Pyhätunturilla oli tarkoitus kavuta tämän reissun korkeimmalle nyppylälle: Noitatunturille (539m). Onneksi oltiin harjoiteltu rinteiden kapuamista ja laskeutumista muuallakin.. Tää oli kyllä silti ehdottomasti jyrkkäpiirteisin nousu.
Luontokeskukselta lähdettiin kohti Isokurua. Matka jatkui Oravalammen laavulle, jossa paistettiin tän matkan ekat nuotiomakkarat (Karhunkierroksella kuolattiin päiväretkeläisten ihania camping-makkaroita, slurps – ja ite syötiin pussikeittoa nuudelilla..). Niiden voimalla jatkettiin matkaa ylös, ylös ja aina vaan ylemmäs. Polku kiemurteli rakkakivikkoa pitkin ja tämä valloitus alkoi tuntua jo enemmän tunturilta kuin vaaralta. Välissä piti pitää pieniä tuumaustaukoja ja kerätä voimia. Huipulta oli hulppeat näkymät ja hulppea oli myös puhuri, joka siellä velmusi. Maisemat todella palkitsi kapuamisen!
Noitatunturilta laskeuduttiin alas kohti rotkolaaksoja ja hienot maisemat senkun seurasivat toisiaan. Isokurua pitkin kävellessä ja Pyhän Kasteenputouksella istuskellessa muisti taas, kuinka pikkuriikkinen itse on ja miten luonnonvoimat on aikanaan (ja tietenkin edelleen) myllänneet maailmankolkkia. Vaikuttavaa..
Matkalle lähtiessämme emme katsoneet kartasta (”ostettiin kartta ja lähdettiin matkaan”) tarpeeksi hyvin retkeilyreittin korkeuseroja ja etäisyyksiä. Yllätyksenä tuli siis, kuinka vaativa tämä päiväretki oli. Taas oppeja sinne takataskuun seuraavaksi kerraksi..