuo? No, meille se on. Lähellä on suo, jossa on käyty aina tasaisin väliajoin, mutta kuitenkin liian harvoin. Suo on aivan maaseutumaisen asutuksen vieressä, mutta kuitenkin hyvin luonnonrauhassa. Suo, jossa on harvaseinäinen lato eväiden nauttimista varten. Tänä sunnuntaina napattiin pitkästä aikaa glögit pulloon ja leipää laukkuun suuntana Linnunsuo. Tähän aikaan vuodesta valoisa aika on todella lyhyt. Tuntuu kuin päivä olisi vain sininen. Jäi taas hyvä fiilis, retkeilystä, poluttomuudesta, kaatumisesta, kengän kastumisesta, melkein ojaan mulskahtamisesta. Ihan kuin meiän metsässä.