#ekaretki2019 – Berliini

Aiemmista vuosista poiketen vuoden 2019 ensimmäiselle retkelle ei lähdetty lähimetsään, vaan Berliiniin. Meillä molemmilla oli mahdollisuus pidentää loppiaisviikonloppua kummastakin päästä, jolloin rohkaistuimme lähtemään eurooppalaisen suurkaupungin vilskeeseen.

Käymme ulkomailla harvoin, kerran vuodesssa tai vieläkin harvemmin. Suurkaupungissa sitäkin harvemmin, kaupungit kun ei ole ihan se meidän juttu. Joskus on kuitenkin villiä yllättää itsensä ja lähteä maaseudun rauhasta kohti jotain ihan muuta.

Berliinissä ollaan käyty edellisen kerran kesällä 2012 (ehkä). Silloin vietettiin välipäivä kaupungissa ennen Suomeen paluuta.

Annetaan taas kuvien kertoa meidän näköisestä retkestä. Hienoinen jännitys täysin toisenlaiseen ympäristöön siirryttäessä karistettiin kävelemällä Tegelin lentoasemalta keskustaan – silminnäkijähavaintojen perusteella kukaan muu ei tätä tehnyt, oltiinko peräti historian ensimmäiset?

Lankakauppakierros on meille vakio uudessa isommassa paikassa. Nytkin sitä täydennettiin historian kerroksilla, joista ollaan molemmat kiinnostuneita. Kävelykilometrejä tuli 50, lisäksi liikkumista junalla, metrolla ja bussilla tarpeen mukaan. Internet-yhteys osoittautui erittäin tarpeelliseksi poikkeusreittien (joukkoliikenne) ymmärtämiseksi ja väistämiseksi (omat korvaavat ratkaisut).  Oatlyn kahvilanavgiaattori taas oli oiva apu kauramaidon metsästyksen osalta.

Hieno reissu! Ajankohta matkustamiselle oli myös hyvä, sillä turisteja oli rajallisesti.  Seuraavia suunnitelmia punotaan jo, mutta yleensä ne ehtii mennä  uusiksi jossain vaiheessa. :)

Eikun menoksi. Vähän jännittää, mutta ei anneta sen häiritä liikaa.
Kävellen kohti keskustaa, Wullenwebersteg, Spree-joki.
Tihkusateessa kävellen kohti keskustaa, Siegessäule.
Lankakauppakierrokselle, harmaudesta huolimatta erinomainen kävelysää.
Lauantaiaamu, +6’C ja aurinkoa. Panoramapunkt.de
Edellisen päivän 25 kävelykilometriä ei näy missään. :D
Taustalla talvinen Tiergarten.
Ei ihan perinteinen näköalapaikka keskellä kaupunkia.
DDR Wachturm, Erna-Berger-Straße.
Lounastauko ja uuden kynän ihastelua, Checkpoint Charlie.
Lankakauppavisiitin jälkeen maistuu kunnon kahvi, THE BARN Café Mitte, Auguststraße.
Paluu Yarn over Berlin-lankakaupasta, Ebertbrücke.
Sunnuntaiaamukin käynnistyy historian kerrosten esiin kaivamisella, Denkmal für die ermordeten Juden Europas.
Denkmal für die ermordeten Juden Europas.
Denkmal für die ermordeten Juden Europas.
Denkmal für die ermordeten Juden Europas.
Denkmal für die ermordeten Juden Europas.
Ensimmäisen Berliinin muurilla ammutun henkilön muistomerkki, Gedenkstätte Günter Litfin, Kieler Straße.
Terveellisiä eväitä unohtamatta, historian kahlaus jalkapelissä on rankkaa puuhaa. 19grams Chaussee, Chausseestraße.
Kuoleman käytävä ja Berliinin muurin muistomerkki, Gedenkstätte Bernauerstraße.
Gedenkstätte Bernauerstraße.
Gedenkstätte Bernauerstraße.
Christmas Garden, Botanischer Garten und Botanisches Museum.
Christmas Garden, Botanischer Garten und Botanisches Museum.
Christmas Garden, Botanischer Garten und Botanisches Museum.
Christmas Garden, Botanischer Garten und Botanisches Museum.
Christmas Garden, Botanischer Garten und Botanisches Museum.
Christmas Garden, Botanischer Garten und Botanisches Museum.
Viimeinen ilta Berliinissä ja viimeistä iltaa myös Christmas Garden.
Monta muistoa rikkaampana ja rohkeampana takaisin kotiin.

PS. Reissun päätteeksi osoitimme tukeamme MyClimate-projektille [https://www.myclimate.org/] lentomatkustamisen aiheuttamien päästöjen kompensoimiseksi.

Lapin kesä

Kesä on meille aika usein yhtä kuin Lappi. Matka sinne, siellä ja takaisin. Tänä vuonna olosuhteet olivat helteisen paahtavat, mutta ei annettu sen häiritä, vaan sopeuduttiin siihen. Pitkään haaveiltuja asioita muuttui todellisiksi mieleen painuviksi kokemuksiksi. Alla osa huippuhetkistä.

Lepikon torppa, Pielavesi.

Taivalkoski

Vahtamapää, Urho Kekkosen Kansallispuisto

Helteen torjuntaa aamuin, päivin ja illoin.

Pyhä-Nattanen, Sodankylä

Pykeija (Bugøynes), Norja, +33’C

Ivalojoki, Ivalo

Kaunispää

Ritakoski, Juutuanjoki

Puljutunturi, Puljun erämaa-alue

Saana, Kilpisjärvi

Tromssa, Norja

Malankivuono, Norja

Polar Park, Bardu, Norja

Bjørnfjell, Norja

Njullá (tunturi) ja Abiskon kansallispuisto, Ruotsi

Luulaja

Kesä jatkuu vielä pitkään eli kohti uusia seikkailuja!