Laavu & nuotio 20.10.2019

Syksyn edetessä ollaan pidennetty ja monipuolistettu retkiä Ferdin kanssa. Uusia paikkoja, uusia polkuja ja eri pituisia retkiä. Kävelty matka ei ole vielä kovin pitkä, mutta retkillä tarvitaan paljon muutakin. Aluksi mukaan lähti vain kevyet varusteet ja eväät. Pari viikkoa sitten tehtiin jo lounasta paikan päällä ja tänään jopa sytyteltiin nuotio!

Tämän päivän retki tehtiin Suomenniemellä, tutussa paikassa. Irja Hannosen luontopolku on hieno paikka ja hirvenmetsästysaikaan myös ympäristö, jossa ei tarvitse tiirailla jatkuvasti oranssipukuisia.

Hiljaisuutta Kuolimon rannassa.
Syksyn värejä.
Kissalampi.
Rauhallisuuden takuuna.
Täydellistä.
Ainoa, jolle pitkospuut eivät olleet liian liukkaat.
Retkellä parasta on eväät, eikun seura.
Nuotioharjoitus meni ihan nappiin.

Kaikin puolin onnistunut retki. Tuntuu, että retkelle lähtö sujuu rennommin ja paikan päällä pystyy paremmin keskittymään olemiseen. Eikä hösäämisen vähentyminen harmita yhtään.