Piilossa näkyvillä

Ruokahetki kansallispuiston parkkipaikalla muistuttaa meitä nopeasti syistä, joiden vuoksi olemme viime aikoina löytäneet retkikohteemme muualta. Liian äänekkäät retkeilijät. Ei meillä toki mitään teitä vastaan ole, kunhan ihmetellään.

Meillä on onneksi taas sama syksyinen suunnitelma. Mennä piiloon. Samasta risteyksestä käännytään taas samalle polulle. Tällä polulla ei monikaan kulje, suurinta osaa siitä ei ole kartassa. Lehtiä polulla on niin paljon, että vähäistenkin kulkijoiden jäljet ovat peittyneet jo kauan aikaa sitten.

Tälläkin kertaa piiloutuminen onnistuu hyvin. Seuraavan tunnin ajan käsittelemme salaisuuksia ja sitten kori on jo niitä täynnä. Olemme kahvimme ansainneet.

Paluumatkalla emme tapaa enää ketään ja juuri tällaisena syksyisenä sunnuntaina se on parasta mitä tiedämme.

Sunnuntaiperinne – kanakeittoa ulkona.

Kuumaa, mutta hyvää.

Eteenpäin – äänekkäiden retkeilijöiden vyöry jää taakse.

Kanavan vartta kohti metsää.

Matkalla poimitaan muutama suppis.

Hih – nythän niitä on jo korillinen.

Retki sai uuden suunnan kun kori täyttyi jo alkumatkasta.

Kahvit ja eväät on ansaittu.

Toinen kuksallinen kahvia.

 Rauhallista ja syksyistä.

Ollaan opittu retkeilemään ihan uudella tavalla.

Vuorimaisemissa tänääkin, jo kolmatta viikkoa putkeen.

“En kyl mee pidemmälle”

Seuraavalla retkellä tänne, mennään ihmettelemään tuonne.

Lopputulos.

Junamatka eiliseen

Viime vuosina ollaan päästy eroon liian ryppyotsaisesta retkeilystä. Joskus reissut voivat päätyä tai osua kaupunkiin, eikä kulkuvälineenäkään ole aina jalat. Tällä kertaa tarvittiin niitäkin, mutta ennen kaikkea matkattiin historiaan.

Loppukesän lauantaina tehtiin retki uneliaan maaseudun läpi, höyryveturin vetäessä vaunuja ja tunnelmaa, jota ei helposti muulta enää tavoita. Kohteena oli Loviisa. Tämä reissu oli hyvä ja tarpeellinen muistutus siitä, miten tärkeää on tehdä innostavia ja mielekkäitä asioita keskellä arkea.

Kesäretkelle – nyt

Ex-Tempore kesäretket on aina olleet meille ominaisia. Syystä tai toisesta niitä ei ole ollut useaan vuoteen, mutta kesäretkelle lähtemisen taito meillä edelleen on.

Tarina alkaa näin. Nautitaan lauantaiaamun ekat kahvikupposet.

H: “Pitäiskö lähtee tänää johonkii?”
A: “Ehkä.”
H:”Olis kiva lähtee johonkii…”
A: “Olis kiva käydä jossain sellasessa vanhassa ruukissa.”
H: “Ja käydä meren rannalla. ”
A: “Ja lankakaupassa!”

Jotenkin näin. Tärkeintä on, että ollaan tunnin päästä menossa, koska muuten ei edes lähdetä. Missä sitten käytiin? Strömforsin ruukkimiljöössä, Porvoossa ja Pernajassa. Paljon pikkuteitä, paljon aikaa ja meidän juttuja.


Maalaismaisemaa Elimäen ja Ruotsinpyhtään välillä. Evästauko.

Strömforsin Ruukki.

Ruotsinpyhtään kirkko.

Iltapäiväkahvit Porvoossa.

Ihan kuin oltaisiin Saksassa. (Porvoon tuomiokirkko)

Porvoon tuomiokirkon maisemissa.

Porvoonjoki.

Wanhaa Porvoota.

Näkymä Porvooseen, Iso Linnamäki.

Muinaislinnan vallihautoja.

Anna Puussa.

Vehreää kaupunkimiljöötä ;-)

Porvoon kujilla.

Porvoon kujilla.

Agricolaa moikkaamassa, Pernaja.

Pyhän Mikaelin kirkko, Pernaja.

“Aamulla en tiennyt käveleväni illalla meren rannalla.”