Heisanharju 7.2.2021

Tammikuu kääntyi jo helmikuuksi ja sen huomaa ainakin lisääntyneestä valosta. Tänä vuonna talvi näyttää ja tuntuu hyvin perinteiseltä. Pakkasta on ja luntakin kotitarpeiksi. Tämän sunnuntain sääennuste lupasi noin 10 pakkasastetta ja aurinkokin saatettaisiin nähdä.

Lista käymättömistä kohteista on loputon, mutta sen kärkipäässä on kohteita, jotka ovat toistuneet mielessä ja keskusteluissa jo monta kertaa. Tällä kertaa olimme jo päättäneet, ettei pidempää retkeä tehdä, mutta toisin kävi. Aamukahvit juotuamme kysäisin Annalta, että lähdettäisiinkö kuitenkin jonnekin vähän kauemmas “tuulettumaan”? Sain myöntävän vastauksen ja suuntasimme kohti Kymenlaaksoa. Tällaisena aikana se on riittävän kaukana.

Heisanharju sijaitsee Pohjois-Kymenlaaksossa, aivan Etelä-Savon ja Päijät-Hämeen rajamailla. Alueen ylläpidosta vastaa Kymenlaakson virkistysalueyhdistys ry. Alueella kulkee 3,5 kilometrin pituinen luontopolku ja palveluvarustusta löytyy: mm. kota, wc ja puuliiteri. Pysäköintipaikasta on lyhyt matka kodalle, mutta itse kohde on valtaväylistä hyvin syrjässä. Sellainen paikka, joka houkuttaa meitä hiljaisuudellaan talviaikaan, mutta kesällä tämä ei ole meidän paikka.

Maisemat vaikuttivat kovin kotoisilta, mutta kaunista on täälläkin. Lumen myötä tulee jännä hiljaisuus, jota ei kyllästy ihmettelemään. Mitä nyt muutamat hiihtäjät pitivät ääntä, en tiedä miksi piti huutaa. Lunta oli sopivasti, mutta Ferdille loppumatkasta jo vähän liikaa. Mukava kokemus, eväät tuli nautittua ja ulkoiltua raikkaassa säässä. Niin ja vihkosta pääsee yliviivaamaan taas yhden kohteen.

Parkkipaikka on tilava ja lähellä kohdetta.
Tallatun polun kunto oli tämä.
Iloinen retkiseurue.
Heisanharjua pitkin kuljettin umpihangessa, itse polkukin taisi kulkea vähän sivussa.
Heisanjärvi.
Tällä reitillä kulkijoita on ollut vähemmän.
Kelesjärven rantamaisemaa.
Loppumatkalla ei ollutkaan enää valmista polkua, lunta sitäkin enemmän.
Sisääntulon yhteydessä löytyy hyvä kartta.

Sijanti: Heisanharjun luontopolku, Kouvola.

ETRS89 (~WGS84)

61° 12,80119′, 26° 29,81903′

Suksilla metsään 6.1.2021

Rikkinäiset viikot päättyvät loppiaiseen, mutta loppiainen on erinomainen retkipäivä.

Anna oli käynyt jo kerran hiihtelemässä liukulumikengillä, mutta nyt oli ensimmäisen yhteisen suksiretken aika. Luntahan on vielä melko vähän, joten siksi valittiin maasto, jossa hiihdetään mustikka- ja puolukkavarpujen päällä. Niistä on suksien pohjille lopulta vain vähän harmia.

Auto jätettiin tutun uimarannan parkkipaikalle. Suksittiin suoraan metsään ja seurailtiin Jääkauden jäljet-retkeilyreitin yhtä osaa. Polulla oli pääosin ihan hyvä kulkea, vaikka loppupäässä korkeuserot ovat ainakin miun taidoille liikaa.

Kuolimon rannalla on vanha laavu, joka ei liene enää käytössä. Käydään siellä aina silloin tällöin, yleensä juomassa jotain lämmintä ja syömässä eväitä. Kaarroimme sinne myös nyt. Melkein tunnin hiihtämisen jälkeen eväät jo maistuivat. Paluumatka tehtiin melkein samoja jälkiä pitkin.

En muistanutkaan miten rankka laji tämä on, matkaa tuli vain 2,6 kilometriä, mutta aikaa meni melkein 1,5 tuntia. Voimat hupenivat myös hyvin tyylikkäästi, liekö jouluväsymystä vai mikä oli? :) Hauska retki tämä oli silti. Jos lunta tulisi 10-15 cm enemmän, niin retkeilyä liukulumikengin voisi laajentaa.

Anna tekee latua. Ei mennä ihan helpointa reittiä.
Ferdi on oppinut palkkionmetsästäjäksi.
Täältä tullaan!
Taukopaikalla sukset pystyyn.
Vanhalla laavulla on hyvä evästää.
Kuolimon ranta alkaa olla jo jäässä.

Sijainti: Viktorinranta, Savitaipale.

ETRS89 (~WGS84)

61° 12,54038′, 27° 36,65361′

Umpihangessa 27.12.2020

Mitä yhteistä on islantilaisneuleella ja umpihangessa kulkemisella. Paljonkin. Anna innostui joulukuussa neulomaan islantilaista villapaitaa. Ensin itselleen, mutta sitten kävikin niin onnelliseti, että minä sain sen. Ja villapaitahan pitää kuvata jossain sopivassa paikassa. Tästä lähti idea retkelle. Taitaa muuten olla vuoden viimeisempiä retkiä ja samalla ensimmäisiä talviretkiä.

Ei menty nytkään kauas, läheisen metsän takaa aukeaa peltoja vähän joka suuntaan. Yhden pellon laidasta Anna oli syksyllä bongannut laavun. Nyt suunnattiin samoille seuduille, koska auringonvalo, lumi ja korkeuserot tekisivät todennäköisesti kunniaa upouudelle villapaidalle.

Vaikka pellot ovat tähän aikaan vuodesta pääosin kuljettavissa, ei niiden laidassa kulkevien ojien ylittäminen ole mitenkään helppoa. Ei nytkään ja jouduimmekin kiertämään pitkän lenkin ennen oikealle pellolle pääsyä. Paikan päällä otettiin kuvia ja nautittiin eväitä. Hieno paikka ja hieno sää!

Laavu on jonkun yksityisessä käytössä ja se tarkoitttaa meille, ettemme käytä sitä, emmekä kerro sijaintia. Samalta mäeltä oli kuitenkin hyvät näkymät, kuvailla paitaa ja ihmetellä talvista maisemaa. Viime vuonnahan talvea ei oikeastaan edes tullut.

Kiertolenkillä ollaan.
Villapaitaa ja Ferdiä edestä.
Mallin poseeraus.
Lato, Ferdi ja villapaita.
Tästä kuvasta tykkään itsekin.
Eikö olekin hieno villapaita?
Anna kiipeämässä.
Ferdiä tällainen lumimäärä ei vielä paljoakaan hidasta.
Näkymiä huipulta.
Kotia kohti, onnistunut eväs- ja kuvausretki.

Sijainti: Savitaipale.