#pyöräilykesä2019

Vuoden toinen tarina ja eletään kesäkuun ensimmäistä päivää. Hups, mites tässä näin kävi? Väliajalla ollaan toki retkeilty ja liikuttu ulkona ihan samalla tavalla kuin aikaisemminkin, mutta retkien jakamisinto on ollut minimissä. On vain ollut kiva nauttia ulkona olemisesta, ilman mitään ylimääräistä.

Eilen heräsi idea pyöräretkestä tälle kesäkuun ensimmäiselle lauantaille. Muutamaan vuoteen ei olla tehty kovin pitkiä pyöräretkiä, mutta tänä keväänä ollaan pyöräilty paljon. Kuntokin taitaa olla parempi kuin monena muuna keväänä.

Suuntana meillä oli Takomäen laavu vanhan kaivoksen kupeessa. Matkaa tuli lopulta mutkineen 40km ja kaikkineensa aikaa meni hieman yli viisi tuntia. Kiva retki, josta otettiin muistoksi mm. alla näkyviä kuvia.

Kesän eka pyöräretki – vakava paikka.
Kesän kukkaloistoa.
Kylät hiljenee, mutta soratiet on edelleen hyvässä kunnossa.
Rohkean reittivalinnan varrelta löytyi lisää kukkaloistoa.
Ja pyöräilijä.
Ja kuvaaja….
Matka jatkuu kohti tuntematonta.
Periltä löytyi laavu ja nälkähän se jo onkin.
Neulomista ja huilia.
Tänään ei vielä käyty uimassa, mutta ehkä viikon päästä jo käydään.

Umpihangessa

Meidän retket, lyhyet ja pitkät, menevät yleensä niin, että minä (Henri) etsin paikkoja, joihin sitten mennään. Suunnitelmat saattavat muuttua matkalla, mutta teen yleensä pohjatyön. Tykkään siitä ja se on iso osa retkiä.

Joulupäivänä tehtiin kuitenkin toisin. Anna oli katsonut kartasta paikkoja, joihin halusi minut viedä. Jätin matkasta puhelimen, gps-laitteen ja urheilukellon. En siis tiennyt mihin oltiin menossa, enkä sijaintia retken aikana. Alkumatkasta edettiin vanhaa junaradan pohjaa pitkin ja retkiaikaa kysellessäni, sain vastaukseksi epämääräisen ajan – jotain 2 tai 3 tuntia. :D

Hauskaa meillä oli ja tunnelma oli sellainen kun se oli silloin joskus. Kun vain mentiin, eikä mietitty, saiskohan sen vielä takaisin?

Mihin ihmeeseen tässä ollaan menossa?

Hirvien jäljissä on hyvä mennä.

Jaahas, jonnekin korkealle siis.

Sähkölinjalla kulkee yleensä joku poluntapainen.

Huipulla.

Retkikunnan johtajaa hymyilyttää.

Paikka muistiin, tänne pitää tulla keväällä uudestaan.

Voisi kuvitella olevansa jossain kauempanakin.

Luminen tunnelma.

Mihis seuraavaksi? Ison jyrkänteen kautta suolle.

Jyrkänteellä onkin kokoa, korkeuseroa pohjalle yli 20 metriä,

Tästähän voisi mennä alas? Mutta meidän reitti jatkuu toiseen suuntaan.

Evästauolla ison kuusen oksien alla. :)

Tätä fiilistä ei pidä unohtaa. Meille ei ole koskaan sopinut retkeilyssä totisuus ja lähes aina on menty mieluummin sinne mihin nokka näyttää. Lisää tällaisia retkiä kiitos!

Ps. Kiitos Annalle hyvästä reitistä ja retkestä. Tänään Tapaninpäivänä onkin sitten lepopäivä. :D

Jouluseikkailu

Selasin vanhoja blogitekstejä ja huomasin, että täällä ei ole toistaiseksi yhtään jouluaiheista tarinaa. Ajattelinpa siis sellaisen kirjoittaa, kun on mukava päiväpatikka takana ja huomenna on jouluaatto.

Meillä on ollut jo useamman vuoden tapana rauhoittua viettämään joulua keskenämme. Paikka on vaihdellut, mutta perinteet ovat pysyneet samoina. Paljon ulkoilua, lepoa, kirjoja ja tietysti jouluruokaa.

Jouluna ollaan aina menty sinne mihin polut eivät vie. Niin tänäänkin. Joskus uuden retkikohteen etsiminen on haastavaa. Vuodenaika ja luonnon kulkukelpoisuus vaihtelee, puhumattakaan lyhyestä päivän pituudesta.

Tänään seikkailu vei meidät vuorelle (mäennyppylä), luolaan ja maanalaiselle joelle. Tuostapa ei paljon seikkailun ainekset parane. Luntakin on metsässä yllättävän paljon ja koko retken ajan satoi lisää. Rauhallinen tunnelma, johon ei joulukiireet yllä.

Aurinko melkein näyttäytyy meille.

Pieni puro alkaa olla jo jäässä.

Annan suuntavaisto vie syvemmälle metsään.

Kukas tästä on mennyt?

Matka jatkuu kohti mäkimaita.

Lunta on tullut reilun viikon aikana yllättävän paljon. Tosin suksille edelleen liian vähän.

Valkoinen joulu tulee.

Ihmeteltävää riittää kun polunoloinen nousee kohti kukkulaa.

Evästauko luolalla, ennen siirtymistä luolan uumeniin.

Follow me!

Lähimetsä on ihmeitä täynnä, kuten tämäkin paikka. Ei löydy kartoista.

Linnoitteet ovat edelleen kunnossa, rajan läheisyys näkyy ja tuntuu.

Annalla ei ole karttaa eli fiilispohjalla mennään.

Välillä piiloudutaan kuuntelemaan korppien talviääntelyä.

Mikäs tämä on? Pato?

Rannassa vesi virtaa vielä, eikä jäälle tee lainkaan mieli.

Sellainen on meidän joulu. Tänä vuonna on niin pitkät vapaat, että ehditään tehdä runsaasti retkiä.

Mukavaa ja rauhallista joulunaikaa kaikille!

Joulutontut ;)