2.6-4.6.2011 Evon retkeilyalue

Pitkästä aikaa tuli taas eteen hetki, kun auton nokka suunnattiin kohti uusia valloituksia. Tällä kertaa vuorossa oli Evon retkeilyalue Hämeessä. Alunperin oli tarkoitus mennä Repovedelle, mutta Ketunlenkki jäi nyt kiertämättä kiitos näiden kuvien. Nopea kohteen vaihto ei aiheuttanut muita hankaluuksia kuin käyttökelpoisen kartan hankinnan osalta. Kartta tilattiin kyllä, mutta toimitusvaikeuksien vuoksi sitä ei saatu ennen lähtöä. Ei muuta kun leikkaa-liimaa peruskartta kasaan ja menoksi. Evolle suunnattiin helatorstaiaamuna ja samalla startattiin tämän vuoden ensimmäinen yövaelluskeikka.

[2.6.2011] Evolle saavuttiin Vääksyn suunnasta, pienen ketunlenkin kautta. Opastus ei ollut liian hyvää vai oliko taidot kuitenkin vielä talviteloilla? Ensimmäisen päivän lenkki päätettiin aloittaa Koveron pysäköintialueelta, Taruksen retkeilyalueelta. Suunnaksi otettiin Kelkutteen savottakämppä. Taakasta huolimatta maistuivat ensi kilometrit todella hyviltä, metsä on meille tosiaan ihan oikea paikka. Kelkutteen savottakämpän maastoissa ei kauaa viivytty, vaikka itse kämppä taisi ollakin vapaana. Aivan kämpän vierestä suunnattiin Savottapolkua pitkin kohti pohjoista ja matkalla ihasteltiin niin komeita harjumaisemia kuin majavan aikaansaannoksia. Itse majavaa ei bongattu, mutta oheinen jälki kylläkin: Mikä lie susi, ilves vai koira? Ensimmäinen lounastauko pidettin Kymppilaavulla, jossa kokattiin ja nautittiin myös kahvit. Anna nautti myös modernin pilkkurin käytöstä :) Paluumatka Koverolle oli metsätietä, tankit täyteen raikkaasta kaivovedestä ja siirtyminen kohti Haarajärven pysäköintialuetta. Sieltä lyhyt, mutta maastollisesti haastava matka kohti Sorsakolua. Sorsakolu oli alunperin yksi vaihtoehto yöpymiselle, mutta koska laavu oli jo varattu ja telttamaastot olivat vähemmän innostavia, niin päätettiin jatkaa matkaa vielä ~kilometrin verran Vaarinkorven laavulle asti. Iltatoimien, ruokailun ja “melkein uimisen” jälkeen maistui uni laavussa. Tai olisi maistunut, jos hyttyshattu ei olisi ollut autossa :) Tulipahan ikimuistoinen yö.

[3.6.2011] Aurinkoista aamua ehti ihailla jo ennen varsinaista heräämistä. Aamutoimien, maittavan puuron ja ruisleivän jälkeen, jatkettiin Sorsajärven kierrosta eteenpäin. Kierroksella kavuttiin mäennyppylälle, joka polkuineen muistutti hieman Hopeavaaran nousua Karhunkierroksella. Muutenkin korkeuserot olivat melkoisia ja heti aamutuimaan saatiin hyvää treeniä jaloille. Sorsakierrokselta jatkettiin Majavapolulle, joka löytyi vihdoin ja viimein aivan Haarajärven kaakkoispäästä. Majava lienee jättänyt tämän seudun taakse jo aikaa sitten, sillä veden virtaus ei varmaankaan riittänyt vaativalle majavalle. Majavapolun jälkeen, piti muuten sisällään ennennäkemättömän rauhallisen tauon ;), jatkettiin takaisin autolle. Turvauduttiin autolla siirtymiseen, koska tulostetusta peruskartasta oli vaikea hahmottaa ympyräreitin pituutta. Pitkä ei siirtyminenkään ollut ja auto jäi odottamaan meitä Evokeskukseen. Evokeskuksesta jatketiin kohti Valkeaa Mustajärveä, vaihtelevissa maisemissa. Pääosissa olivat hakatut metsät sekä metsäautotiet ja yllättävän nopeasti saavuttiin seuraavaan yöpymispaikkaan V.Mustajärven telttailualueelle. Aikainen majoittuminen tarkoittaa kunnon päivänokosia, uimista ja kunnon ruokailuja. Yritettiinpä paistaa lettujakin, tosin yritykseksi jäi. Hauskaa puuhaa kaikesta huolimatta :D

[4.6.2011] Lauantai-aamuna herättiin hyvin nukutun yön jälkeen komeaan aamuun. Lauantai kun oli, niin aamiaiseksi oli marjakeitolla höystetyn puuron lisäksi myös sardiineilla höystettyjä ruisleipiä. Kyllä kelpasi nautiskella laiturilla aamiaista, auringon lämmittäessä jo mukavasti. Putsingit ja leiri kasaan, matka jatkui kohti Evon kalantutkimusasemaa josta palattiin jälleen viralliselle vaellusreitille. Suunnaksi otettiin Syrjäntakasen harjumaisemat sekä Syrjäntakasen laavu. Harju olikin jälleen kokemisen arvoinen, toisella puolella sankka lehtimetsä ja toisella havumetsä. Näissä maisemissa oli mukava levähtää myös tauon merkeissä. Pian harjun jälkeen polku laskeutuikin Syrjäntakasen lähdelammen rantaan, jossa pidettin lounastauko. Vaikka uiminen houkuttikin, päätettiin se jättää reitin viimeiseen pisteeseen eli Yliseen Rautjärveen. Uimisen jälkeen nautittiin vielä kahvit ja jätskit Evokeskuksessa, sitten olikin jo aika suunnata kotiin.


Yhteensä kilometrejä tuli taivallettua ~30km, kolmelle päivälle jaettuna matka oli juuri sopiva. Haasteet, jotka viime vuonna retkeilyämme vaivasi päästiin yhtä lukuunottamatta eroon. Nyt pidettiin sopivasti taukoja 1-2 tunnin välein, syötiin riittävästi ja monipuolisesti, rinkat oli kunnolliset ja oikea oppisesti pakatut (myös siis minulla) eikä muutenkaan kiire vaivannut. Ainut miinus tulee siitä hyttyshatusta ;) Näin reissusta, maisemista ja seurasta sai paljon enemmän irti.

Muutama huomio Evosta alueena: Aluetta voi suositella, sillä maasto ja maisemat on yllättävän vaihtelevia. Etelä-Karjalaista mäntykangasmaisemaa ei juurikaan ollut, harjuja, lehtoja, suolampia ja järviä oli loputtomasti. Muutama moitteen sana on kuitenkin tuotava esiin. Kehnolla kartalla (oma moka) ei oikein pärjännyt, sillä opastus oli jälleen kerran puutteellista, rikkinäistä tai harhauttavaa. Kunnollinen kartta olisi varmasti korvannut osan puutteista, mutta varsinkin lauantaipäivän osuudella opastus risteyksissä oli olematonta ja jouduttiin turvautumaan jopa kompassin käyttöön. Reitti oli pääsääntöisesti merkitty ilveksen tassulla, mutta varsinkin risteyskohdissa tassua ei aina näkynyt tai se oli sijoittettu niin, ettei tiennyt kääntyäkö vai ei? Muutoinkin aluetta näyttää vaivaavan rahapula, rapistumisen merkkejä kun oli siellä ja täällä.

Karhunkierros – Oulangan kansallispuisto ja Valtavaaran luonnonsuojelualue 9.8-12.8.2010

Tavoite: Vastanaineina kiertää Karhunkierroksen 70km versio noin 5-6 päivässä

Valmistelut: Häävalmisteluja pari edeltävää viikkoa hellesäässä (30-35’C), häät kahta päivää ennen (hikoilua +34’C), edellisenä päivänä 760km autolla kolmella tauolla. Jälkeenpäin voi todeta, että valmistelut jäi rinkan pakkaamisen tasolle, ja sekä henkiset että fyysiset akut oli todella heikosti ladattuja ennen starttia. Intoa onneksi oli ja sitkeyttä ja tämän reissun jälkeen meiltä löytyy sitä yhä vaan enemmän.  Lähinnä vastaavaa rastitusta meillä molemmilla on ollut varusmiespalveluksen aikana, mutta todettiin marssien jäävän kauaksi tästä. Jopa Annan maratonkokemukset jäivät toiseksi.

1. päivä, 17,0km Ristijärven lähtöpaikka-Oulangan leirintäalue

Hotelliaamiaisen jälkeen starttiin Rukalta rankan ukkoskuuron saattelemana. Karhunkierros bussilla matkattiin kohti Ristijärven lähtöpaikkaa, jossa onneksemme ei enää satanut lainkaan. Rinkat selkään ja menoksi. Ensimmäiset kilometrikyltit vielä tuntuivat hauskoilta (69|1), ensimmäisen lukeman osoittaessa matkaa Rukalle. Ensimmäinen tauko pidettiin Ristikalliolla, josta avautui hulppeat näkymät Aventojoelle. Mehukeitot naamaan ja matka jatkui Puikkokämpän kautta Taivalkönkäälle, jossa nautittiin spagetit bolognesellä. Tässä kohtaa (10km takana) alkoi väsy jo painaa niin jalkoja kuin hartioitakin. Vuoden 1992 mallinen Haltin rinkka ei ehkä ollut paras mahdollinen kantoväline tälle matkalle (Henri). Taivalkönkään upeiden koskien jälkeen matka jatkui kohti Oulangan leirintäaluetta, johon oli päätetty mennä, maksoi mitä maksoi. Ja kyllähän se maksoi, vasta tässä kohtaa tajuttiin miten huonosti oltiin valmistauduttu reissuun.  Leirintäalueelle, jossa yöpyminen maksoi muuten vain 12eur , selvittiin juuri ja juuri. Jäljellä enää vaivaiset 53 km. Pienen pieni huolen häivä alkoi nousta ukkospilven kanssa taivaanrannalle, jaksetaanko? Kunnon päiväunet ja illallinen auttoivat kuitenkin munkkikahvien ohella. Tässä vaiheessa huomattiin myös, että meillä ei ollut oikein kunnon sadevarusteita +20’C keliin.

2. päivä, 16,5km Oulangan leirintäalue- Jussinkämppä

Tiistaiaamuna herättiin kosteuteen, joka lähenteli 100%. Yöllä oli tullut vettä, ja vaikka kuinka yritettiin puhdistella telttaa, jouduttiin se pakkaamaan märkänä ja likaisena, ei hyvä. Ensimmäinen etappi leirintäalueen jälkeen oli Oulangan luontokeskus, jossa pidettiin yhden kilometrin jälkeen noin tunnin tauko. Tästä matka jatkui Kiutakönkään koskien jälkeen kohti uutta Ansakämppää, jossa oli tarkoitus pitää lounastauko. Tätä ennen jouduttiin kuitenkin evästämään jo Merenojan nuotiopaikalla, niin huonolla tasolla oli energiat. Itse reitti kulki kohtuu helpossa maastossa ennen Ansakämppää, Oulangan jokilaaksossa tasaisella rantapenkereellä. Ansakämpällä lounas, ja ensimmäinen totaalinen katastrofin vaara, Henrin huolimaton rinkanasettelu sai trangian uimaan Oulankajoessa. Onneksi Anna reagoi nopeasti ja sai pelastettu trangian. Säikähdys oli kuitenkin suuri.

Ansakämpältä päätettiin suunnata Kulmakkopuron kautta Jussinkämpälle, johon matkaa oli opaskyltistä riippuen 7-9km. Kulmakkopurolla pidettiin taukoa, mutta jostain kumman syystä ei syöty mitään. Kulmakkopuron jälkeiset 5km osoittautuivat toistaiseksi reitin rankimmiksi, eikä Jussinkämppää ilmestynyt horisonttiin millään. Lopen uupuneena, kilometripylvään (37|33) jälkeen oltin vihdoin tihkusateessa Jussinkämpällä. Märkä teltta pystyyn märkään maahan. Tässä koeteltiin huumoria ihan oikeasti. Jälkeenpäin tuntuu hassulta, ettei menty yöpymään itse kämppään, jossa olisi kuivanut niin varusteet kuin kohentunut mielikin. Kihlajaispäivän kunniaksi lihapullat ja muussi illalliseksi. Illan mittaan kämpälle saapui useampi retkiseurue, mitään varsinaista ruuhkaa ei kuitenkaan ollut. Pää tyynyyn ja kohti huomista.


3. päivä, 18,7km Jussinkämppä-Puurosuon laavu

Kolmas päivä, eli keskiviikko valkeni samanlaisena kun tiistai oli päättynyt, vettä tihkusi ja lämmintä oli n. 12’C.  Nokka kohti uutta taivalta, heti aamiaisen jälkeen. Jo parin kilometrin jälkeen saavuttiin paikkaan, jossa oli 70km reitin puoliväli, kilometripylväs 35. Itse kyltin joku oli kuitenkin varastunut, mutta numerot sentään oli kirjattu tolppaan. Alunperin kolmannen päivän jälkeen olisi pitänyt yöpyä Kitkajoen ensimmäisillä taukopaikoilla. Haaste olikin se, että nyt oltiin kuljettu sellaista vauhtia, että yöpymispaikassa oltiin kello 12. Ei muuta kun reittisuunnitelmat uusiksi. Ylikodan taukopaikalla nautittiin kuivamuonat (lisää vain kuuma vesi ja odota vartti) ja suunniteltiin seuraavaa yöpymispaikkaa. Vaihtoehdot olivat Harrisuvanto, n. 5-6km päässä Kitkajoen varrella, Juuman leirintäalue (johon ei haluttu kumpikaan) tai Puurosuon laavu, joka oli varsinaisen kansallispuiston ulkopuolella, mutta johon oli matkaa n. 12km. Väsy painoi kovin jo tässä. Lähdettiin kipuamaan kohti Kitkanjoen ylempia osia, ja täytyy sanoa, että paikoin reitti oli todella vaativaa (Henri: “Mie taidan jäädä sit tähän”/ Kun ei jalka enää noussut kiven yli). Henkinen vastus oli tässä rajuimmillaan, eikä sitä lainkaan helpottanut sade ja kipuaminen kohti Harrisuvantoa. Eteneminen Puurosuon laavulle tuntui mahdottomalta, ja itse totesinkin, että nyt on pakko jäädä Harrisuvantoon, vaikka silloin 4. ja 5. päivän osuudet menisivätkin uusiksi. Onneksi oltiin aikataulusta edellä.

Harrisuvannon taukopaikalla nautittiin välipalaa, ja kävin tutkimassa telttapaikkoja. Ainut telttapaikaksi kelpaava oli suoraan Pienen Karhunkierroksen polun varrella. Ei hyvä. Oli helppo arvata, ettei paikka miellyttänyt Annaa lainkaan. Anna oli onneksi valmis jäämään tähän, jos en olisi jaksanut eteenpäin. Puurosuon laavulle oli matkaa edelleen se n.8-9km. Kello oli tässä vaiheessa viisi iltapäivällä, ja laskin, että tätä vauhtia perillä ollaan joskus yhdeksän pintaan. Käytännössä tämä tuntui tekevän mahdottomaksi seuraavan päivän koitokset, varsinaiset suuret nousut.  Kaikesta huolimatta lähdettiin jatkamaan matkaa, mitattiin ihan oikeasti mitä jaksetaan. Ensin 4,5km Jyrävälle, siitä taas kilometri kansallispuiston rajalle. Rukalle oli tässä vaiheessa matkaa vain noin 20km, ei siis juuri mitään. Reitti oli onneksi helppokulkuista polkua ja metsäautotietä, ja lähes 19km päivämatkan jälkeen saavuimme Puurosuon laavulle kello kahdeksan pintaan illalla. Paula-poro oli meitä vastaanottamassa ja viihdyttämässä, joten ei tilanne nyt niin huono ollut. Hernekeitot salamilla naamaan, vähän leipää ja kaakaota. Ekat nuotiotulet sytytettiin vasta täällä, ja nuotion loimussa alkoi taistelumieli nousta. Rankan päivän jälkeen todettiin ennen nukkumaan käymistä, että seuraava yö muuten nukutaan Hotelli Rukahovissa, Karhunkierros käydään neljässä päivässä ja sillä siisti. Liekö tämä päätös aiheuttanut levottoman yöunen vai mikä?

4. päivä, 18,8km Puurosuon laavu-Ruka

Torstaiaamu valkeni, jos nyt ei aurinkoisena, niin ainakin kuivana. Teltta oli ollut yön pyykkinarulla kuivamassa, ja olikin “ei ainakaan ihan niin märkä”. Heti kun teltta oli pussissa, niin sade alkoi. Sateen säestämänä, joka muuten loppui lyhyen menimme kohti Porontimajoen autiotupia, ja teimme sen 71km. Tässä nautittiin vielä yksi jäljellä ollut kuivamuona, koska aavisteltiin, että tänään energialle on tarvetta. Porontimajoelta kello 11 pintaan eteenpäin ja vaihtelevassa maastossa kohti Iso Kuikkalammen laavua. Tässä tauko, edessä 11km ylä- ja alamäkeä, näin oli kartasta luettu ja monta varoitusta kuultu. Ei muuta kun liikkeelle, ja ensimmäinen kiipeäminen Kumpuvaaralle. Tässä vaiheessa tapahtui jotain, voimaa tuntui vaan olevan vaikka vasta muutama kilometri sitten oli väsyttänyt niin jalkoja kuin hartioitakin valtavasti. Uskomattoman komeat maisemat. Kilometripylväällä 10|60 syötiin lounas, jäljellä vielä muutama vaara, ja sitten ollaan Rukalla. Heheh, kuinka väärässä sitä voikaan olla.

Kumpuvaaralta Hopeavaaralle ja sieltä kohti Konttaista, jota oli mainostettu rajuksi nousuksi. Nousu oli raju, mutta olimme hieman pettyneitä, kun suurimman osan matkaa noustiin portaita. Lisäksi näkymä oli kuin piimäpurkissa, vettä tuli rajusti. Muutamaa hetkeä myöhemmin osoittautui, että onneksi oli portaat. Konttaiselta alas, ja jäljellä enää noin 7km matka Rukalle. Valtavaaralle nouseminen aloitettiin myöskin vesisateessa, nousu jatkui ja jatkui. Valtavaara olikin itseasiassa valtava vaarojen jono, huippuja oli ainakin 5-6 kappaletta. Oppaasta oli katsottu, että varsinaisen Valtavaaran huipulla oli päivätupa, joten sitä etsittiin silmillä jokaisen nousun ja laskun jälkeen. Sieltähän se vihdoin tuli vastaan, laella nähtiin poroja kulkemassa, liekö jotain kangastuksia tai houreita? Ylös päivätuvalle noustiin vaikka tiukkaa teki. Omalta kohdaltani täytyy sanoa, että huonon huumorin voimin jaksoin tähän asti, mutta en olisi jaksanut yhtään pidemmälle. Jalat oli aivan loppu. Alkoi olla kyllä huumorikin (testasin Annalla). Valtavaaralta onneksi näkyi hieman paremmin maisemia, ja siellä se näkyi Rukakin. Hetkinen hetkinen, edessä oli vielä joku nyppylä.

Valtavaaralta lähdettiin liikkeelle noin 17 pintaan. Ja ajateltiin, että kyllä tästä selvitään, mutta aikaa se ottaa. Mentiin alas ja taas noustiin ylös, ja taas näkyi Ruka, mutta hetkinen….edessä on vieläkin joku nyppylä. Eikä! Itselläni askel oli lyhentynyt jo niin paljon, että Anna sai kulkea n.100m edellä, välillä pysähtyen ja odottaen minua. Pian ero oli taas sen 100m. Vihdoin laskeutuminen Rukan juurelle.Jäljellä vaivaiset 1,5 km. Varsinainen huumoripläjäys oli kuitenkin se, että Rukalle nousu oli ilmeisesti se kaikista rankin. Portaiden lukumäärää ei tullut laskettua, mutta taukoa piti pitää noin 10 askelman välein.  Tässä vaiheessa myös Anna alkoi väsyä ;) Ihmenainen silti. Rukan huipulle ei onneksi tarvinnut kiivetä, mutta tässä vaiheessa kadotin Annan näkyvistä, liikuin, mutta vain vähän. Tie meni jo alaspäin, ja pian edessä näkyi talojen kattoja (“Onko jo meidän hotelli? Anna, meidän hotelli…eikun ei olekaan”). Oli kuitenkin, loput 500m rappusia alas ja Karhunkierroksen portti saavutettu, takana 70+1km, 4 päivää.

Loppukaneetti: Olkoonkin, että kyse on hyvin opastetusta ja pääosin hyväkuntoisesta retkeilyreitistä, niin ainakin itse jouduin tekemään töitä todella rajusti. Pohjalla tietysti huono valmistautuminen, mutta ei sekään kaikkea selitä. Illan mittaan seurasimme muita kierrokselta palaajia, ja helposti erotti ketkä kävivät vain Valtavaaralla päiväreissulla, ja kenellä oli takana 70-80km. En vaihtaisi kokemusta mihinkään, opittiin paljon itsestämme ja toisistamme. Rakkaus sen kuin kasvoi jokaisen kilometrin aikana. Suosittelen ehdottomasti jokaiselle asiasta innostuneelle, mutta ihan huonolla kunnolla ei ole syytä matkaan lähteä. Rankkaa se on, henkisesti ja fyysisesti.

Juhannus Repovedellä 24.-27.6.2010

Repoveden kansallispuisto on meitä lähinnä, ja siellä on tullut vierailtua useaan otteeseen ja eri vuodenaikoina. Tällä kertaa reissusta teki ikimuistoisen ja ainutkertaisen se, että matkaan lähdettiin täyspakkauksen kanssa. Aikeina oli siis viettää useampi yö luonnonhelmassa..

Lähdettiin liikkeelle hyvissä ajoin heti työpäivän jälkeen, jotta saataisiin paras telttapaikka. Kartasta oltiin katseltu majapaikkoja ja yhteistuumin päädyttiin Tukkiniemen telttailupaikkaan. Se vaikutti sopivan rauhalliselta. Saatiin kuin saatiinkin olla ensimmäisinä telttapaikkaa valitsemassa ja Juhannuksen aikana moni kävi leiripaikan toivossa siellä pyörähtämässä vaan sai lähteä tyhjin käsin jatkamaan matkaa..

Tukkiniemi osoittaitui loistavaksi tukikohdaksi. Sieltä käsin oli hyvä tehdä erimittaisia päiväretkiä, käydä naku-uinneilla aamuin illoin ja tulistella nuotiolla – useimmiten kaksin. Vaikka Repovedellä onkin tullut käytyä useaan otteeseen, yhä edelleen löytyi tutkimattomia paikkoja. Tällä reissulla mentiin muunmuassa vanhaa retkeilyreittiä pitkin Löppösen luolalle. Muut päiväretket tehtiin tuttuihin paikkoihin: Lapinsalmi, Mustalamminvuori ja Olhava.

Mitä sitten jäi tästä Repoveden reissusta eniten mieleen? Vedenpuhdistus-operaatiot, rinkan pakkaaminen ja ihana kiireettömyys.  Tulevia retkiä varten täytyy investoida vedenpuhdistustabletteihin (vaikka osa kyllä joi surutta vettä suoraan järvistä), rinkan pakkaaminen tulee varmaan kokemuksen kautta helpommaksi?