Lommoltunturi 15.7.2020

Äkäskeron reissun jälkeen kävi niin onnettomasti, että Anna sairastui ja suunnitellut reissut jäivät tulevaisuuden retkiksi. Ferdin kanssa liikuttiin Äkäslompolossa Ylläksen ja lähivaarojen rinteitä tutkien, mutta oma mieleni vei tunturiin. Uskaltaisinko mennä koiran kanssa avotunturiin ihan kahdestaan?

Tuumailin ja tutkin karttaa sopivista kohteista, joissa ei kuitenkaan olisi kovin paljon muuta porukkaa. Alun perin meidän oli tarkoitus tehdä päiväretki Pallakselle ja ehkä siitä jäi joku päähänpinttymä itselleni.

Löysin kartalta Lommoltunturin, johon ei mene virallista reittiä, mutta johon olisi lähimmältä parkkipaikalta vain pari kilometriä. No kokeillaan, ei ole pitkä matka, jos tästä ei tulisikaan mitään. Etätyökevään ja kesän aikana ollaan liikuttu Ferdin kanssa yli 1000 kilometriä, joten ehkä tämäkin onnistuisi.

Ja onnistuihan se. Laitettiin auto parkkiin Raattamantien varteen, vähän Pallaksen risteyksen jälkeen. Alkupisteestä on opastus kohti Rauhalaa ja sitä pitäisi mennä noin kilometrin matka ennen kuin lähtisi merkitsemätön polku kohti huippua. Kilometrin matkan arviointi meni kuitenkin heti alussa pieleen, kun Polarin GPS heitti ylimääräisen alkukierroksen ja ensimmäinen kilometri täyttyi jo muutaman sadan metrin jälkeen. Luotin silti, että sopiva risteys löytyisi.

Ja sieltähän se tuli vastaan, ei ihan heikko, muttei ihan vahvakaan polku. Lähdettiin Ferdin kanssa nousemaan sitä, mutta muutaman sadan metrin jälkeen hävitettiin polku. Noustiin sen jälkeen suoraan rinnettä ylös, mihis me polkuja tarvitaan?

Ylhäällä näkymät olivat hienot, Pallaksen tunturit olivat hyvin näkyvissä ja ihan lähellä myös Keimiötunturi ja Sammaltunturi. Ylhäällä toistui kuitenkin sama kaava, ehkä vielä pahemmin kuin Äkäskerolla. Ferdin kimppuun hyökkäsi lauma mäkäräisiä ja päätettiin ottaa kuvat ja lähteä pikamarssia etsimään Ferdille uimapaikkaa Pallasjärven rannasta.

Hieno pikamatka, joka lisäsi omaa varmuuttani liikkua Ferdin kanssa vieraissa paikoissa. Samalla se vahvisti ajatusta, että jatkossa keskikesä ei ole meidän aikaa Lapissa, joko paljon ennen tai paljon jälkeen.

Taustalla Keimiötunturi.
Ja vastapuolella Pallaksen kerot.
Kuten kuvasta näkyy, kavereita riittää Ferdin ympärillä.

Sijainti: Lommoltunturi, Muonio.

ETRS89 (~WGS84)
68° 00.0383′, 24° 09.2977′

Ennen ruskaa – Levi

Tänäkin vuonna meillä oli mahdollisuus viettää syyskuun ensimmäinen viikko Lapissa. Kohteeksi valikoitui tällä kertaa Levi, jossa emme ole muutaman kesän lyhyitä piipahduksia lukuun ottamatta juurikaan viihtyneet.

Viime vuodesta poiketen meillä molemmilla oli nyt käytössä omat maastopyörät ja tarkoituksena viettää paljon aikaa poluilla ja pitkosilla. Tässä vaiheessa on ehkä hyvä todeta, että jos etsit tietoa Levin mtb-haasteista, niin tämä teksti ei ehkä ole sinua varten. Tai voi olla, mutta meidän käsitys maastossa pyöräilystä on ehkä vähän erilainen. :)

Kokonaiselle viikolle saatiin mahdutettua peräti viisi pyöräilypäivää:

1. päivä: Levitunturin rinteillä (6km)

Tästä päivästä ei löytynyt kuvia :) Eksyttiin liian lähelle golfkenttää ja paettiin metsään. Todettiin, että seuraavaksi päiväksi on päästävä muualle. :D

2. päivä: Levi-Muusan päivätupa – Kätkän laavu – Levi (38km)

Klassinen loman aloitus. Kesän pisin lenkki heti alkuun. Mainostin reitin pituudeksi noin puolet todellisesta. Onneksi matkassa oli edes kohtalaiset eväät ja rutkasti iloista mieltä.

Merkkisen laavulla Kätkätunturin juurella.

Muusan päivätuvalla evästauko.

Näkymä Aakenustunturille ohitettu ja paluumatka Leville on alkanut.

Kätkän laavun tuntumassa oleva lähde. Pyöräiljän iloinen tervehdys.

Nousu kohti Korkeaniemen tulipaikkaa.

Välipäivä

Tiistaina oltiin aika väsyneitä edellisen päivän reippailujen jälkeen. Ihan paikallaan ei sentään maltettu olla, vaan tehtiin muutaman kilometrin lenkki Levin huipulla ja rinteillä. Ja käytiin bongaamassa Joulutarinasta tuttu torppa ja talli.

Juuri valmistuneen villapaidan koekuvaukset.

Joulutarina-elokuvasta tuttu torppa alkavan ruskan värittämässä maisemassa.

3. päivä: Levi – Taalovaara – Torpannivan laavu – Utsuvaara – Levi (15km)

Makkaranpaistoharjoitus Torpannivan laavulla.

Metsäsuhde-vlogin nauhoitusta.

Ounasjoen kupeessa oli todella rauhallista.

“Ei kesäkunnossapitoa.”

Mystinen Winterland-kylä, joka kertoo ainakin siitä, että kaikki ei mene aina ihan putkeen.

4. päivä: Hetta- Pyhäkeron autiotupa – Pyhäkeron rinne – Hetta (26 km)

Torstaille luvattiin aluksi sadetta, mutta lähdettiin silti toteuttamaan minun pitkäaikaista haavetta pyöräretkestä Hetasta käsin Ounastunturiin. Vaihtoehtona meillä oli retki Pöyrisjärvelle, mutta päätettiin jättää se vielä odottamaan.

Kesällä 2017 päivittynyt Pallas-Yllästunturin kansallispuiston järjestyssääntö sallii pyöräilyn kaikilla merkityillä kesäreiteillä, muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta. Hetasta käsin pääsee kohtuullisella vaivalla Pyhäkeron juurelle, joka on yksi Ounastunturin huipuista. Ajoimme metsäautotietä ja sorastettua polkua pitkin Pyhäkeron autiotuvalle ja sieltä noin kilometrin verran rinnettä ylöspäin. Huiputukseen jäi vielä noin 6 km lenkki kävellen. Maisemat on upeat, retkeilijöitä vähän, tunnelma rauhallinen ja ruska selkeästi eteläisempää Leviä pidemmällä. Todella keltainen päivä.

Oli myös hauskaa muistella erästä salaista viikkoa talvisessa Hetassa joskus vuosia sitten. Silloin maastopyöräreitit oli vasta suunnitelmia.

Ounasjoen ylitys Hetasta itään.

Evästauko Pyhäkeron autiotuvalla.

Autiotupa.

Pyöräparkki Pyhäkeron rinteellä.

Pyhäjärvi tunturin rinteellä.

Vaeltajan risti? Sellaisen nimen se meiltä sai.

Ruskaa Pyhäkeron rinteeltä.

Mainosmies tunturissa.

Hämmentävän keltainen kuva. Paluumatka on alkanut.

Evästauko Mustavaaran kupeessa.

Mustavaaran metsäautotie – upeita soita ja alamäkeä kohti Hettaa.

5. päivä: Totovaaran pirtti – Haavepalo – Totovaaran pirtti (11km)

Hyvä retki huipentuu aina johonkin. Useinkaan se ei ole viimeinen päivä, mutta nyt se taatusti oli sitä. Aakenustunturin jatkeena oleva Iso Totovaara sisältää salaisuuden nimeltä Haavepalo. Olemme ohittaneet tuon opasteen monta kertaa, mutta usein hieman liian väsyneenä. Nyt päätimme mennä Haavepaloon pyörällä. Teknisin ja haastavin polku koskaan (meillä), mutta kaikki vaiva ja osumat rakkakivikossa palkittiin perillä.

Lounas napaan ennen Haavepalon tavoittelua.

Retkikahvit Totovaaran Pirtillä.

Haavepalossa.

Retken huipentuma.

Kannatti taivaltaa perille asti.

Parhaat tunnelmat on taltioitu omaan mieleen, mutta jos näistä kuvista välittyy edes osa Lapin taiasta, niin hieno juttu. Meille ainakin maastossa pyöräily tuo eteen ihan uusia kohteita, joita tavoitella ja joissa käydä.