Karhunkierros – Oulangan kansallispuisto ja Valtavaaran luonnonsuojelualue 9.8-12.8.2010

Tavoite: Vastanaineina kiertää Karhunkierroksen 70km versio noin 5-6 päivässä

Valmistelut: Häävalmisteluja pari edeltävää viikkoa hellesäässä (30-35’C), häät kahta päivää ennen (hikoilua +34’C), edellisenä päivänä 760km autolla kolmella tauolla. Jälkeenpäin voi todeta, että valmistelut jäi rinkan pakkaamisen tasolle, ja sekä henkiset että fyysiset akut oli todella heikosti ladattuja ennen starttia. Intoa onneksi oli ja sitkeyttä ja tämän reissun jälkeen meiltä löytyy sitä yhä vaan enemmän.  Lähinnä vastaavaa rastitusta meillä molemmilla on ollut varusmiespalveluksen aikana, mutta todettiin marssien jäävän kauaksi tästä. Jopa Annan maratonkokemukset jäivät toiseksi.

1. päivä, 17,0km Ristijärven lähtöpaikka-Oulangan leirintäalue

Hotelliaamiaisen jälkeen starttiin Rukalta rankan ukkoskuuron saattelemana. Karhunkierros bussilla matkattiin kohti Ristijärven lähtöpaikkaa, jossa onneksemme ei enää satanut lainkaan. Rinkat selkään ja menoksi. Ensimmäiset kilometrikyltit vielä tuntuivat hauskoilta (69|1), ensimmäisen lukeman osoittaessa matkaa Rukalle. Ensimmäinen tauko pidettiin Ristikalliolla, josta avautui hulppeat näkymät Aventojoelle. Mehukeitot naamaan ja matka jatkui Puikkokämpän kautta Taivalkönkäälle, jossa nautittiin spagetit bolognesellä. Tässä kohtaa (10km takana) alkoi väsy jo painaa niin jalkoja kuin hartioitakin. Vuoden 1992 mallinen Haltin rinkka ei ehkä ollut paras mahdollinen kantoväline tälle matkalle (Henri). Taivalkönkään upeiden koskien jälkeen matka jatkui kohti Oulangan leirintäaluetta, johon oli päätetty mennä, maksoi mitä maksoi. Ja kyllähän se maksoi, vasta tässä kohtaa tajuttiin miten huonosti oltiin valmistauduttu reissuun.  Leirintäalueelle, jossa yöpyminen maksoi muuten vain 12eur , selvittiin juuri ja juuri. Jäljellä enää vaivaiset 53 km. Pienen pieni huolen häivä alkoi nousta ukkospilven kanssa taivaanrannalle, jaksetaanko? Kunnon päiväunet ja illallinen auttoivat kuitenkin munkkikahvien ohella. Tässä vaiheessa huomattiin myös, että meillä ei ollut oikein kunnon sadevarusteita +20’C keliin.

2. päivä, 16,5km Oulangan leirintäalue- Jussinkämppä

Tiistaiaamuna herättiin kosteuteen, joka lähenteli 100%. Yöllä oli tullut vettä, ja vaikka kuinka yritettiin puhdistella telttaa, jouduttiin se pakkaamaan märkänä ja likaisena, ei hyvä. Ensimmäinen etappi leirintäalueen jälkeen oli Oulangan luontokeskus, jossa pidettiin yhden kilometrin jälkeen noin tunnin tauko. Tästä matka jatkui Kiutakönkään koskien jälkeen kohti uutta Ansakämppää, jossa oli tarkoitus pitää lounastauko. Tätä ennen jouduttiin kuitenkin evästämään jo Merenojan nuotiopaikalla, niin huonolla tasolla oli energiat. Itse reitti kulki kohtuu helpossa maastossa ennen Ansakämppää, Oulangan jokilaaksossa tasaisella rantapenkereellä. Ansakämpällä lounas, ja ensimmäinen totaalinen katastrofin vaara, Henrin huolimaton rinkanasettelu sai trangian uimaan Oulankajoessa. Onneksi Anna reagoi nopeasti ja sai pelastettu trangian. Säikähdys oli kuitenkin suuri.

Ansakämpältä päätettiin suunnata Kulmakkopuron kautta Jussinkämpälle, johon matkaa oli opaskyltistä riippuen 7-9km. Kulmakkopurolla pidettiin taukoa, mutta jostain kumman syystä ei syöty mitään. Kulmakkopuron jälkeiset 5km osoittautuivat toistaiseksi reitin rankimmiksi, eikä Jussinkämppää ilmestynyt horisonttiin millään. Lopen uupuneena, kilometripylvään (37|33) jälkeen oltin vihdoin tihkusateessa Jussinkämpällä. Märkä teltta pystyyn märkään maahan. Tässä koeteltiin huumoria ihan oikeasti. Jälkeenpäin tuntuu hassulta, ettei menty yöpymään itse kämppään, jossa olisi kuivanut niin varusteet kuin kohentunut mielikin. Kihlajaispäivän kunniaksi lihapullat ja muussi illalliseksi. Illan mittaan kämpälle saapui useampi retkiseurue, mitään varsinaista ruuhkaa ei kuitenkaan ollut. Pää tyynyyn ja kohti huomista.


3. päivä, 18,7km Jussinkämppä-Puurosuon laavu

Kolmas päivä, eli keskiviikko valkeni samanlaisena kun tiistai oli päättynyt, vettä tihkusi ja lämmintä oli n. 12’C.  Nokka kohti uutta taivalta, heti aamiaisen jälkeen. Jo parin kilometrin jälkeen saavuttiin paikkaan, jossa oli 70km reitin puoliväli, kilometripylväs 35. Itse kyltin joku oli kuitenkin varastunut, mutta numerot sentään oli kirjattu tolppaan. Alunperin kolmannen päivän jälkeen olisi pitänyt yöpyä Kitkajoen ensimmäisillä taukopaikoilla. Haaste olikin se, että nyt oltiin kuljettu sellaista vauhtia, että yöpymispaikassa oltiin kello 12. Ei muuta kun reittisuunnitelmat uusiksi. Ylikodan taukopaikalla nautittiin kuivamuonat (lisää vain kuuma vesi ja odota vartti) ja suunniteltiin seuraavaa yöpymispaikkaa. Vaihtoehdot olivat Harrisuvanto, n. 5-6km päässä Kitkajoen varrella, Juuman leirintäalue (johon ei haluttu kumpikaan) tai Puurosuon laavu, joka oli varsinaisen kansallispuiston ulkopuolella, mutta johon oli matkaa n. 12km. Väsy painoi kovin jo tässä. Lähdettiin kipuamaan kohti Kitkanjoen ylempia osia, ja täytyy sanoa, että paikoin reitti oli todella vaativaa (Henri: “Mie taidan jäädä sit tähän”/ Kun ei jalka enää noussut kiven yli). Henkinen vastus oli tässä rajuimmillaan, eikä sitä lainkaan helpottanut sade ja kipuaminen kohti Harrisuvantoa. Eteneminen Puurosuon laavulle tuntui mahdottomalta, ja itse totesinkin, että nyt on pakko jäädä Harrisuvantoon, vaikka silloin 4. ja 5. päivän osuudet menisivätkin uusiksi. Onneksi oltiin aikataulusta edellä.

Harrisuvannon taukopaikalla nautittiin välipalaa, ja kävin tutkimassa telttapaikkoja. Ainut telttapaikaksi kelpaava oli suoraan Pienen Karhunkierroksen polun varrella. Ei hyvä. Oli helppo arvata, ettei paikka miellyttänyt Annaa lainkaan. Anna oli onneksi valmis jäämään tähän, jos en olisi jaksanut eteenpäin. Puurosuon laavulle oli matkaa edelleen se n.8-9km. Kello oli tässä vaiheessa viisi iltapäivällä, ja laskin, että tätä vauhtia perillä ollaan joskus yhdeksän pintaan. Käytännössä tämä tuntui tekevän mahdottomaksi seuraavan päivän koitokset, varsinaiset suuret nousut.  Kaikesta huolimatta lähdettiin jatkamaan matkaa, mitattiin ihan oikeasti mitä jaksetaan. Ensin 4,5km Jyrävälle, siitä taas kilometri kansallispuiston rajalle. Rukalle oli tässä vaiheessa matkaa vain noin 20km, ei siis juuri mitään. Reitti oli onneksi helppokulkuista polkua ja metsäautotietä, ja lähes 19km päivämatkan jälkeen saavuimme Puurosuon laavulle kello kahdeksan pintaan illalla. Paula-poro oli meitä vastaanottamassa ja viihdyttämässä, joten ei tilanne nyt niin huono ollut. Hernekeitot salamilla naamaan, vähän leipää ja kaakaota. Ekat nuotiotulet sytytettiin vasta täällä, ja nuotion loimussa alkoi taistelumieli nousta. Rankan päivän jälkeen todettiin ennen nukkumaan käymistä, että seuraava yö muuten nukutaan Hotelli Rukahovissa, Karhunkierros käydään neljässä päivässä ja sillä siisti. Liekö tämä päätös aiheuttanut levottoman yöunen vai mikä?

4. päivä, 18,8km Puurosuon laavu-Ruka

Torstaiaamu valkeni, jos nyt ei aurinkoisena, niin ainakin kuivana. Teltta oli ollut yön pyykkinarulla kuivamassa, ja olikin “ei ainakaan ihan niin märkä”. Heti kun teltta oli pussissa, niin sade alkoi. Sateen säestämänä, joka muuten loppui lyhyen menimme kohti Porontimajoen autiotupia, ja teimme sen 71km. Tässä nautittiin vielä yksi jäljellä ollut kuivamuona, koska aavisteltiin, että tänään energialle on tarvetta. Porontimajoelta kello 11 pintaan eteenpäin ja vaihtelevassa maastossa kohti Iso Kuikkalammen laavua. Tässä tauko, edessä 11km ylä- ja alamäkeä, näin oli kartasta luettu ja monta varoitusta kuultu. Ei muuta kun liikkeelle, ja ensimmäinen kiipeäminen Kumpuvaaralle. Tässä vaiheessa tapahtui jotain, voimaa tuntui vaan olevan vaikka vasta muutama kilometri sitten oli väsyttänyt niin jalkoja kuin hartioitakin valtavasti. Uskomattoman komeat maisemat. Kilometripylväällä 10|60 syötiin lounas, jäljellä vielä muutama vaara, ja sitten ollaan Rukalla. Heheh, kuinka väärässä sitä voikaan olla.

Kumpuvaaralta Hopeavaaralle ja sieltä kohti Konttaista, jota oli mainostettu rajuksi nousuksi. Nousu oli raju, mutta olimme hieman pettyneitä, kun suurimman osan matkaa noustiin portaita. Lisäksi näkymä oli kuin piimäpurkissa, vettä tuli rajusti. Muutamaa hetkeä myöhemmin osoittautui, että onneksi oli portaat. Konttaiselta alas, ja jäljellä enää noin 7km matka Rukalle. Valtavaaralle nouseminen aloitettiin myöskin vesisateessa, nousu jatkui ja jatkui. Valtavaara olikin itseasiassa valtava vaarojen jono, huippuja oli ainakin 5-6 kappaletta. Oppaasta oli katsottu, että varsinaisen Valtavaaran huipulla oli päivätupa, joten sitä etsittiin silmillä jokaisen nousun ja laskun jälkeen. Sieltähän se vihdoin tuli vastaan, laella nähtiin poroja kulkemassa, liekö jotain kangastuksia tai houreita? Ylös päivätuvalle noustiin vaikka tiukkaa teki. Omalta kohdaltani täytyy sanoa, että huonon huumorin voimin jaksoin tähän asti, mutta en olisi jaksanut yhtään pidemmälle. Jalat oli aivan loppu. Alkoi olla kyllä huumorikin (testasin Annalla). Valtavaaralta onneksi näkyi hieman paremmin maisemia, ja siellä se näkyi Rukakin. Hetkinen hetkinen, edessä oli vielä joku nyppylä.

Valtavaaralta lähdettiin liikkeelle noin 17 pintaan. Ja ajateltiin, että kyllä tästä selvitään, mutta aikaa se ottaa. Mentiin alas ja taas noustiin ylös, ja taas näkyi Ruka, mutta hetkinen….edessä on vieläkin joku nyppylä. Eikä! Itselläni askel oli lyhentynyt jo niin paljon, että Anna sai kulkea n.100m edellä, välillä pysähtyen ja odottaen minua. Pian ero oli taas sen 100m. Vihdoin laskeutuminen Rukan juurelle.Jäljellä vaivaiset 1,5 km. Varsinainen huumoripläjäys oli kuitenkin se, että Rukalle nousu oli ilmeisesti se kaikista rankin. Portaiden lukumäärää ei tullut laskettua, mutta taukoa piti pitää noin 10 askelman välein.  Tässä vaiheessa myös Anna alkoi väsyä ;) Ihmenainen silti. Rukan huipulle ei onneksi tarvinnut kiivetä, mutta tässä vaiheessa kadotin Annan näkyvistä, liikuin, mutta vain vähän. Tie meni jo alaspäin, ja pian edessä näkyi talojen kattoja (“Onko jo meidän hotelli? Anna, meidän hotelli…eikun ei olekaan”). Oli kuitenkin, loput 500m rappusia alas ja Karhunkierroksen portti saavutettu, takana 70+1km, 4 päivää.

Loppukaneetti: Olkoonkin, että kyse on hyvin opastetusta ja pääosin hyväkuntoisesta retkeilyreitistä, niin ainakin itse jouduin tekemään töitä todella rajusti. Pohjalla tietysti huono valmistautuminen, mutta ei sekään kaikkea selitä. Illan mittaan seurasimme muita kierrokselta palaajia, ja helposti erotti ketkä kävivät vain Valtavaaralla päiväreissulla, ja kenellä oli takana 70-80km. En vaihtaisi kokemusta mihinkään, opittiin paljon itsestämme ja toisistamme. Rakkaus sen kuin kasvoi jokaisen kilometrin aikana. Suosittelen ehdottomasti jokaiselle asiasta innostuneelle, mutta ihan huonolla kunnolla ei ole syytä matkaan lähteä. Rankkaa se on, henkisesti ja fyysisesti.

5 Comment

  1. Lauri says:

    Vaikutti, että oli rankka tosin hyvä reissu. Ja hurjaa menoa 4:ssä päivässä. hui hai.

  2. Sanna says:

    Ihana lukea teidän matkakertomusta kun juuri käytiin kanssa.
    Me oltiin samaan aikaan reitillä :)

  3. Esko says:

    Monena talvena olen hiihtänyt juumasta karhunkierrosta seuraillen rukalle ja takaisin.kosket kuohuu jäisinä.Tyttären mukana rippileireillä,viime talvena viimeksi

  4. NorP says:

    Olipas mukavaa lukea tuota. Varsinkin kun suunnitelmissa on myös itsellä tuonne mennä jossain vaiheessa..
    Tosin en kyllä usko että itsellä menee vain neljäpäivä.. Vähän enemmän päiviä minulle kiitos :D

  5. Anna says:

    Jos myö lähettäs nyt uudestaan (joskus kyllä taatusti mennään!), niin kuljettas kyllä rauhallisemmin. Eli kannattaa varata aikaa vaikka se viikko, niin voi mennä fiiliksen mukaan. Oli hauskaa lukea tää tarina näin jälkeenpäin – ehkä silleenki oppii omista toilailuista ;)

Kommentointi on suljettu.