Lähiseuturetkeilyä Haukkavuorelta Hiitolanjoelle 15.11.2014

Tässä vaiheessa marraskuuta valoista aikaa on rapiat 7 tuntia vuorokaudessa. Mahtavaa aikaa lähiseuturetkeilylle, eli auto alle ja menoksi (aina ei tietty tarvii autolla edes mennä). Nyt ajeltiin lauantaipäivän kunniaksi maakunnan koilliskulmalle eli Rautjärven ja Ruokolahden vuoristoseuduille. Pääkohteena oli Etelä-Karjalan korkein kohta Haukkavuori (172 m mpy) ja aluetta kiertävä luontopolku. Samalla reisulla pyörähdettiin kätköilemässä myös Simpeleen talviurheilupyhätössä. Lopuksi juuri ennen hämärän hyssyä tutustuttiin vielä Hiitolanjoen voimalaitoksista ensimmäiseen eli Ritakoskeen. Tänne täytyy palata paremmalla valolla, äärimmäisen mielenkiintoiselta kohteelta vaikuttaa. Ei muuten näkynyt kalatien rakennustyömaata :o Retkeily on parhaimmillaan tätä, kiireetöntä samoilua siellä ja täällä.

IMG_1190

IMG_1217

IMG_1235IMG_1243IMG_1239

Aarteen etsintää Repovedellä 26.10.2014

Tänään suunnattiin Repovedelle suppiloita jahtaamaan.

IMG_2105

Keli oli sopivan harmaa rentoutumiseen.

IMG_2109

Muita ei ollut mailla eikä halmeilla.

IMG_2104

Vaikka saalis jäi melko mitättömäksi,

IMG_2116

niin hiljaisuus, nuotion rätinä ja tulikuuma makkara tarjosi onneksi elämyksiä.

IMG_2115

Kyl ol mukavata! Miks me ollaan tänä syksynä retkeilty niin vähän? Luonnossa on tullut liikuttua eri tavoin, muttei tällä tavoin pysähdeltyä pohtimaan maailman menoa. Ihan parasta rentoutusta intensiivisen työ- ja opiskeluviikon jälkeen..

Repovesi Off-Road Challenge 9.11.2013

Ollaan käyty Repovedellä monesti ja nyt haluttiin nähdä siitä vähän eri kasvot. Päätettiin parkkeerata auto Saarijärvelle, yleensä ollaan suosittu Tervajärveä. Mentiin tovi viitoitettua reittiä, mutta jo kilsan päässä poikettiin omille teillemme. Poikkeama kannatti ja reissun ekaksi haasteeksi osoittautui järkyttävä määrä sieniä. Suppiksia. Hulluksihan siinä tuli ja pusseja piti etsiä mm. wc-paperirullan ja pakastevihannesten ympäriltä.. Kun saatiin sienet talteen (eli pussit täyteen ja loppumatka kuljettiin sieniä katselematta), kierrettiin vielä Rajalammille tekemään ruokaa ja nautiskelemaan erämaasta. Ihana reissu, aika rauhallista. Nuotiopuut olivat liian märkiä, onneks makkarat jäi kauppaan! Muutamalla kuvalla päivästä enemmän:

IMG_6891

IMG_6901

IMG_6919

IMG_6922

IMG_6925