Summanjokilaaksossa 17.5.2020

Tämä on taas niitä kauan mietittyjä kohteita. Jokilaaksoissa on jotain erittäin kiinnostavaa, kun niiden ympärille on vuosien saatossa kasautunut vaikka mitä historiaa. Ja luontoakin tietysti. Tämän niin erikoisen kevään aikana on tullut muutaman kerran vastaan tilanne, jolloin on vain päästävä liikkeelle. Kaiken ajan kun viettää kotona, niin on hyvä tuulettua turvallisesti jossain.

Summanjoki alkaa kartan ja Wikipedian mukaan jostain Kaitjärven eteläpuolelta Luumäeltä Etelä-Karjalassa ja päätyy mereen missäs muualla kun Summanlahdella Haminassa. Ollaan aikaisemmin koluttu näitä Kymenlaakson jokia jonkun verran, mutta tätä ei koskaan aikaisemmin.

Summanjokea lähdettiin etsimään Saaramaan tienoilta ja ensimmäisen kerran se tuli meille vastaan Turpaassa. Oltasiin se toki tavoitettu aikasemminkin, mutta Turpaassa on kuulemma ollut ruutitehdas 1800-luvun lopulla. Jälkiä ei valitettavasti havaittu.

Seuraavaksi suunnattiin Keisarinkoskelle, josta piti löytyä vanhan sahan jäänteet. Ja löytyihän se. Myös saha on aluperin 1890-luvulta, mutta ihan niin vanha tuo nykyinen rakennus ei ehkä ole? Täällä on ollut myös mielenkiintoinen pato. Ja sillalta löytyy Haminan ja Anjalankosken raja (nyk. Haminan ja Kouvolan raja).

Evästarjoilun vuoro oli Liikkalan linnoituksella, jossa on näyttävät, ilmeisesti lähes alkuperäisessä asussa olevat vallit edelleen hienosti näkyvillä. Tämä linnoitus kuuluu samaan Suvorov-sarjaan Savitaipaleelta tuttujen linnoitusten kanssa. Linnoitus on valmistunut 1790-luvulla.

Retken salamyhkäisin kohde oli edessä. Teollisuus- ja tehdashistoriaa, johon ei ole opasteita. Jätänpä tässäkin osin arvoitukseksi tämän jännittävän kohteen, jota ei kartoista löydä. Se pitää löytää muulla tavalla. Kohde on myös esimerkki siitä, miten kehitys ajaa vain ohi – jäljelle jää rauniot.

Huiputusten vuosi kun on kyseessä, niin pitäähän se käydä ihmettelemässä lähes merenrannassa oleva Uuperinmäki (80 metriä mpy). Taas on yksi huippu vallattu.

Vähän on kohdeväsymystä jo ilmassa, mutta ajettiin silti Stockforsin vanhan tehdasmiljöön ohi ja päädyttiin lopulta Värälän kylään rauhan muistomerkille. Olipahan historiakohteita kerrassaan ja lipsahdettiin vähän jokilaakson ulkopuolellekin. Hieno retki kuitenkin ja vaihtelua tähän ankeaan kevääseen.

Pato Keisarinkoskella.
Vanhan sahan rakennuksia Keisarinkoskella.
Historian havinaa rajalla.
Evästystä Liikkalan linnoituksella.
Teollisuushistoriaa Summanjokilaaksossa.
Aika jättää jälkensä.
Näkymiä Uuperinmäeltä.
Värälän rauhankivellä poseeraus.

Sijanti: Summanjoki, Etelä-Karjala-Kymeenlaakso.

ETRS89 (~WGS84)
60° 52.7887′, 27° 20.0377′

Lammassaaren pitkospuilla

Joskus maalaisetkin päätyvät syystä tai toisesta kaupunkiin, loman tai jonkun muun merkittävän syyn vuoksi. Harvemmin huvin vuoksi, mutta sitäkin joskus. Tämän vuoden tammikuu pyörähti käyntiin Annan neulemiitillä Helsingissä.

Sillä välin kun toinen meistä viettää lauantaipäivän neulemiitissä, päätän lähteä testaamaan uutta Länsimetroa ja katsomaan uutta kameraa. Lopulta toteutin vain ensimmäisen ja päädyin kävelemään lähes 20 kilometriä Helsingin maisemissa. Enemmän tai vähemmän hienoa luontoa ihmetellen. Niin ja tietenkin aurinkoa :)

Sunnuntain retkikohteeksi valikoitu pitkäaikainen haave. Päästä kävelemään kevätauringossa Lammassaaren pitkospuita. Kevät ei ihan vielä ole, mutta aurinko ja lähes lumeton Helsinki mahdollistivat tämänkin haaveen täyttymisen. Hyvin keväinen fiilis.

Melkein parasta tässä matkassa oli kuitenkin se, että hyvin harva tiesi, että matkustamme mihinkään. Tällaisena aikana se tuntuu suorastaan juhlalta.

Joskus harvoin ollaan kaupunkilaisia mekin.

Särkiniemi, Lauttasaari.

Särkiniemi, Lauttasaari.

Särkiniemi, Lauttasaari.

Historian havinaa, Myllykallio, Lauttasaari.

Näkymiä Lauttasaaren lintutornista.

Lauantaina aurinko ei tämän pidemmälle päässyt, Munkkiniemi.

Tässä näkymässä on jotain, Munkkiniemi.

Suomenlinna melkein jäättömän meren takana.

Tyytyväinen neuloja.

Lauantai-ilta, mutta tuntui, että oltiin lähes kahdestaan liikenteessä.

Kohti aamukahvia, Tähtitorninvuori.

Aurinko, toiseksi paras ystävämme.

Tammikuinen Helsinki.

Maistuvan kahvin jälkeen alkaa hymyilyttää.

Kohti Lammassaarta.

Lammassaaren pitkospuilla.

”Talviaamussa, vaeltaa, Lammassaareen pitkospuin…”

Lammassaaren lintutornissa.

Pohjolan Pirtti, Lammassaari.

Pornaistenniemen lintutornissa.

#ekaretki2018

Tänä vuonna haluamme rauhoittua ja löytää luonnon uudelleen. Ei valokuvien tai tarinoiden vuoksi, vaan sen fiiliksen, jonka aikuinen seikkailija voi luonnossa löytää. Toivottavasti tänäkin vuonna pääsemme lähelle ja kauas. Etsimään jotain sellaista, jossa emme ole ennen käyneet ja tutustua uudella tavalla siihen, jonka kuvittelemme jo tuntevamme.

Tänään aloitimme läheltä, mutta löysimme paljon uutta.