Repovuorta valtaamassa 7.10.2012

Viime vuonna peruutunut patikkaretki kummipojan kanssa siirtyi tälle syksylle. Paavon (3-vuotta) lisäksi matkaseurana oli hänen vanhemmat eli Henrin Laura-sisko miehensä Ollin kanssa. Täytyy kehuskella että kummipojassa on selkeetä retkeilijä ainesta, ei tehnyt tiukkaa edes Repovuorelle kapuaminen. Kävelyn lisäksi retkimakkaroiden syönti luonnistui hyvin!

Itse reitistä sitten enemmin. Eli tämäkin on lähiretkikohde, nyt tosin Lemin puolella. Lyhyt reitti kulki peltojen ja metsien halki. Nimensä polku oli saanut Repovuoresta, kallioisesta nyppylästä. Näköalat ei ehkä olleet huikaisevat (sähkölinjoille), mutta oli aika yllättävää että sieltä löytyi niinkin jylhä mäki.

Lähtöpaikalla oli laavu, jossa sai tulistella ja evästää. Puitakin löytyi, joskin kirveessä oli parantamisen varaa. Oikein oiva päiväpatikkakohde, etenkin jos on pienempää väkeä mukana.