Umpihangessa 27.12.2020

Mitä yhteistä on islantilaisneuleella ja umpihangessa kulkemisella. Paljonkin. Anna innostui joulukuussa neulomaan islantilaista villapaitaa. Ensin itselleen, mutta sitten kävikin niin onnelliseti, että minä sain sen. Ja villapaitahan pitää kuvata jossain sopivassa paikassa. Tästä lähti idea retkelle. Taitaa muuten olla vuoden viimeisempiä retkiä ja samalla ensimmäisiä talviretkiä.

Ei menty nytkään kauas, läheisen metsän takaa aukeaa peltoja vähän joka suuntaan. Yhden pellon laidasta Anna oli syksyllä bongannut laavun. Nyt suunnattiin samoille seuduille, koska auringonvalo, lumi ja korkeuserot tekisivät todennäköisesti kunniaa upouudelle villapaidalle.

Vaikka pellot ovat tähän aikaan vuodesta pääosin kuljettavissa, ei niiden laidassa kulkevien ojien ylittäminen ole mitenkään helppoa. Ei nytkään ja jouduimmekin kiertämään pitkän lenkin ennen oikealle pellolle pääsyä. Paikan päällä otettiin kuvia ja nautittiin eväitä. Hieno paikka ja hieno sää!

Laavu on jonkun yksityisessä käytössä ja se tarkoitttaa meille, ettemme käytä sitä, emmekä kerro sijaintia. Samalta mäeltä oli kuitenkin hyvät näkymät, kuvailla paitaa ja ihmetellä talvista maisemaa. Viime vuonnahan talvea ei oikeastaan edes tullut.

Kiertolenkillä ollaan.
Villapaitaa ja Ferdiä edestä.
Mallin poseeraus.
Lato, Ferdi ja villapaita.
Tästä kuvasta tykkään itsekin.
Eikö olekin hieno villapaita?
Anna kiipeämässä.
Ferdiä tällainen lumimäärä ei vielä paljoakaan hidasta.
Näkymiä huipulta.
Kotia kohti, onnistunut eväs- ja kuvausretki.

Sijainti: Savitaipale.

Kevät 2018

Miten kevät eteni? Harvana vuonna sen todella muistaa. Siksi tämä kirjoitus.

Pääsiäismaanantaina 2.4.2018 näytti tältä:

Kevätseurantapolku, ummessa. Lisää lunta 15 cm. Huhtikuu :/

Kaikki edellisen vuoden jääkauden merkit olivat taas näkyvillä.

Pakkanen paukkui öisin, mutta aurinko alkoi lämmittää.

Parin viikon aikana kävi lopulta näin.

Ensin lähti lumet.

Sitten tuli  kelirikko.

Ja lopulta ensimmäiset leskenlehdet.

Perinteinen Salpaus-Rogaining käytiin nauttimassa 28.4.2018 Lahden pohjoispuolella.

Lämmintä ilmassa ja vettä maastossa.

Vappuaattona oli vielä koleaa ja sateista.

Kevättyöt olivat jo käynnissä.

Luonto odotti valoa ja lämpöä.

Muutos oli kuitenkin jo tulossa.

Ja kumppareille oli vielä käyttöä.

Yhtäkkiä alkoi tulla kesä.

Kangasvuokkoja oli enemmän kuin viime vuonna, parhaimmillaan laskettiin yli 200 kpl:tta.

Talviturkki jäi Puumalaan perinteiseen tapaan helatorstaina 10.5.2018.

Porrassalmella, muistomerkin ja museotien maisemissa.

Kauniita aamuja, kesäistä hellettä.

Pyöräretkiä, siellä ja täällä.

Sellainen oli tämä kevät, nyt se ainakin muistetaan.

Vihdoinkin

1,5 viikon flunssailun jälkeen ulkoilu ja lähimetsät tuntuvat lähes paratiisilta. Helmikuussa on riittänyt pakkasta ja aurinkoa yllin kyllin. Toipilaana ei ole voinut kovin pitkälle mennä, mutta läheltäkin löytyy paljon tarkasteltavaa. Kevät ei ole enää kaukana, koska aurinko lämmittää jo mukavasti. Viimeisimpänä havaintona oli puromaiseman tienoilla leijaileva kostea tuoksu, joka ei enää kuulu talveen.

Yksi tämän talven toistaiseksi mieleenpainuvimmista kokemuksista oli pöllöretki metsään, illan jo pimetessä. Pöllöjä ei kuultu eikä nähty, mutta tunnelma oli loistava. Pelto-osuuksilla pakkanen puri vielä tiukasti, mutta metsän siimeksessä alkaa tyyni lämpö jo voittaa, ainakin ihan kohta. Kuvat ovat neljältä eri retkeltä alle kilometrin päähän kotoa.