Lumeton Pyhätunturi

No ei ihan, mutta melkein. Ollaan käyty jo useampana vuotena Lapissa heti alkutalven lumilla. Niin tänäkin vuonna. Matkakohteeksi valikoitui Pyhätunturi. Perille pääsee yhdessä päivässä, ilman väliyöpymisiä, eikä ajomatka ole kuin 850 km. :)

Yritettiin pelata varman päälle ja siirrettiin reissun ajankohtaa parilla viikolla eteenpäin. Nyt oli siis kyse itsenäisyyspäiväviikosta – silloinhan lunta on varmasti jo paljon. Aikaisempina vuosina lumitilanne aiheutti jännitystä vain 2016, jolloin lumi tuli Ylläkselle käytännössä viikkoa ennen reissua.

Nyt tilanne oli toinen. Lunta ei ollut juuri nimeksikään. Mutta minkäs sille voi, on vain sopeuduttava. Ehdotukseni pyörien mukaan ottamisesta hylättiin, mutta muuten varauduttiin enemmän jalkapelissä kulkemiseen kuin hiihtämiseen. Liukulumikengät eli meiän sukset oli toki mukana nekin.

Soutajan valloitus.
Soutajan rinteessäkin lunta on vain nimeksi.
Kohti huippua.
Vähän vielä tarvitsee lunta hiihtämiseen. :D
Siellä on, pohjoinen.
Isokurun maisemia.
Jalan kohti Noitatunturia.
Valoa on tarjolla vain hetkeksi.
Muistutus.
Tiimimme nousee kohti Noitatunturin huippua.
Jussi, tunturin valloittaja.
Saimme palautetta reitin vaativuudesta.
Nooh…ei kai tuo niin vakavaa ole.
Loppuviikosta lunta oli jo vähän enemmän.
Suolla valoa ja lunta on sopivasti.
Lintutorni Tunturiaavan luontopolulla.
Tunturiaavan luontopolulla.
Talven taikaa.
Rauhallista on.
Pitkän tauon jälkeen tuli todella hyvä mieli, kun sai istahtaa päivätuvan penkille ja syödä eväitä kaikessa rauhassa.

Yksi ajatus artikkelista “Lumeton Pyhätunturi”

  1. Kyllä oli kaikin puolin hieno reissu. Tunturin valloituksen kaikki kiitos teille että otitte meidät mukaan ,vaikka eräs noituikin kulkureittiä. Suuret kiitokset mukavasta viikosta .Hienoja kuvia tulee jo ikävä kun niitä katsoo.

Kommentit on suljettu.