Lommoltunturi 15.7.2020

Äkäskeron reissun jälkeen kävi niin onnettomasti, että Anna sairastui ja suunnitellut reissut jäivät tulevaisuuden retkiksi. Ferdin kanssa liikuttiin Äkäslompolossa Ylläksen ja lähivaarojen rinteitä tutkien, mutta oma mieleni vei tunturiin. Uskaltaisinko mennä koiran kanssa avotunturiin ihan kahdestaan?

Tuumailin ja tutkin karttaa sopivista kohteista, joissa ei kuitenkaan olisi kovin paljon muuta porukkaa. Alun perin meidän oli tarkoitus tehdä päiväretki Pallakselle ja ehkä siitä jäi joku päähänpinttymä itselleni.

Löysin kartalta Lommoltunturin, johon ei mene virallista reittiä, mutta johon olisi lähimmältä parkkipaikalta vain pari kilometriä. No kokeillaan, ei ole pitkä matka, jos tästä ei tulisikaan mitään. Etätyökevään ja kesän aikana ollaan liikuttu Ferdin kanssa yli 1000 kilometriä, joten ehkä tämäkin onnistuisi.

Ja onnistuihan se. Laitettiin auto parkkiin Raattamantien varteen, vähän Pallaksen risteyksen jälkeen. Alkupisteestä on opastus kohti Rauhalaa ja sitä pitäisi mennä noin kilometrin matka ennen kuin lähtisi merkitsemätön polku kohti huippua. Kilometrin matkan arviointi meni kuitenkin heti alussa pieleen, kun Polarin GPS heitti ylimääräisen alkukierroksen ja ensimmäinen kilometri täyttyi jo muutaman sadan metrin jälkeen. Luotin silti, että sopiva risteys löytyisi.

Ja sieltähän se tuli vastaan, ei ihan heikko, muttei ihan vahvakaan polku. Lähdettiin Ferdin kanssa nousemaan sitä, mutta muutaman sadan metrin jälkeen hävitettiin polku. Noustiin sen jälkeen suoraan rinnettä ylös, mihis me polkuja tarvitaan?

Ylhäällä näkymät olivat hienot, Pallaksen tunturit olivat hyvin näkyvissä ja ihan lähellä myös Keimiötunturi ja Sammaltunturi. Ylhäällä toistui kuitenkin sama kaava, ehkä vielä pahemmin kuin Äkäskerolla. Ferdin kimppuun hyökkäsi lauma mäkäräisiä ja päätettiin ottaa kuvat ja lähteä pikamarssia etsimään Ferdille uimapaikkaa Pallasjärven rannasta.

Hieno pikamatka, joka lisäsi omaa varmuuttani liikkua Ferdin kanssa vieraissa paikoissa. Samalla se vahvisti ajatusta, että jatkossa keskikesä ei ole meidän aikaa Lapissa, joko paljon ennen tai paljon jälkeen.

Taustalla Keimiötunturi.
Ja vastapuolella Pallaksen kerot.
Kuten kuvasta näkyy, kavereita riittää Ferdin ympärillä.

Sijainti: Lommoltunturi, Muonio.

ETRS89 (~WGS84)
68° 00.0383′, 24° 09.2977′

Äkäskero 12.7.2020

Äkäskero on yksi niistä Ylläksen alueen huipuista, jotka meillä oli vielä käymättä. Lauantaisen pitkän ajomatkan jälkeen etsittiin huippua, joka olisi saavutettavissa melko lyhyellä kävelyllä. Äkäskero (508 metriä mpy) täyttää nuo vaatimukset hyvin.

Liikkelle lähdettiin Peurakaltion pihapiirin ulkopuolelta ja merkitty reitti löytyi helposti. Reitillä otetaan luulot pois nopeasti. Ensimmäiset sadat metrit mennään suon yli ja metsässä, mutta sitten alkaa nousu. Kilometrin matkalla noustaan 150 metriä ja sen kyllä huomaa. Reitti on myös maastopyöräreitti, mutta näytti menevän tunkkaamiseksi pyöräilijöilläkin.

Ajateltiin, että ylhäällä ja avotunturissa ei olisi niin paljon Ferdiä häiritseviä ötököitä. Väärä luulo. Mäkäräisiä oli ylhäällä riittävästi ja koira on erilaisista suojauksista huolimatta niiden kanssa aika avuton. Näin ollen meille tuli pikainen käynti ylhäällä ja sitten palattiin takaisin alas. Eväät jäi muualla syötäviksi.

Nousu Äkäskerolle on ensimmäisen 1,5 kilometrin jälkeen tasaista ja helppoa. Huipulle meillä tuli matkaa tasan 5 kilometriä. Näkymät olivat upeat ja sää ei ollut aamupäivästä liian kuuma. Tuulenvirettä oli vähän, mutta ei liikaa. Jälleen yksi uusi huippu on saavutettu.

Matkalla huipulle, jyrkin nousuosuus on jo takana.
Polku on hyväkuntoista ja eteneminen käy helposti.
Ylhäällä avautuvat todella hienot näkymät.
Näkymiä huipulta Pallaksen suuntaan.
Levi- ja Kätkätunturit taustalla.
Jyrkin osuus käynnissä paluumatkalla.

Sijainti: Äkäskero, Muonio.

ETRS89 (~WGS84)
67° 44.8984′, 24° 09.8860′

Kylmäluoman retkeilyalue 10.7.2020

Annan Lapin kaipuuta ei voi sammuttaa kuin menemälle sinne. Minulla on aina kaipuu pohjoiseen. Ihan näin pitkää matkaa ei oltu matkattu Ferdin kanssa, joten päätettiin ottaa menomatkalla välipysähdys Kylmäluomassa. Tässä lähellä ollaan pyöritty monen monta kertaa, mutta Kylmäluoma on jäänyt syystä tai toisesta väliin. Nyt sekin tuli korjattua.

Majoitus löytyi Kylmäluoman leirintäalueen mökistä. Illalla jäi sopivasti aikaa kiertää Hukanharjunpolku. Lenkki on noin 5 km pituinen ja se kiertää vastapäivään mennessä ensin Iso-Pajuluoman rantoja. Rantapolut olivat aika märkiä, mutta kulkemista se ei estänyt. Pajusalmessa on ensimmäinen vastaan tuleva laavu. Salmessa Iso- ja Pieni-Pajuluoma kohtaavat.

Ihan kohta tultiinkin jo Pieni-Pajuluoman laavulle ennen nousua Hukanharjulle. Harju on komea muodostelma ja se kulkee parhaimmillaan 25 metriä alamaata korkeammalla. Alkumatkasta näkyi pari kalastajaa, mutta muuten saatiin kiertää koko lenkki keskenämme.

Tunnelma on todella hieno. Ainakin nyt ympärillä oli pääsääntöisesti hiljaisuutta. Mukava pilvinen sää ja rauhallisuus, jonka puute vaivaa usein etelämmässä. Tästä tulee hyvä reissu.

Alkumatkan pitkospolkua.
Ferdin bravuuri, kuka lie opettanut.
Pikku-Pajuluoman tyyni pinta.
Pitkän päivän kruunaa rauhallinen kävely metsässä ja harjulla.
Polku on melko helppokulkuista, mutta korkeuseroja on paikoin paljon.
Tähän kuvaan tiivistyy se rauhallisuus, jota tarkoitan.
Ja vielä yksi poseeraus metsässä ennen nukkumaan menoa.

Sijainti: Kylmäluoman retkeilyalue, Taivalkoski.

ETRS89 (~WGS84)
65° 35.0672′, 28° 54.0005′