Umpihangessa 27.12.2020

Mitä yhteistä on islantilaisneuleella ja umpihangessa kulkemisella. Paljonkin. Anna innostui joulukuussa neulomaan islantilaista villapaitaa. Ensin itselleen, mutta sitten kävikin niin onnelliseti, että minä sain sen. Ja villapaitahan pitää kuvata jossain sopivassa paikassa. Tästä lähti idea retkelle. Taitaa muuten olla vuoden viimeisempiä retkiä ja samalla ensimmäisiä talviretkiä.

Ei menty nytkään kauas, läheisen metsän takaa aukeaa peltoja vähän joka suuntaan. Yhden pellon laidasta Anna oli syksyllä bongannut laavun. Nyt suunnattiin samoille seuduille, koska auringonvalo, lumi ja korkeuserot tekisivät todennäköisesti kunniaa upouudelle villapaidalle.

Vaikka pellot ovat tähän aikaan vuodesta pääosin kuljettavissa, ei niiden laidassa kulkevien ojien ylittäminen ole mitenkään helppoa. Ei nytkään ja jouduimmekin kiertämään pitkän lenkin ennen oikealle pellolle pääsyä. Paikan päällä otettiin kuvia ja nautittiin eväitä. Hieno paikka ja hieno sää!

Laavu on jonkun yksityisessä käytössä ja se tarkoitttaa meille, ettemme käytä sitä, emmekä kerro sijaintia. Samalta mäeltä oli kuitenkin hyvät näkymät, kuvailla paitaa ja ihmetellä talvista maisemaa. Viime vuonnahan talvea ei oikeastaan edes tullut.

Kiertolenkillä ollaan.
Villapaitaa ja Ferdiä edestä.
Mallin poseeraus.
Lato, Ferdi ja villapaita.
Tästä kuvasta tykkään itsekin.
Eikö olekin hieno villapaita?
Anna kiipeämässä.
Ferdiä tällainen lumimäärä ei vielä paljoakaan hidasta.
Näkymiä huipulta.
Kotia kohti, onnistunut eväs- ja kuvausretki.

Sijainti: Savitaipale.