Ennen ruskaa – Levi

Tänäkin vuonna meillä oli mahdollisuus viettää syyskuun ensimmäinen viikko Lapissa. Kohteeksi valikoitui tällä kertaa Levi, jossa emme ole muutaman kesän lyhyitä piipahduksia lukuun ottamatta juurikaan viihtyneet.

Viime vuodesta poiketen meillä molemmilla oli nyt käytössä omat maastopyörät ja tarkoituksena viettää paljon aikaa poluilla ja pitkosilla. Tässä vaiheessa on ehkä hyvä todeta, että jos etsit tietoa Levin mtb-haasteista, niin tämä teksti ei ehkä ole sinua varten. Tai voi olla, mutta meidän käsitys maastossa pyöräilystä on ehkä vähän erilainen. :)

Kokonaiselle viikolle saatiin mahdutettua peräti viisi pyöräilypäivää:

1. päivä: Levitunturin rinteillä (6km)

Tästä päivästä ei löytynyt kuvia :) Eksyttiin liian lähelle golfkenttää ja paettiin metsään. Todettiin, että seuraavaksi päiväksi on päästävä muualle. :D

2. päivä: Levi-Muusan päivätupa – Kätkän laavu – Levi (38km)

Klassinen loman aloitus. Kesän pisin lenkki heti alkuun. Mainostin reitin pituudeksi noin puolet todellisesta. Onneksi matkassa oli edes kohtalaiset eväät ja rutkasti iloista mieltä.

Merkkisen laavulla Kätkätunturin juurella.
Muusan päivätuvalla evästauko.
Näkymä Aakenustunturille ohitettu ja paluumatka Leville on alkanut.
Kätkän laavun tuntumassa oleva lähde. Pyöräiljän iloinen tervehdys.
Nousu kohti Korkeaniemen tulipaikkaa.

Välipäivä

Tiistaina oltiin aika väsyneitä edellisen päivän reippailujen jälkeen. Ihan paikallaan ei sentään maltettu olla, vaan tehtiin muutaman kilometrin lenkki Levin huipulla ja rinteillä. Ja käytiin bongaamassa Joulutarinasta tuttu torppa ja talli.

Juuri valmistuneen villapaidan koekuvaukset.
Joulutarina-elokuvasta tuttu torppa alkavan ruskan värittämässä maisemassa.

3. päivä: Levi – Taalovaara – Torpannivan laavu – Utsuvaara – Levi (15km)

Makkaranpaistoharjoitus Torpannivan laavulla.
Metsäsuhde-vlogin nauhoitusta.
Ounasjoen kupeessa oli todella rauhallista.
“Ei kesäkunnossapitoa.”
Mystinen Winterland-kylä, joka kertoo ainakin siitä, että kaikki ei mene aina ihan putkeen.

4. päivä: Hetta- Pyhäkeron autiotupa – Pyhäkeron rinne – Hetta (26 km)

Torstaille luvattiin aluksi sadetta, mutta lähdettiin silti toteuttamaan minun pitkäaikaista haavetta pyöräretkestä Hetasta käsin Ounastunturiin. Vaihtoehtona meillä oli retki Pöyrisjärvelle, mutta päätettiin jättää se vielä odottamaan.

Kesällä 2017 päivittynyt Pallas-Yllästunturin kansallispuiston järjestyssääntö sallii pyöräilyn kaikilla merkityillä kesäreiteillä, muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta. Hetasta käsin pääsee kohtuullisella vaivalla Pyhäkeron juurelle, joka on yksi Ounastunturin huipuista. Ajoimme metsäautotietä ja sorastettua polkua pitkin Pyhäkeron autiotuvalle ja sieltä noin kilometrin verran rinnettä ylöspäin. Huiputukseen jäi vielä noin 6 km lenkki kävellen. Maisemat on upeat, retkeilijöitä vähän, tunnelma rauhallinen ja ruska selkeästi eteläisempää Leviä pidemmällä. Todella keltainen päivä.

Oli myös hauskaa muistella erästä salaista viikkoa talvisessa Hetassa joskus vuosia sitten. Silloin maastopyöräreitit oli vasta suunnitelmia.

Ounasjoen ylitys Hetasta itään.
Evästauko Pyhäkeron autiotuvalla.
Autiotupa.
Pyöräparkki Pyhäkeron rinteellä.
Pyhäjärvi tunturin rinteellä.
Vaeltajan risti? Sellaisen nimen se meiltä sai.
Ruskaa Pyhäkeron rinteeltä.
Mainosmies tunturissa.
Hämmentävän keltainen kuva. Paluumatka on alkanut.
Evästauko Mustavaaran kupeessa.
Mustavaaran metsäautotie – upeita soita ja alamäkeä kohti Hettaa.

5. päivä: Totovaaran pirtti – Haavepalo – Totovaaran pirtti (11km)

Hyvä retki huipentuu aina johonkin. Useinkaan se ei ole viimeinen päivä, mutta nyt se taatusti oli sitä. Aakenustunturin jatkeena oleva Iso Totovaara sisältää salaisuuden nimeltä Haavepalo. Olemme ohittaneet tuon opasteen monta kertaa, mutta usein hieman liian väsyneenä. Nyt päätimme mennä Haavepaloon pyörällä. Teknisin ja haastavin polku koskaan (meillä), mutta kaikki vaiva ja osumat rakkakivikossa palkittiin perillä.

Lounas napaan ennen Haavepalon tavoittelua.
Retkikahvit Totovaaran Pirtillä.
Haavepalossa.
Retken huipentuma.
Kannatti taivaltaa perille asti.

Parhaat tunnelmat on taltioitu omaan mieleen, mutta jos näistä kuvista välittyy edes osa Lapin taiasta, niin hieno juttu. Meille ainakin maastossa pyöräily tuo eteen ihan uusia kohteita, joita tavoitella ja joissa käydä.

Ennen ruskaa – Ylläs

Suunnattiin jo perinteeksi muodostuneelle Ennen ruskaa-syyslomalle heti elokuun kääntyessä syyskuuksi. Tällä kertaa kohteeksi valikoitu Ylläs. Anna osti kesälomalla läskipyörän ja Pallas-Yllästunturin kansallispuiston uusi järjestyssääntö vapautti kesäpolut pyörille; enempää syitä ei tarvittu. Tarina on tälläkin kertaa kuvien muodossa. Fiiliksistä saatte varmasti kiinni.

Anna Iijoen törmässä, kirjasarjaa Juuret Iijoen Törmässä (K. Päätalo) mukaillen.

950 km ajomatkan jälkeen perillä Yllästunturin kupeessa.

Sunnuntaipäivän lenkillä yritys ylittää Lehmijänkkä jäi yritykseksi.

Maanantailenkillä Äkäsjoen ylittävällä sillalla.

Kuerlinkat Kuerjoella.

Tiistain kevyt retki, ensin Särkitunturiin (492 mpy).

Ruskaa Särkitunturissa.

Katse kohti tulevaa ja Yllästä.

Matkalla Keimiötunturiin.

Keimiötunturissa (613 mpy), näkymiä Keimiöjärven yli.

Keimiötunturissa, näkymiä Jerisjärven suuntaan.

Keimiötunturissa, näkymiä Rauhalaan ja Ylläkselle.

Huipulla (Keimiötunturi).

Revontulien odotusta Yllästunturin rinteessä torstaina iltayöstä.

Torstailenkillä Kukastunturissa (474 mpy).

Perjantain lounas Totovaaran pirtin tuntumassa.

Moloslaki, Aakenustunturi (530 mpy).

Moloslaen huiputus.

Syksyisen suon ylitys pian purettavaa Kihokkipolkua pitkin (Aakenustunturi).

Viimeinen vilkaisu tunturiin ennen kotiinpaluuta.

Ensilumen Ylläs

Viime vuonna meillä kävi säkä. Voitettiin Saimaan Ladun mökkiviikkoarvonnassa käyttöömme mökki Äkäslompolosta marraskuun lopulle. Vuosi oli siis kuluva. Mukaan kutsuttiin Annan vanhemmat, kun toisella heistä sattui merkkipäiväkin samalle viikolle. Lokakuun puolesta välistä lähtien oltiin kytätty lumitilannetta ja viimein kärsivällisyyden pettäessä tilattu OAC:n karvapohjasuksetkin. Marraskuun alkupäivinä tilanne oli vielä kovin huolestuttava, kun etelässä oli enemmän lunta kuin Lapissa. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Lunta tuli juuri ajoissa se 20 cm ja viikon aikana vielä toinen mokoma. Pakkastakin oli parhaimmillaan -20’C. Onni ja sää suosi karvapohjahiihtäjää, sillä tunturiin kuin tunturiin pääsi hiihtämällä. Ei ihan naarmuitta, mutta ei myö koristeeksi niitä ostettukaan.

Suksista jäi erittäin positiiviset fiilikset. Kiivettiin niin alla näkyvälle Kuertunturin huipulle kuin Kellostapulin rinteitä ja moni pienempiä nyppylöitä. Suksien käyttö vaatii harjoittelua, mutta niin kai kaikki uudet jutut. Kovalla lumipohjalla luisto on ihan ok, mutta pakkaslumessa liikkuminen on lumikenkämäistä, mutta vähän helpompaa. Hauskaa oli ja kuperkeikkoja tuli tehtyä useampia (Henri).

Näkymä Kuertunturin huipulla, n. 443 metriä merenpinnasta.

Huilipäivänä Ylläksen huipulta avautui mahtavat maisemat.

Ylläksen huipulla.

Ihailua Kellostapulin rinteessä.

Aurinko käy marraskuussa vielä melkein näkyvillä.

Matkan tekoa ihan omassa rauhassa.

Aikaisemmat kokemukset Ylläkseltä ovat kesältä. Kiva paikka silloinkin. Sesongin ulkopuolella reissaamisessa parasta on se, että väkeä ei ole ihan liikaa missään. Ja se on hyvä se.

Videoitakin tuli kuvailtua muutamia, tässä potpuri niistä.