Suomen 40 kansallispuistoa – Sivu 9

Luonnon helmassa Leivonmäen kansallispuistossa 15.-16.6.2013

Juhannusta edeltävä viikonloppu on aina suunnistuskansan suurjuhlaa, jota vietetään Jukolan merkeissä. Itsekin olin mukana Venlojen viesteissä ja olen suoritukseeni hyvin tyytyväinen: juoksu kulki ja rastit löytyi, eipä sääkään olis paljoa parempi voinut olla.

Jukolan reissua suunnitellessa huomattiin, että Leivonmäki jää kivasti ihan Jämsänkosken lähelle. Siirryttiin siis illaksi sinne nauttimaan luonnonrauhasta.

Rauhaa oli tosiaan lauantaina, parkkipaikalla oli yksi seurue poislähtöä tekemässä. Muita ei nähty kun vasta seuraavana päivänä. Vallattiin itsellemme Lintuniemen laavu, johon oli autolta muutama kilometri matkaa. Emme tosin nukkuneet laavussa, vaan teltassa (ähäkutti hyttysille!). Uni tulikin hyvin nopeasti, vaikka yritettiin seurata Jukolan jussien menoa radion kautta. Lähtö kuultiin, mutta ennen ensimmäistä vaihtoa oli uni vienyt voiton.. Oli muuten aika elämys kuunnella metsärastien selostusta metsässä – suosittelen!

Aamulla virkistävän uinnin jälkeen syötiin vähän palasta ja sitten suunnattiin Joutsniemeen. Se oli telttapaikkaa lähellä oleva harjuniemi, joka ulottaa itsensä järven keskelle. Hienot mäntykankaiset harjumaisemat oli ihan kuin kotipuolesta. Kierrettiin vielä Harjupolun kautta autolle, josta siirryttiin puiston eteläosiin maisemia ihailemaan. Kirveslammen ja Luupään lenkit tarjosivat suomaisemia. Aikamoinen pörinä tuntui siellä jo käyvän, vaikka tuoksu ei vielä ollutkaan niin voimakas kuin myöhemmin kesällä. Lakkoja oli kypsymässä melkoinen määrä… Kuikkia nähtiin ja joutsenia, sekä ehkä leppälintu.

Lounastettuamme lihapullia muusilla suuntasimme kotiin päin. Oli mukava reissu, tämän kesän eka yöretki!

Hiihtelyä talvisessa Repoveden kansallispuistossa 9.3.2013

Mitäköhän erakoita meistä on tullut? Otettiin eilen osaa Repoveden kansallispuistossa järjestettyihin ulkoilu- ja elämyspäiviin. Ihana ilma, hienot ladut ja porukkaa oli paljon laduilla. Niinpä niin, paljon hiihtäjiä ja sehän se vähän harmittikin. Itse olisi kaivannut rauhallista nauttimista luonnosta ja sivakointia omaan tahtiin. Tuntui kuitenkin, että oli heti tiellä kun pysähtyi ja toisinaan taas piti ohittaa muita. Ehkä jatkossa hyödynnämmekin kansallispuiston hyvin hoidettua latuverkkoa ihan omin eväin ja itsekseen?

Ollaan oltu kerran aikaisemminkin samassa tapahtumassa, muutama vuosi takaperin. Nyt latuverkko oli osittain erilainen, silloin ei huonon jäätilanteen takia oltu kaikkia latuja ajettu.

Lähdettiin matkaan Tervajärveltä, kuten silloinkin. Navakka tuuli puhalsi lähdössä hyisesti, mutta metsän suojassa oli onneksi hyvä mennä. Roskia oli tuuli tuivertanut laduilla, mutta ne ei onneksi menoa haitannut millään tapaa. Sivakoitiin Kirnuhuokon kautta Saarijärvelle, jossa pidettiin mehun pituinen tauko. Matka jatkui Valkjärven jäätä kohti Olhavaa ja sieltä Olhavanlampi kiertäen Karhulahden kodalle toista taukoa pitämään. Viimeinen taival kulki Karhulahdelta kohti Tervajärveä. Oikein kauniita maisemia ja oli taas vaihteeksi kivaa ihastella niitä talviasussa ja vähän eri vinkkelistä kuin kesäretkeilyssä.

Ladut oli hyvin hoidettuja, vaativista laskuista oli selkeät kyltit ja opastaulut muutoinkin kohdillaan. Ja mikä parasta: aurinko helli läsnäolollaan! Suosittelen lämpimästi Repovettä kaikille luonnossa viihtyville myös talviaikaan. Ja jos ei ole vielä erakoitunut kuten me, niin myös näitä ulkoilupäiviä kannattaa hyödyntää!

Päiväpatikka Patvinsuolla 10.11.2012 ja Kaltimon kiertoa katsastamassa 11.11.2012

Tää jos joku oli nyt sitä katkasuhoitoa. Meinaan arjen katkasua! Vuokrattiin vanhempieni kanssa mökki (Alavan rantatuvat, hyvä paikka!) Kaltimon rannalta Enosta ja tehtiin sieltä käsin patikkaretkiä. Viime vuonna näin syksyllä käytiin nelistään Repovedellä ja nyt ajateltiin viedä päivänsankarit vähän vieraammille vesille. Suuntana oli siis Patvinsuo.

Syksyn edetessä ja lumisateiden tullessa ja mennessä ruvettiin arpomaan varusteita retkelle. Kumisaappaat vai talvikengät? Kun ei yhtään tiennyt onko siellä millainen lumitilanne ja josko pitkosilla on yhtä paljon vettä kuin pari vuotta sitten syksyllä..? Päädyttiin kumppareidin, joihin iskä varusti kaikille jääpiikit (joita tosin äiti vaan käytti) ja menomatkalla ostettiin vielä lampaankarvapohjalliset (miesväki tuumi pärjäävänsä hyvin ilman). Lopputulema oli, että vaeltaessa oli mitä mainioin jalkine, mutta tauon lopussa varpaat oli kevyesti kohmeessa, kun mittari oli pakkasen puolella. Eli vettäpitävät talvikengät seuraavalle reissulle hankintalistaan. Muuten varustevalinnat eli kerrospukeutuminen toimi hyvin.

Lähdettiin Suomun rannalta patikoimaan kohti Teretin lintutornia ja laavua. Laavulla oli suunnitelmissa lounastaa. Matkalla tuli vastaan nelihenkinen poikaporukka, joka oli yöpynyt metsässä ja laavullakin oli kaksi rohkeaa vasta herännyttä naista. Heiltä saatiin muuten erittäin hyviä retkiruokavinkkejä ja rohkaisua kokeilemaan muutakin kuin ne iänikuiset pussiruuat. Ruuan kulmakivet on voi (kesällä öljy), mausteet, pavut ja kasvikset. Kiitos oikein paljon vinkeistä! Tässä on nyt talvi aikaa harjoitella kotona ja sitten keväällä siirtyä luontoon kokkaamaan.

Varpaiden viluaminen ajoi liikkeelle ja paluureitti suunnattiin Olkkosensaaren kautta takaisin lähtöpaikkaan. Täällä ei muita kulkijoita vielä ollut kävellyt ja pitkosten sijaintia oli vaikeampi hahmottaa. Varpaat säilyi kuivana, vaikka muutama harha-askel tulikin. Toisetkin tunnusti myöhemmin kaatuilleensa useampaan otteeseen kiperillä pitkosilla..

Luminen suo ei ollut yhtä pelottavan näköinen kuin syksyn sumuissa, mutta yhtä lailla sai taas tuntea olevansa hyvin pieni kaiken sen avaran luonnon keskellä. Ja mikä hiljaisuus.. Patvinsuo pitää pintansa suosikki-kansallispuistojen joukossa.

Sunnuntaina ennen kotiinlähtöä tehtiin aamukävely lähiseuduilla. Kuljimme useamman kilometrin Kaltimon kiertoa pitkin. Varmasti kulkemisen arvoinen reitti, täytyy tulla joku kerta uudelleen.