Kevät 2018

Miten kevät eteni? Harvana vuonna sen todella muistaa. Siksi tämä kirjoitus.

Pääsiäismaanantaina 2.4.2018 näytti tältä:

Kevätseurantapolku, ummessa. Lisää lunta 15 cm. Huhtikuu :/

Kaikki edellisen vuoden jääkauden merkit olivat taas näkyvillä.

Pakkanen paukkui öisin, mutta aurinko alkoi lämmittää.

Parin viikon aikana kävi lopulta näin.

Ensin lähti lumet.

Sitten tuli  kelirikko.

Ja lopulta ensimmäiset leskenlehdet.

Perinteinen Salpaus-Rogaining käytiin nauttimassa 28.4.2018 Lahden pohjoispuolella.

Lämmintä ilmassa ja vettä maastossa.

Vappuaattona oli vielä koleaa ja sateista.

Kevättyöt olivat jo käynnissä.

Luonto odotti valoa ja lämpöä.

Muutos oli kuitenkin jo tulossa.

Ja kumppareille oli vielä käyttöä.

Yhtäkkiä alkoi tulla kesä.

Kangasvuokkoja oli enemmän kuin viime vuonna, parhaimmillaan laskettiin yli 200 kpl:tta.

Talviturkki jäi Puumalaan perinteiseen tapaan helatorstaina 10.5.2018.

Porrassalmella, muistomerkin ja museotien maisemissa.

Kauniita aamuja, kesäistä hellettä.

Pyöräretkiä, siellä ja täällä.

Sellainen oli tämä kevät, nyt se ainakin muistetaan.

Vihdoinkin

1,5 viikon flunssailun jälkeen ulkoilu ja lähimetsät tuntuvat lähes paratiisilta. Helmikuussa on riittänyt pakkasta ja aurinkoa yllin kyllin. Toipilaana ei ole voinut kovin pitkälle mennä, mutta läheltäkin löytyy paljon tarkasteltavaa. Kevät ei ole enää kaukana, koska aurinko lämmittää jo mukavasti. Viimeisimpänä havaintona oli puromaiseman tienoilla leijaileva kostea tuoksu, joka ei enää kuulu talveen.

Yksi tämän talven toistaiseksi mieleenpainuvimmista kokemuksista oli pöllöretki metsään, illan jo pimetessä. Pöllöjä ei kuultu eikä nähty, mutta tunnelma oli loistava. Pelto-osuuksilla pakkanen puri vielä tiukasti, mutta metsän siimeksessä alkaa tyyni lämpö jo voittaa, ainakin ihan kohta. Kuvat ovat neljältä eri retkeltä alle kilometrin päähän kotoa.

Lammassaaren pitkospuilla

Joskus maalaisetkin päätyvät syystä tai toisesta kaupunkiin, loman tai jonkun muun merkittävän syyn vuoksi. Harvemmin huvin vuoksi, mutta sitäkin joskus. Tämän vuoden tammikuu pyörähti käyntiin Annan neulemiitillä Helsingissä.

Sillä välin kun toinen meistä viettää lauantaipäivän neulemiitissä, päätän lähteä testaamaan uutta Länsimetroa ja katsomaan uutta kameraa. Lopulta toteutin vain ensimmäisen ja päädyin kävelemään lähes 20 kilometriä Helsingin maisemissa. Enemmän tai vähemmän hienoa luontoa ihmetellen. Niin ja tietenkin aurinkoa :)

Sunnuntain retkikohteeksi valikoitu pitkäaikainen haave. Päästä kävelemään kevätauringossa Lammassaaren pitkospuita. Kevät ei ihan vielä ole, mutta aurinko ja lähes lumeton Helsinki mahdollistivat tämänkin haaveen täyttymisen. Hyvin keväinen fiilis.

Melkein parasta tässä matkassa oli kuitenkin se, että hyvin harva tiesi, että matkustamme mihinkään. Tällaisena aikana se tuntuu suorastaan juhlalta.

Joskus harvoin ollaan kaupunkilaisia mekin.

Särkiniemi, Lauttasaari.

Särkiniemi, Lauttasaari.

Särkiniemi, Lauttasaari.

Historian havinaa, Myllykallio, Lauttasaari.

Näkymiä Lauttasaaren lintutornista.

Lauantaina aurinko ei tämän pidemmälle päässyt, Munkkiniemi.

Tässä näkymässä on jotain, Munkkiniemi.

Suomenlinna melkein jäättömän meren takana.

Tyytyväinen neuloja.

Lauantai-ilta, mutta tuntui, että oltiin lähes kahdestaan liikenteessä.

Kohti aamukahvia, Tähtitorninvuori.

Aurinko, toiseksi paras ystävämme.

Tammikuinen Helsinki.

Maistuvan kahvin jälkeen alkaa hymyilyttää.

Kohti Lammassaarta.

Lammassaaren pitkospuilla.

“Talviaamussa, vaeltaa, Lammassaareen pitkospuin…”

Lammassaaren lintutornissa.

Pohjolan Pirtti, Lammassaari.

Pornaistenniemen lintutornissa.